Lämmin kesäsade pesee pienten
kissankellojen kielet kirkkaansinisiksi.
ylistystä Luojallensa.
Kuuletko, kuinka ne laulavat kuorossa,
puhtaasti ja kirkkaasti?
Kesän ylistystä,
Elämän ylistystä
- ylistystä Luojallensa!
E. Jokinen
Lämmin kesäsade pesee pienten
kissankellojen kielet kirkkaansinisiksi.
ylistystä Luojallensa.
Kuuletko, kuinka ne laulavat kuorossa,
puhtaasti ja kirkkaasti?
Kesän ylistystä,
Elämän ylistystä
- ylistystä Luojallensa!
E. Jokinen
Yhteisen pöydän ympärille
Olen oivaltanut vuosien kuluessa, kuinka keskeinen ja iloinen asia ruoka ja yhdessä syöminen ihmisille ovat. Työaikana kouluelämässä jokapäiväinen ruokatunti oli lapsille päivän odotetuin hetki, ja keittäjä oli koulun rakastetuin aikuinen. Me työntekijät taas olimme hullaantuneita, kun siivojamme leipoi ylijääneestä perunamuusista rieskoja, ja vastapaistetun leivän tuoksu leijui käytävillä. Ja kuinka onnellisia oppilaiden vanhemmat olivat, kun heidän lapsensa olivat leiponeet pullia vanhempainiltaan. Asioiden käsittely sujui sen jälkeen paljon leppoisammin, kun kiireiset vanhemmat olivat saaneet jotain hyvää suihinsa.
Uudessa testamentissa on useita kertomuksia siitä, miten Jeesus suhtautui ruokaan ja syömiseen. Hän ruokki nälkäisen ihmisjoukon, joka oli lähtenyt hänen perässään Gennesaretin järven toiselle puolen kuuntelemaan hänen opetustaan, vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hänelle ihmisten nälkä ei ollut mikään mitätön asia, hän halusi tyydyttää tämän perustarpeen.
Jeesuksen elämän viimeisenä iltana yhdessäolo keskittyi ruuan ympärille. Hän oli lähettänyt oppilaansa hankkimaan lampaan juhla-ateriaksi. Jeesus oli selvästikin odottanut tätä hetkeä, sillä hän sanoi: - Minä olen hartaasti halunnut syödä kanssanne tämän pääsiäisaterian ennen kärsimystäni.
Tämä Jeesuksen viimeiseksi jäänyt ateria oli merkittävä myös siksi, koska hän silloin kehotti oppilaitaan tulevaisuudessakin aterioimaan yhdessä. Hän sanoi, että aterialla tapahtuva leivän ja viinin nauttiminen tarkoittaa hänen ruumiinsa ja verensä uhraamista ihmisten pelastuksen puolesta. Hän pyysi viettämään tällaista erityistä ateriahetkeä hänen muistokseen. Sitä kehotusta mekin olemme noudattaneet käymällä Pyhällä ehtoollisella.
Pian kuolemansa jälkeen Jeesus oli aterialla Emmauksen tien kulkijoiden kanssa. Kaksi murheellista oppilasta oli kulkemassa Jerusalemista Emmauksen kylää kohti puhellen viime päivien tapahtumista. Jeesus liittyi heidän seuraansa ja kysyi, mistä he niin innokkaasti keskustelivat. Niinpä hän selitti miehille kirjoituksia, että juuri näin niiden mukaan piti tapahtua. Oppilaat halusivat kuulla lisää ja kutsuivat hänet kanssaan syömään. Kun Jeesus sitten ilta-aterialla tutulla tavalla siunasi ruuan ja mursi leivän, niin matkatoverit äkkiä tunnistivat hänet. Heidän ateriaseuranaan oli Herra, jonka olivat luulleet jo menettäneensä!
Gennesaretin rannalla ylösnoussut Jeesus tapasi oppilaansa kalastamassa. Heiltä Jeesus kysyi: - Lapset, eikö teillä ole mitään syötävää? Kun he eivät olleet koko yön kalastettuaan saaneet saalista, niin Jeesus neuvoi heitä heittämään verkot veneen oikealle puolelle, ja sieltä kaloja nousikin runsaasti. Rannalla odotteli jo hiillos, jonka päällä oli kalaa ja leipää. Jeesus pyysi oppilailtaan lisäksi vasta pyydystettyjä kaloja ja kutsui sitten arkisesti: - Tulkaa aamiaiselle.
Nyt alkaneena kesäkautena meilläkin on monia tilaisuuksia yhteisten kahvi- tai ateriahetkien viettämiseen läheisten tai vähän vieraampienkin kanssa. Yhteisen pöydän ympärille kokoontuminen luo paljon iloa ja virkistystä - varsinkin nyt kun koronan aiheuttamat rajoitukset alkavat toivottavasti viimein helpottua.
Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 9.6.2021
Tänään kun tätä kirjoitan, on monen lapsen ja nuoren toiveiden täyttymisen päivä. Lapsille jo ajatus siitä, että koulu loppuu, ja kesäloma alkaa, on kannatellut viimeisten nihkeiden kouluviikkojen halki. Nuorille, jotka päättävät koulunsa tai ammattiopintonsa tämä päivä on vielä paljon suurempi: ovathan edessä usein elämänikäiset valinnat, pitäisi ymmärtää ja osata, minne suunnata, kun oppilaitoksen ovi takana sulkeutuu.
Tulevaisuuden toiveet ovat korkealla - ne ovat isoja toiveita.
Kun ajattelen elämänmatkani omia toiveitani, mieleeni nousee käsittämättömän pieniä toiveita, jotka ovat kuitenkin jääneet mieleen. Ehkä syy, miksi ne ovat jääneet kaihertamaan, saattaa olla siinä, että juuri nämä lapselliset toiveet ovat jääneet toteutumatta. Kuudenvanhana toivoin, että isotätini ompelisi minulle kirkkaaansinisen pitkän hameen, ja sitten tanssisimme yhdessä Kiikuri, kaakuri kirjava lintu. Isotätini oli kovin kumara, ja hän käveli kepin kanssa. Kuitenkin toive yhdessä pyörähtelemisestä pirtin lattialla odotutti minua monta vuotta. Enkä saanut toivomaani taivaansinistä hamettakaan, sen värisen kankaan saaminen olisi tarvinnut aivan erityisen sinisen värinapin.
Toive ja toivo ovat eri asioita, vaikka sanoina muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Toivo liittyy yhtenä osana kolmen vahvan sanan yhdistelmään: usko, toivo, rakkaus. Paavali sanoo 1. Kor.13 puhuttuaan ensin pitkään rakkaudesta: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Toivo liittyy molempiin kumppaneihinsa, uskoon ja rakkauteen. Ei ole olemassa uskoa eikä rakkautta ilman toivoa.
Paavali jyrisee 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Todellakin - jos koko elämämme olisimme odottaneet saapumista taivaan kotiin, ja kaikki raukeaisi kuolemassa tyhjään, olisihan se hirveän surullista. Sama vielä Paavalin sanoin: Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne.
Rakkaus on myös toivoa täynnä. Se näkyy avioliittoja solmittaessa, kun katsomme luottavaisina eteenpäin ja toivomme liittojen kestävän ikuisesti. Se on uuden elämän saapumista käsivarsille, sen hoivaamista ja katsomista luottaen ja rakastaen lapsen kirkkaisiin silmiin. Rakkaus on taivaallisen toivon täyttymisen aavistelua ja täydellisen odotusta. Ja jo nyt voidaan elää odotuksen ilossa ja toivossa.
Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvosta kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. 1. Kor. 13:12
Kun olin työelämässä, kuulin lasten usein kyselevän toisiltaan: - Oleksä mun kaa? Ja toinen saattoi vastata: - Emmä voi, mä olen tänään Ellun kaa.
Tuo kaa - kanssa - kuulosti hassunkuriselta sanalta, mutta oli lapsille tärkeä. Kertoihan se yhdessäolosta, ystävyydestä, luottamuksesta ja viihtymisestä.
Näin helluntain jälkeen elämme aikaa, jolloin Jeesus on noussut taivaaseen Isänsä luo, mutta hän ei ole jättänyt oppilaitaan yksiin, vaan on antanut lupauksensa: - Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka. Matt. 28: 20.
Jeesuksen antama lupaus yhdessäolosta on varsin pitkäkestoinen - voisiko pidempää ollakaan! Miten sitten asia on meidän puoleltamme. Haluammeko olla Jeesuksen kanssa, ja miten tätä suhdetta hänen kanssaan voisi vahvistaa, ettemme vain huitele ympäriinsä.
Jeesuksen löytää Raamatusta. Sen lukeminen ei saa olla vain puiseva velvollisuus: luenpa luvun päivässä, niin homma on tehty. Jeesuksen ystävä etsii Raamatun sivuilta Jeesusta, mitä hän puhui, teki, mitä hän sanoi. Tällainen lukeminen synnyttää henkilökohtaista pohdiskelua, miten hänen opetuksensa ja esimerkkinsä sopisivat tähän päivään, ja miten ne sopisivat omaan elämääni? Raamatun lukeminen ja sieltä löytyvät lupaukset, saavat aikaan iloa. Ps. 119:162 Minä riemuitsen sinun sanastasi, niin kuin suuren saaliin saanut.
Toinen väylä Jeesuksen "kaa" olemiseen, on päivittäinen rukous. Jeesus itse tarvitsi rukousta tehtävässään. Siksi hän vetäytyi hiljaisuuteen, usein vuorelle puhumaan Isänsä kanssa. Meitäkin kutsutaan sulkemaan meteli ympäriltämme ja vetämään ovi perässämme kiinni seurustellaksemme Jeesuksen kanssa. Rauhallinen kohtaaminen voi tapahtua luonnossa tai vaikkapa matkalla liikennevälineen yksinäisyydessä. 1. Tim. 2:1-2 antaa oikein maailmanlaajuisen rukousohjelman.
Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti.
Mikä valtava vaikuttamisen mahdollisuus!
Vielä yksi mahdollisuus olla Jeesuksen "kaa", on olla yhteydessä Jumalan seurakuntaan - Kristuksen ruumiiseen tässä maailmassa. Kristuksen ruumiin jäsenten yhteys ilmeni ensimmäisellä vuosisadalla usealla tavalla. Ennen kaikkea he jakoivat yhteisen uskon, mutta se oli yhteyttä myös välittämistä ja rakastamista. Apt 2:45-46 He myivät omaisuutensa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan, kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin.
Nyt kun koronarajoitukset ovat hellittämässä, olisi aika palata seurakuntayhteyteen vahvistumaan hengellisestä yhdessäolosta ja virkistymään toistemme läheisyydestä.
Olisimme taas toistemme "kaa". Olisimme Jeesuksen "kaa".
Laulujen laulusta 2:11-13
Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan,
ja kukkaset ovat nousseet maasta.
Laulun aika on tullut,
ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.
Viikunapuu tekee keväthedelmää,
viiniköynnösten nuput aukeavat
ja tuoksuvat.
Kuluneen viikon aikana kevät on tulla tupsahtanut tänne Etelä-Suomeen. Yhdessä päivässä, joka sattui olemaan helatorstai, koivuihin puhkesivat pienet lehdet ja tuomet työnsivät jo monen sentin mittaisia lehdyköitä. Melkein heti sen jälkeen ne alkoivat jo kukkiakin. Metsissä kukkivat vuokot, ojien reunoja koristavat komeat rentukat, pihassamme kukkii ruusupensaan alla jo puna-ailakki ja päivänkakkara pullistelee nuppujaan. Rakas kurkipariskunta on palannut - ehkä Israelista- edessä olevaan notkoon, myös punavarpunen luikauttelee omenapuussa. Pääsky sujahtelee pihan yli, metsähanhiparvet ylittävät peltoaukean yksi toisensa jälkeen ja metsän reunassa kaikuu mustarastaiden taiturimainen huilu.
Mielen täyttää suuri kiitollisuus, että saa taas kokea kevään saapumisen ja sen ihmeen, että talvi on takana, ja luonto herää kaikessa monimuotoisuudessaan. On pakahduttavaa seurata päivästä toiseen saapuvan kesän lisääntyviä merkkejä. Sydän riemuitsee tutun virren, 572, sanoin.
1.
Taas kukkasilla kukkulat,
oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat
taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan
sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.
2.
On täynnä vettä virtasi,
janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi
maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat
auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille.
Olemme viime päivinä tehneet perustusta pikku mökille. On ollut hyvin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea pienikin rakennus tarvitsee nykyisin, kun se pitää tehdä asianmukaisten säädösten mukaisesti. Vanha talomme on rakennettu läheisestä kalliosta louhitulle kivijalalle, ja siinä se on nyt seisonut kohta 200 vuotta. Tämän mökin alla risteilee vesijohtoja ja sähköjohtoja, on hulevesisysteemi, kuparilanka talon maadoitukseen, routasuojaus eristämiseen vuodenaikojen vaihtelussa. Ja mitä vielä - tulikohan kaikki edes lueteltua!
Seuratessani mökin perustusten valmistumista ovat mielessäni pyörineet 1. Kor. 3. perustuksesta puhuvat sanat.
Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.
Näin helatorstain aikaan muistelemme Jeesuksen nousemista taivaaseen Isän luo. Hänen etäännyttyään oppilaista paikalle ilmestyi kaksi valkopukuista miestä, jotka sanoivat kokoontuneille ihmisille: - Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.
Ajatus Jeesuksen takaisintulosta saattaa tuntua vieraalta ajatukselta. Ensimmäisten sukupolvien kristityt elivät jatkuvassa odotuksen ilossa. Nyt kun hänen paluunsa on inhimillisestä näkökulmasta ruvennut tuntumaan pitkältä, monet ovat hyljänneet koko paluuajatuksen. Kuitenkin uskontunnustuksessa, jonka yhdessä lausumme sunnuntaisin kirkossa, tunnustamme Jeesuksen paluun.
Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Ajattelen, että uskontunnustus on samankaltainen kuin talon perusta. Siinä on on tiivistetysti kaikki oleellinen kristinuskosta. Tunnustuksen alku, ensimmäinen uskonkappale, kertoo Jumalasta maan ja taivaan Luojana. Keskimmäinen osa, toinen uskonkappale, kertoo Jeesuksen elämäkerran syntymästä taivaaseenastumiseen ja antaa lupauksen paluusta. Loppuosassa, kolmannessa uskonkappaleessa, puhutaan Jumalan kolmannesta peroonasta, Pyhästä Hengestä sekä seurakunnasta, pyhien yhteydestä.
Tähän uskomme perustukseen on hyvä välillä palata ja pohdiskella sen sisältöä, mitä siinä oikein sanotaan, ja mitä se itse kullekin merkitsee.
Näin äitienpäivän aikaan mietin omaa äidin- ja mummin rooliani. Koska en ole enää aikoihin olla huolto- ja hoitovastuussa, ja katraan nuorimmainenkin täyttää tänä vuonna jo 10, niin mikä on tärkein tehtäväni?
Luuk. 18:1 antaa äitien ja mummien tärkeästä tehtävästä vinkin. Jeesus kertoi heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla lannistumatta.
Jeesus kertoi tarinan leskivaimosta, joka oli asioineen jatkuvasti tuomarin kimpussa niin, että tuomari aivan kyllästyi. Lopulta tuomari otti lesken asian vakavasti, koska hän ei jaksanut enää lesken pyyntöjä.
Hän lopettaa kertomuksensa sanoihin: - Eikö sitten Jumala hankkisi oikeutta valituilleen, kun nämä yötä päivää huutavat häntä avukseen. Viivyttäisikö hän heiltä apuaan?
Esirukoilja on eräänlainen valonkantaja, joka tuo Jumalan valoa ympäristöönsä. Vaikka kantamamme rukouksen tuikku olisi kuinka pieni, se on kuitenkin pimeässä loistavaa valoa!
Suurin vaara esirukoustehtävässä on väsyminen. Silloin helposti syntyy tappion ja epäonnistumisen tunne, joka vaikuttaa masentumiseen ja epäilykseen uskon todellisuudesta.
Meillä ei ole ollut aikoihin kasvihuonetta. Tänä toisena koronakevääna kun ajatukset ovat pyörineet kasvattamieni taimien ympärillä. niin kasvihuoneen hankinta rupesi kuitenkin kovasti houkuttamaan. Eipä muuta kuin tilaukseen! Enkä ollut ainoa innokas puutarhuri. Tavarantoimittaja kertoi, että hän oli viime päivinä kuljettanut kymmeniä viherhuoneita! Toista päivää kului tätä palapeliä ihmetellessä ja kootessa, mutta nyt se on valmis, enää vain sisustamista vailla.
Kun kuvasin tätä pihapiirimme uusinta rakennelmaa, niin mielessäni alkoi elää sana: läpinäkyvä. Mitä läpinäkyvä ihmisessä tarkoittaa? Ei ainakaan sitä, että ihminen lavertelisi kaikki intiimeimmät asiansa toisten reposteltaviksi.
Läpinäkyvä ihminen on ennen kaikkea rehellinen. Hän sanoo ajatuksensa suoraan, peittelemättä, mutta hän ei kuitenkaan tee sitä tylysti ja epäkohteliaasti. Läpinäkyvän ihmisen teot ja sisäiset ajatukset ovat keskenään samassa linjassa. Hän on ehjä ja kokonainen, eikä hän piilottele elämässään iljettäviä salaisuuksia. On ollut surullista kuulla hengellisessä työssä olevista ihmisistä, joiden elämästä on paljastunut hyvinkin ikäviä asioita ja väärinkäytöksiä. Siistin pinnan alta pulpahtelee näkyviin piilotettu synti.
Muistan miten kaukaisella 60-luvulla, jolloin sisareni ja minä olimme vielä lapsia, siivoilimme maalaistalomme aittoja ja varastoja ja hävitimme muovipurkkeja ja shampoopulloja heittämällä ne kodin lähellä olevaan lampeen. Heitimme sinne jopa pattereita ja akkuja, emme ymmärtäneet ollenkaan, että teimme nykytiedon perusteella ympäristörikoksia. Kauheaa kuitenkin oli, kun hävittämämme esineet alkoivat pulpahdella vuosien - vuosikymmenien - saatossa lammesta ylös. Siellä kelluivat kaikkien ihmeteltävinä pullot ja purnukat!
Jumala kutsuu meitä rehellisyyteen. Psalmin kirjoittaja sanoo: - Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka. Ps.51:8. Jeesus puolestaan kehottaa puheissa jämäkkyyteen ja selkeyteen. - Olkoon teidän puheenne "kyllä" tai "ei". Mitä siihen lisätään on pahasta.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja rohkaisee lukijoitaan puhtauteen ja läpinäkyvyyteen. - Astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Hepr. 10:22
Tästä koko persoonan eheydestä - sisäisen ja ulkoisen yhteydestä - kaipauksesta, huokaavat rukoilijan sanat:
- Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista vahvaksi henki minun sisimmässäni. Ps. 51:12
Olemme mieheni kanssa useana päivänä polttaneet risuja mökkitontiltamme. Aluksi se ei meinannut onnistua, kun risut olivat vielä märkiä, eivätkä partiolaistaidot riittäneet roihun sytyttämiseen. Sitten Pirkanmaalla julistettiin kulovaroitustila, ja piti odotella parempaa aikaa. Nyt on nuotio saanut räiskyä, ja olemme joutuneet vähän varomaankin, etteivät liekit nouse liian korkeiksi.
Tulelle risuja syöttäessämme olemme ihmetelleet tulen väkevää voimaa. Raamatussa tuli tarkoittaa usein Jumalan tuomioita ja puhdistautumista. Jeesus huudahtaa Luuk. 12:49 Tulta minä ole tullut heittämään maan päälle, ja kuinka tahtoisinkaan, että se olisi jo syttynyt!
Hän jatkaa puhettaan siitä, että hän ei ole tullut tuomaan rauhaa maan päälle, vaan ihmiset joutuvat valitsemaan puolensa hänen suhteensa. Läheisetkin ihmiset asettuvat vastakkain.
Ensimmäisen helluntain tapahtumissa kerrotaan Pyhän Hengen saapumisesta tulenliekkien muodossa. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.
Helluntain tapahtuma oli väkevä ihme, joka muutti opetuslasten elämän. Arat, lukkojen takana istuneet oppilaan lähtivät rohkeasti kaupungin kadulle julistamaan ylösnousseesta Jeesuksesta. Näkyi Jumalan tulen valtava, muuttava voima!
Paavali puhuu myös tulesta. Hän kehottaa Room. 12:11 Älkää olko toimissanne velttoja. Olkaa Hengessä palavia, palvelkaa Herraa.
Viime vuonna julkaistu uusi raamatunkäännös sanoo saman asian näin: Ahkeroikaa, älkää laiskotelko. Olkaa tulisieluisia Herran palvelijoita.
Vanhempi käännös muistuttaa siitä, että työ Jumalan pelloilla ei voi olla vain omista sielun syövereistä lähtenyttä, vaan kaiken pohjana on Jumalan Henki. Kun hän on saanut ensin puhdistaa mielemme ja sielumme, silloin emme voi pahasti mennä vikaan.
Perheemme on kompostoinut talousjätteitä tunnollisesti jo vuosikymmeniä. Nyt menneen joulun aikaan viivyimme maalla niin pitkään, että kaupungissa oleva kompostorimme oli ennättänyt jäätyä. Olin hieman ihmeissäni, mitä olisi pitänyt tehdä. Nettiä selailtuani törmäsin vanhaan japanilaiseen kompostointitapaan - bokashikompostiin. Se kuulosti niin mielenkiintoiselta, siistiltä ja näppärältä, että tilasin sitä vasten kaksi kompostisankoa ja tarvittavaa bokashirouhetta.
Ideana bokashissa on se, että päivittäin talousjäte kerätään paloiteltuina litrankokoiseen rasiaan, jotka sitten rasian täytyttyä tyhjennetään sankoon, taputellaan tiiviiksi ja pinnalle sirotellaan ruokalusikallisen verran bokashirouhetta. Rouheessa on runsaasti mikrobeja, jotka auttavat jätteen ilmatiiviissä fermentoitumisessa. Täysi sanko saa muhia ensin huoneenlämmössä, ja siitä valutetaan nestettä hanan kautta pois. Muhinut aines siirretään joko isompaan pihakompostiin tai sille perustetaan saaviin multatehdas, jossa siihen lisätään hieman puutarhamultaa. Lopputuote on saavillinen kuohkeaa, ravinnollista multaa, joka on täynnä mahtavaa kasvunvoimaa.
Minulle touhuaminen bokashikompostini kanssa on ollut hyvin hauskaa ja tyydyttävää. Samalla se on puhunut minulle siitä, että mikä on arvotonta ja suorastaan poisheitettävää, muuttuukin arvokkaaksi ja merkitykselliseksi.
1. Kor. 1 puhuu samasta asiasta, kuinka ihmisen hengellinen kasvu ja muuttuminen on Jumalan armoa ja ihmettä.
Katsokaa omaa kutsumistanne, veljet. Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa eikä monta jalosukuista.
Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen mitättömäksi kaiken sen, mikä on jotakin, ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä.
Minä kiitän aina Jumalaani teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että te olette kaikessa rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
niin ettei teiltä puutu mistään armolahjasta odottaessanne Herramme Jeesuksen ilmestymistä.
Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
Jeesus on paimen, hän kanssamme käy,
armollaan kantaa, kun tietä ei näy.
Laumaasi suojele, Vapahtaja,
pelko ja ahdistus pois hajota.
Tänään etsin ja puhdistin vanhoja saviruukkuja siirtääkseni taimia isompiin astioihin. Löysin komean vanhan ruukun, josta iso pala oli lohjennut pois. Mielessäni alkoi välittömästi soida Jukka Salmisen Särkynyt saviruukku-laulu.
Viime sunnuntain teksti kertoi siitä, kuinka Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen Jerusalemissa pääsiäisen jälkeen. Opppilaat olivat koolla ja kuuntelivat, kuinka Emmauksen tien kulkijat kertoivat tavanneensa ylösnousseen Jeesuksen. Samassa Jeesus oli heidän keskellään ja tervehti heitä sanoen: - Rauha teille!
Opetuslapset olivat kuitenkin järkyttyneitä ja epäilivät. Silloin Jeesus kehotti heitä: - Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani, minä itse tässä olen. Koskettakaa minua ja katsokaa! Ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulle olevan. Luuk. 24:39
Jeesus pyysi oppilaitaan erityisesti kiinnittämään huomion hänen käsiinsä ja jalkoihinsa, joihin naulat oli isketty. Oppilaiden piti katsoa Jeesuksen haavoja. Näistä haavoista he tuntisivat Opettajansa. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että Jeesuksen haavat olivat tärkein tuntomerkki. Voi myös ajatella, että hänen haavansa ovat myös kunniamerkki siitä, että Jeesuksen tehtävä ihmisten pelastajana oli suoritettu, ja tie taivaan kotiin avattu niiden kautta.
Usein me häpeämme omia kipujamme ja haavojamme. Kuitenkin meidänkin haavamme ovat tärkeitä siinä kasvun prosessissa, että kipujemme ja vaikeuksiemme kautta opimme ymmärtämään paremmin itseä, toisiamme ja elämää yleensäkin. Haavojen kautta olemme ehkä hieman armollisempia toisimme kohtaan.
Saviruukussa uutta kasvua - kurpitsan taimi!
Kivelle hän istahti / puhui iloisesti: /
Jeesus nousi haudasta / ja elää ikuisesti!
Jeesus, taivaan kuningas / kuolon vallan voitti. /
Jälkeen pitkäperjantain / nyt pääsiäinen koitti.
Kun elämämme raja täällä maan päällä alkaa tulla vastaan, niin monen toivomus on usein se, että saisi elää vielä seuraavaan syntymäpäiväänsä asti. Usein toiveet liittyvät ihmisen tavalliseen arkeen ja harrastuksiin. Joku toivoo, että saisi katsoa suosikkisarjastaan seuraavan kauden. Joku toinen taas kertoo iltapäivälehdessä, että haluaisi päästä vielä kerran festareille.
Kun Jeesus eli viimeistä päiväänsä, jota kutsumme pitkäperjantaiksi, hänen ajatuksensa viipyivät lähellä olevissa ihmisissä. Kun hän kantoi ristiään kohti Golgatan kumpua, häntä seurasi joukko itkeviä naisia. Heidän puoleensa Jeesus kääntyi kertoen Jerusalemin tulevasta kohtalosta. Hän halusi valmistaa naisia, sillä äideillä on lastensa kautta näkökulmaa kauas tulevaisuuteen. Jeesus sanoi: - Älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.
Jeesus rukoili yllättävästi myös sotilaiden puolesta, jotka naulitsivat hänet ristiin. Hän sanoi: - Isä, anna anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.
Ristillä kipujensa keskellä Jeesus jaksoi huomioida vieressään olevan rikollisen. Hänen toiselle puolelleen naulittu pyysi häneltä lohtua: - Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Kaiken oman tuskansa keskellä Jeesus vakuutti hänelle: - Totisesti, minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa.
Viimeisinä hetkinään Jeesus kantoi huolta myös läheisistään. Hän näki ristin juurella äitinsä sekä läheisimmän opetuslapsensa. Hän halusi turvata äitinsä tulevaisuuden ja sanoi: - Nainen, katso, poikasi! Samoin hän sanoi opetuslapselle: - Katso, äitisi! Raamatussa kerrotaan, että siitä hetkestä alkaen opetuslapsi otti Marian kotiinsa.
Pitkäperjantain risti osoittaa kahteen suuntaan. Se osoittaa ensiksikin tietä Jumalan luo. Uhraamalla itsensä ristillä syntisten puolesta Jeesus avasi oven meille taivaan kotiin. Samalla sen poikkipuu osoittaa toiseen suuntaan: kohti lähimmäisiä. Lähimmäisistä huolehtiminen, heidän tarpeisiinsa vastaaminen, pahaan vastaaminen hyvällä - kaiken hyvän edistäminen - on Jeesuksen ristin tien koskettava esimerkki.
Iloitse suuresti, tytär Siion, huuda riemusta, tytär Jerusalem. Katso kuninkaasi tulee luoksesi! Hän on vanhurskas, hän pelastaa, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasintammalla. Minä hävitän sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sodan jousi särjetään, ja hän julistaa rauhaa kansoille. Hänen hallitusvaltansa ulottuu merestä mereen, Eufratvirrasta aina maan ääriin asti. Sak. 9:9-10
Tätä Sakarjan profetiaa muistetaan sekä 1. adventtina että palmusunnuntaina. Adventtina kirkoissa lauletaan Hoosianna-hymniä, kun aloitetaan uusi kirkkovuosi. Nyt palmusunnuntaina Sakarjan profetia aloittaa hiljaisen viikon, Jeesuksen kärsimysviikon. Samaan tekstiin pysähtyminen kahdesti kertoo sen tärkeydestä.
Tytär Siionia, Jerusalemia, kehoitetaan riemuitsemaan voittoisan kuninkaan tulosta. Outoa kuitenkin on, että kuningas on vaatimaton, hän ei saavu komealla sotaratsulla, vaan istuu nöyränä aasin selässä. Kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin tällä tavoin, kenellekään Kirjoitukset tuntevalle juutalaiselle, ei jää epäselväksi, mitä Jeesus haluaa tuolla teollaan sanoa. Teko on erittäin radikaali. Näin hän kertoo olevansa odotettu Messias-kuningas, joka lyö sotajouset rikki ja tuo rauhan maailmaan. Hänen valtakuntansa tulee ulottumaan maailman ääriin.
Jeesus haluaa ratsastaa myös meidän pääsiäiseemme. Tänä vuonna on valitettavasti vaikeaa osallistua seurakuntien tilaisuuksiin koronarajoitusten vuoksi. Kuitenkin eri viestimien välityksellä lähetetään pääsiäisenaikaan hartauksia ja jumalanpalveluksia, joihin voi osallistua netin kautta.
Sunnuntaina 28.3. kello 16.00 lähetetään striimattuna Porvoon tuomiokirkosta Lasten musiikkihetki, jossa lauletaan osia sanoittamastani laulusarjasta Ihmeellinen viikko. Laulut on säveltänyt Kaija Eerola.
Palmusunnuntain konsertin löydät youtube.comista osoitteesta konsertit Porvoon seurakunta. Olet tervetullut liittymään kuulijoiden joukkoon!
Jeesus saapuu ratsastaen aasinvarsalla.
Väkijoukko huiskuttaen huutaa riemulla:
"Hoosianna, Hoosianna, tervetulos!
Sinua vain tahdomme aina palvoa.
Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna,
Hoosianna, Hoosianna, tervetuloa!"
Viime sunnuntaina vietimme Marian ilmestymispäivää. Se pysähdyttää meidät katselemaan Nasaretin nuorta Mariaa, joka kesken arkisten puuhiensa saa kuulla ihmeellisen uutisen suoraan enkeli Gabrielilta: sinä tulet äidiksi, synnytät Korkeimman pojan, jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Maria oli ihmeissään. Hän ei voinut ymmärtää ilmoitusta, eihän hän tiennyt miehestä mitään. Enkeli vahvisti kuitenkin ilmoituksensa kertomalla iäkkäästä Elisabetista, joka oli myös raskaana. - Jumalalle ei mikään ole mahdotonta! enkeli sanoi.
Siihen Maria vastasi sanoilla, jotka ovat jääneet kaikumaan vuosituhanten läpi: - Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan.
Maria sai Jumalalta suurimman tehtävän, mitä ihminen voi saada. Hänestä tuli jumalansynnyttäjä. Pieni ihminen, nuori nainen, joutui suurelle ja ainutlaatuiselle paikalle.
Marian-päivä saa itse kunkin miettimään omia tehtäviään Jumalan valtakunnassa. Olenko hoitanut tehtävääni? Olenko ollut sille uskollinen? Olenko ymmärtänyt tehtäväni oikein? Ja mikä edes on minun tehtäväni???
Arjen elämä työn ja perheen keskellä on suuri ja velvoittava tehtävä. Ja kyllähän siinä vaaditaankin sinnikkyyttä, uskollisuutta ja rakkautta! Joskus Jumala saattaa kutsua joihinkin erityistehtäviin, joihin ryhtyminen tarvitsee poikkeuksellista rohkaisua. Itse olen saanut joskus kokea tällaista uusien tehtävien edessä, vaikkapa silloin kun aloitin uskonnon oppikirjojen tekemisen tai tämän blogin kirjoittamisen. Joskus taas kutsu uuteen tehtävään on tullut niin voimakkaana haluna, että työn aloittaminen on ollut puhdasta iloa.
Välillä taas tiedän menneeni omassa varassani täysin hakoteille. Esim. vuosia sitten suunnittelimme seurakuntapiirissämme lähiömme uusille asukkaille Tervetuloa seurakuntaan-tapahtuman, johon kävimme kutsumassa ihmisiä. Mutta kuinka kävikään! Kun tilaisuuden aika koitti, niin seurakuntasalissa oli paikalla pappi, työryhmämme ja uskolliset vakiomummot, jotka tulivat paikalle aina kutsumattakin. Monet muutkaan hankkeet eivät aina ole onnistuneet. Vastaani on tullut asioita, jotka ovat vieneet kuin maton jalkojen alta, ja olen suorastaan lysähtänyt paikoilleni kädet helmassa toimettomina.
Omin voimin ei kukaan tehtävässään menesty. Ilman rukousta ja ilman Jumalan siunausta mikään ei onnistu. Parhaimmatkin ajatukset ja yritykset jäävät ilmaan huitomisiksi. Tärkeää on koko ajan muistaa oma paikkansa Jumalan edessä, ymmärtää se, että yksin Jumala on suuri.
Maria kiittää Jumalan suuruutta ylistysvirressään Luuk.1:46-55.
Minun sieluni ylistää Herraa ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani, sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, ja sukupolvesta sukupolveen kestää hänen laupeutensa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
Parhaimmillaan ihmisen elämästä Jumalan johdatuksessa tulee kuin kaunista pitsiä. Siinä voi olla runsaastikin syheröä, virheitä, mutkia ja ylimääräisiä koukeroita, mutta hänen ohjauksessaan ja silmiensä alla elämä on siunattu, ja kokonaisuus on aina kaunis.
Eräs ystäväni antoi minulle lahjaksi Ensio Lehtosen kirjan Äidin rukous. Kirja tai oikeammin kirjanen, 64 s, on Kuvan ja Sanan kustantama vuonna 1949. Jos joku lukijoista onnistuu löytämään tämän kirjan vanhojen kirjojensa joukosta tai antikvariaatista, niin suosittelen lukemaan.
Ystäväni, joka antoi minulle kirjan, oli kuunnellut puheitani ja varsinkin perhehuoliani, niinpä hän arveli, että kirja on minulle sopiva ja tarpeellinen.
Ja onhan se! Kirja on täynnä rohkaisua rukouksen toimimisesta ja sen voimasta. Kirja pohjautuu Ensio Lehtosen oman suvun historiaan ja Lehtosen omiin kokemuksiin perhepiirissä. Tapahtumien taustalla on rukoileva isoäiti, joka sitkeästi kantoi lapsiaan taivaallisen Isän käsiin.
Tämän uskovan äidin lapset eivät eläneet suinkaan Jumalan mielen mukaista elämää. Äiti kuitenkin jatkoi rukoilemista luottavaisena. Hän rakasti lapsiaan, vaikka he eivät käyttäytyneet toivotulla tavalla. Hänen rakkautensa ei kuitenkaan ollut riippuvainen lasten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, hän vain kantoi kaikki lapsiaan koskevat asiat luottavaisena ylöspäin. Hänen rakkauttaan kuvaavat hyvin Laulujen laulun rakkaudesta kertovat sanat.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, sen kiihko on tuima kuin tuonela. Sen hehku on kuin tulen hehku, Herran liekki. Suuret vedet eivät voi rakkautta sammuttaa, virrat eivät voi sitä tulvaansa hukuttaa. Jos joku tarjoaa talonsa ja tavaransa rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksittaisiin. Laul. l. 8:6-7
Valitettavan usein käy niin, ettei rukoileva ihminen saa elinaikanaan nähdä rukoustensa toteutuvan. Jumalan aikataulut ovat erilaiset kuin meidän. Monta kertaa rukoilijan kokemus on samanlainen kuin Mooseksen, joka sai katsella Nebon vuorelta luvattuun maahan, mutta itse ei päässyt sinne.
Tämä on se maa, josta minä vannoin valan. "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan." Minä olen antanut sinun nähdä sen omin silmin, mutta sinä et sinne pääse.
Muutos ei kuitenkaan ole yhden ihmisen - ei edes kaikkein rakastavimman - rukousten varassa, vaan löytyy myös muita, jotka toimivat läheisen ihmisen elämässä samaan suuntaan. He vetävävät rakkaitamme taivaan tielle, vaikka itse olisimme jo poissa. Paavali kirjoittaa tästä prosessista korinttilaisille:
Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan vaan Jumala, joka antaa kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat yhtä, mutta kumpikin saa palkkansa oman vaivannäkönsä mukaan. 1. Kor. 3:6-8.
Ehkä voisimme lopettaa tarpeettoman painolastin kantamisen ja tarttua Jumalan lupauksiin, vaikkapa Psalmiin 55:23
Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua.
Olen kirjoittanut vuosien ajan päiväkirjaa. Minulla on käytössä kirja, johon samalle aukeamalle mahtuu kahden vuoden tapahtumat. Lueskelin, mitä olin kirjoittanut vuosi sitten koronarajoitusten ja siihen liittyvän epävarmuuden alkaessa.
14.3. 20 Tässä alkavat päivät mennä sekaisin, kun koko ajan puhutaan vain koronasta ja rajoituksista. Jumalanpalveluksia kai saa pitää vielä ensi sunnuntaina, mutta kaikki muu seurakunnan toiminta loppuu. Meidänkin hengellinen matkakumppanuusryhmä saattaa siirtyä nettiin. Olemme sitten niin kuin muutkin koululaiset, jotka joutuvat etäopetukseen. On toki sääli, ettei ryhmämme voi toimia kasvotusten, mutta turvallisempaa näin. Yli 70 vuotiaille suunnitellaan myös vetäytymistä syrjemmälle. Ihmiset hamstrasivat eilen kovasti tavaroita Lidlissä. Sain videon Australiasta, jossa kaksi perheenisää taisteli vessapaperista. Vaikeaa käsittää, että edessä olisi katastrofi. Jumala, auta perhettäni ja sukuani!
Nyt puhutaan jo koronan kolmannesta aallosta, ja edessä on tiukkoja rajoituksia. Yhteiskunta on taas sulkeutumassa, kun tiukat määräykset ovat tulossa voimaan. Tilanteen vakavuus pysäyttää. Tuntuu raskaalta ajatella, että varovainen eläminen yhä jatkuu. Poden koskettamisen ikävää. Sain nähdä hiihtolomien aikaan lapsenlapsiani, mutta emme kosketelleet ollenkaan toisiamme, puhumattakaan haleista tai suukottelusta. Pelkään, että jos tämä koronatilanne jatkumistaan jatkuu, ja aina uusia tautiaaltoja tulee, niin kasvamme vähitellen erilleen toisistamme.
Toivon näkökulmaa ja hyviä asioita ei kuitenkaan pitäisi unohtaa. Luin juuri Keskisuomalaisesta, kuinka epidemian alkaessa pelättiin koronaan sairastuneiden määrän kohoavan 70 000-90 000 tartuntaan Keski-Suomessa. Kuitenkaan niin korkeisiin lukuihin ei ole päädytty. Monia asioita on tehty oikein, ja ihmiset ovat käyttäytyneet vastuullisesti.
Vaikka fyysisesti elämä onkin ollut rajoitettua, niin hengellisessä maailmassa saamme kuitenkin katsella tulevaisuuden ja toivon kuvia. Meidän ei tarvitse kulkea yksin tämän epävarman ajan läpi. Jumala itse tarttuu käteen ja kuljettaa sulkutilan eristyneisyydestä ja yksinäisyyden kokemuksesta katselemaan laajempia näkymiä
Psalmi 118:5 Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän vastasi minulla ja vei minut avaralle paikalle.
Psalmi 18:19-20 Herra oli minun tukenani: Hän toi minut avaraan paikkaan. Hän pelasti minut, sillä hän on mieltynyt minuun.
Kuvissa on näkymä museon päätyikkunasta Juudean vuorimaisemaan. Kun museon kävijä on saapunut tähän paikkaan, hän on joutunut kulkemaan ahdistavien ja kammottavien holokaustin tuhosta kertovien osastojen läpi. Lopulta käytävä johtaa ikkunasta tulvivaa valoa kohti. Äkkiä edessä levittäytyy maisema. Kävijä on saapunut kauniiseen ja avaraan paikkaan!
NAISEN LUOMINEN