Martan ja musiikin joulua

Kun Salome ja minä v 2013 vietimme kuusi viikkoa Israelissa, meillä oli mukava harrastus. Kun ilta pimeni kuudelta, otimme vesivärit ja pensselit esiin ja aloimme maalata. Huvittelimme jäljentämällä päivällä nähtyjä kuvia. Malliksi sopivat vaikka taidemuseossa, sähkökaapeissa tai muuten satunnaisesti nähdyt työt. Netistä etsimme Martta Wendeliniä, hänen seesteisen nostalginen maailmansa sopi silloin meille.

Nyt joulukuun alussa palasin näihin Eilatin tunnelmiin   Helsingin Musiikkitalon joukonsertissa, joka oli nimetty Martan ja Rudolfin jouluksi. Tunnettujen jazzmuusikoiden (mm. Salokoski, Iivanainen, Perko) laulujen taustalle heijastettiin Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun jouluisia töitä.
Täpötysi musiikkisali  kuunteli hievahtamatta hartaita, tuoreesti sovitettuja joululauluja. Sydämeni huokaus olikin, että laulujen sisältö voisi puhutella kuulijoita, pysäyttää miettimään niiden sanojen sisältöä ja merkitystä.

Tämä joulun aika on muutenkin ollut täynnä musiikkielämyksiä. Tuntuu, että joulukonserttien ohjelmisto on ollut jopa hartaampi ja hengellisempi kuin aikaisempina vuosina.

Lapsenlapsistani neljä laulaa erilaisissa kuoroissa.
Katajanmarjat-niminen tasokas lapsi- ja nuorisokuoro esiintyi Keski-Porin kirkossa nuorten aikuisten ja aikuisten kuoron kanssa. Oli mahtavaa kuulla pari viimeistä kappaletta kolmen kuoron yhteisesityksenä, kun lapset lauloivat paljon itseään vanhempien joukossa. Viimeisenä ohjelmistossa kuultiin ortodoksista perua oleva toivotuslaulu: Monia vuosia, monia armorikkaita vuosia, jossa kuulijoille toivotettiin onnea ja Jumalan siunausta. Laulu sai sydämen ilosta laajenemaan ja kyynelen silmänurkkaan.

Jyväskyläläinen nuorisokuoro, Vox Aurea (Kultainen ääni), on valittu kuluvana vuotena Ylen lapsi- ja nuorisokuoroksi. Heidän riveissään laulaa yksi lapsenlapsi,  Mini-Voxeissa sukumme nuorin, vieläpä äitikuorossakin on perheestä edustus mukana.
Vox Aurean konsertti radioidaan Helsingin Kallion kirkosta 18.12. kello 15, jota musiikinystävät voivat lähteä kuuntelemaan. Saman konsertin kuulee kyllä radiostakin, koska se esitetään Euroradion joulukonsertin Suomen osuutena 15.05 alkaen.

Musiikki on keskeinen elementti joulun sanoman välittämisessä. Monet Fb-kaverini ovat päivittäneet osallistumisestaan Kauneimpiin joululauluihin - sellainenkin, jonka en olisi kuvitellut kirkkoon astuvankaan. Musiikki madaltaa selvästikin kirkon kynnystä.
Johan Sebastian Bachia kutsutaan viidenneksi evankelistaksi. Laajentaisin vielä, että hengellinen musiikki - joululaulut - ovat myös merkittäviä hyvän sanoman siivittäjiä.

Martta Wendelin kortista kopioitu poika ja muunneltu Shalom-laiva toivottakoon lukijoillemme lähestyvään jouluun RAUHAA ja oven takana kurkkivat lapset odotuksen ILOA!

    

Pienimmän parhaaksi.

Joulu on jakamista, kirjoitti Magdaleena tätä edeltävässä blogissaan. Näin on. Minäkin olen juuri saanut vastaanottaa  uuden mission, jossa saan olla jakamassa. Maailmassa olisi niin paljon kaikkea, mitä voisi toisten hyväksi tehdä; enkelitaidenäyttelykin! Ongelma onkin juuri siinä, että niistä olisi löydettävä se sinulle räätälöity tapa, sillä silloin sen jaksaa tehdä ja toteutuu sanonta, että " antaessaan saa."
Muutama viikko sitten kirjoitin blogissani siitä, kuinka työpöydälläni oli kolmekin sellaista humanitäärisen avustusjärjestön lehteä, joilla kaikilla on oma missionsa köyhissä maissa ympäri Itä-Eurooppaa.

Viikko sitten eräästä niistä yllättäen soitettiin minulle. Kumma, että ylipäätään vastasin tähän tuntemattoman numeroon. Enhän halua tilata Apua enkä Seuraa. Ne minulla on täällä kotona; aviopuoliso. Mutta - olipa hyvä että nyt vahingossa vastasin. Soittaja nimittäin kutsui minut mukaan työhän, jota he tekevät Itä-Euroopan köyhissä kylissä.

Mission-Possible-nimisen järjestön tämänhetkinen tempaus on kerätä ympäri Suomea ehjiä ja puhtaita vauvanvaatteita. Ne toimitetaan heidän keskuksiinsa, jossa paikalliset kristityt kokoavat niistä Suomen äitiyspakkausten tapaisia kokonaisuuksia. Ne viedään teiniäideille ja myös niille äideille, jotka joutuvat hoitamaan vauvojaan elinkelvottomissa oloissa. Paikalliset kristityt antavat heille myös äitiysneuvontaa, terveydenhoitoa, opetusta, sekä hengellistä ohjausta - ja tarvittaessa äiti ja lapsi pääsevät järjestön ylläpitämään turvakotiin asumaan.

No...ei minulla ole vauvanvaatteita, mutta minulla on suu ja suhteita. Kun ensimmäinen vauvanvaate-erä kiikutettiin meille eräältä kirpputorilta, pesin sen ja kutsuin kaikki talon äidit katsomaan hullunkurisen näköistä kuivaushuonettamme, missä tuulettaja heilutteli vähän erilaisia puntteja kuin mitä siellä arkena liehuu. Naapurin lapset ovat jo teinijärkäleitä, jääkiekkoilijoita ym, ja tämä pikkupyykki sai meidät äidit kovin herkälle tuulelle.
Työ, jonka joululahjaksi koin saavani, on antavaa ja kaiken kukkuraksi sitä saa tehdä kotona. Kukaan ei oleta, että minä lähtisin Bulgariaan tai Romaniaan. Sitä paitsi jokainen näistä äideistä edustaa minulle itselleni meidän Herramme äitiä, Maria-neitoa, Mirjamia. Hänelläkään ei ollut mitään, mihin vauvansa kääriä.

Joulu on jakamista

Huom. Kuvan maatuskankin voi jakaa!

Olen koko syksyn soittanut ensiluokkalaiselle tyttärenpojalle iltapäivisin. Viime viikolla kerroin hänelle, että tulen heille yöksi parin päivän kuluttua. Poika ilahtui kovasti: - Silloinhan on joulukuun 1. päivä. Me voidaan avata yhdessä joulukalenterin eka luukku!
Mikä jakamisen riemu! Niinpä tutkimme sitten luukusta löytyneitä Lego-palikoita ja - ohjeita. Lapsen silmät loistivat,  ja mummi oli onnellinen, kun sai olla mukana tässä pienessä joulukuun ekapäivän juhlahetkesssä.

Kun sitten vähän myöhemmin kuljeskelin Stockmannilla, niin kovaääniset kuuluttivat vähän väliä heidän joulunsa slogania: - Joulu on jakamista! Jaa joulu läheistesi kanssa!
Kauppa ajatteli jakamista omasta näkökulmastaan, minä puolestani mietin aamuista kokemustani ja muita aineettomia asioita.

Omastaan voi jakaa monin eri tavoin. Olin menossa parin päivän kuluttua pystyttämään Pälkäneen Arkkiin (kirjasto) pientä, 13 taulun taidenäyttelyäni. Ajattelin, että sekin on jakamista, jaan siinä omaa tekemistäni, ajatuksiani, arvomaailmaani ja yritän luoda katsojille iloa ja joulun tunnelmaa.

Kerron, siis jaan vähän nyt siitä, miten kuvieni virsikirjaenkelit ovat syntyneet.

Olin vierailemassa poikani perheen luona Satakunnassa, missä heillä on iso  vanha maalaistalo. Perhe siivosi kotiaan ja heitti pois tarpeetonta tavaraa. Eteisessä oli jo korkea kasa odottamassa hävittämistä.
Röykkiön päällä oli miniäni enon rippilahjaksi saama virsikirja vuodelta 1956. Minun kävi sääliksi resuista kirjaa, otin sen käteeni ja pyysin sen miniältä itselleni, sillä mielessäni alkoi jo hahmottua projekti kirjan uudesta elämästä.
Kotona laaverasin virsikirjan lehdet vesiväreillä, asettelin, liimasin ja kaulitsin ne vanerilevyille, jotka olivat alunperin mieheni kasvistokaapin hyllyjä. Kierrätys oli siis kunniassa monin tavoin!
Taulupohjille alkoi ilmestyä laulavia, soittavia ja tanssivia enkeleitä. Nämä ensimmäiset kahdeksan tussityötä piirsin vuonna 2011.
Syksyllä 2016 syntyi lisää enkeleitä. He kantavat joulun kynttilöitä, kurottelevat joulutähteä, etsivät rakkautta ja pysähtyvät viimein jouluseimelle.

Hyvä tavaton !?

Itsenäisyyspäivä - Suomi 99.
Tänään illansuussa kokoontuu hovi linnaan. Viikko sitten siellä juhlivat Helsingin koulujen neljäsluokkalaiset ja antoivat aikuisellekin juhlakansalle käytösohjeita kuten: " Ei saa ryysiä, eikä rohmuta." Toivottavasti se illalla muistetaan.

Mieheni kutsuttiin alakoulua käyvien tyttärenpoikiemme seuraksi eräänä iltana, vanhempien asioidessa Helsingissä. Iltapalan syötyään ja  iltatoimien sujuttua sutjakkaasti, päätti vaari, että 'he miehet' voisivat ennen pehkuihin painumista katsoa yhdessä TV: stä  jonkin stand up- koomikko-ohjelman. Hän ajatteli, että se on hulvatonta ja harmitonta huumoria kaiken ikäisille 'äijille'.
Hän erehtyi. Se ei sopinut heille kellekään! Huumoria oli kyllä, mutta kun se oli maustettu mitä hirveimmällä kirosanojen valikoimalla, sen sopivuus jokaisen kohdalla loppui tasan siihen. Pojat tosin valistivat vaariaan, että - "tällaista tämä on aina."
Voi apua. Siis vaikka kotona ei käytettäisi kirosanoja, ovat nuorten lempiohjelmat niitä väärällään.
Kenen on vastuu maastamme? Opettajat ovat uupuneita ja vanhemmat kädettömiä ja hampaattomia, jos julkinen kasvattaja, TV, saa kasvattaa tulevan polven suomalaiset.
Eräs jo eläkkeellä oleva miesopettaja sanoi kerran, että toivo kasvatuksen suhteen kodeissa on mennyttä, jos vanhemmat joutuvat huutamaan lapsilleen.

Luen par'aikaa erään iäkkään työtoverini juuri ilmestynyttä omaelämänkertaa, jossa hän mm. kertoo jääneensä sotaorvoksi 7-vuotiaana vuonna 1940, nelilapsisen perheen nuorimpana. Kylätoimikunta oli ottanut hänet kummipojakseen ja neljä kertaa vuodessa hän sai käydä heidän kokouksissaan ja tuliaisina näistä visiiteistä oli hänellä muassaan ruskea kirjekuori, äidille vietäväksi.

Hän kertoo myös siitä, kuinka hänestä tuli 10-vuotiaana 'sotilaspoika'. Hänen tekstistään löysin myös sekä sotilaspoika- että pikkulotta- lupaukset.
Luin ne läpi moneen kertaan, itku silmässä, ja mietin: "Hyvinvoinnista on näemmä hyötyä vain vähän."

Tähän loppuun liitän näille sotilaspojille opeteltavaksi annetun lupauksen.
Näin siis kasvatettiin lapsia 70-vuotta sitten.

"Kolme on minulle pyhää:
Jumala, koti, isänmaa.
Niiden tunnusten alla
minä palvelen maata ja kansaani.
Uhraan työni
niiden onnellisuuden hyväksi.
Olen maani poika,
ennen kaikkea".
(v.1941)

"Seuraa mua!"

Tyttärentytär perusti minulle vuosi sitten ensimmäisen Instagram-tilini, johon on kertynyt toista sataa kuvaa. Sisällöltään se on eräänlaista päiväkirjaa, julkaisemani kuvat ovat seuranneet vuodenaikojen muuttumista, arkisia töitä, myös matkoiltani olen liittänyt siihen kuvia. 

Tilin pääasiallisia seuraajia ovat suku ja tuttavat. Kovin laajaa seuraajajoukkoa kuvani eivät siis ole onnistuneet saamaan. Siksi tuntuukin aina mukavalta, kun joku kaukaisempi tuttu pyytää päästä seuraamaan. Samoin hämmästyttää, kun "rapakon takaa" saattaa löytyä sielunsisko, joka haluaa ryhtyä seuraajaksi. Tällainen ohuen langan varassa roikkuva ystävyys kuitenkin ihmeesti lämmittää, kun "rapakontakainen" seuraaja laittaa sydämiä koirani kuvalle, ja minä voin puolestani ihmetellä hänen tanskandogin pentunsa valtavia korvia.

Perustin myöhemmin toisenkin Instagram-tilin nimellä maija_magdaleena. Parhaillaan rakentelen sinne adventtikalenteria. Tarkoitukseni oli liittää se tähän blogiin. Valitettavasti se ei vaan onnistunut "teknisten vaikeuksien" takia, joita tuntuu jatkuvasti ilmaantuvan:)

"Seuraa mua" onkin tämän hetken ihmiselle tyypillinen pyyntö. On syntynyt kokonaisia uusia "ammattikuntia", jotka perustuvat seuraamiselle - me blogistit, vloggaajat ja tubettajat -  ja mitä muuta vielä onkaan. Usein ihmiset tekevät kaikkensa, että joku huomaisi ja heidät nostettaisiin esiin maailman ympäri vellovasta some-merestä. Esim. Insta-kuvia otetaan  hengenvaarallisissa paikoissa, kallion kielekkeillä, mastoissa ja torneissa, mitä pikkuruisimmat rihmankiertämät yllä.  Onpa sitten seuraajille sitä kiinnostavampaa!

Näin adventin aikaan meidän Herramme kulkee myös  väkijoukkojen kärjessä. Hän istuu kaikkien katseltavana aasinsa selässä. Hän ratsastaa oksilla ja vaatteilla päällystettyä tietä seuraajiensa huutaessa Hoosianna. Hän on juuri tämän lyhyen ohikiitävän hetken rakastettu ja ihailtu Kunnian Kuningas. Tie kuitenkin huipulta hylätyksi on lyhyt. Jeesus saa kokea sen muutaman päivän kuluessa.

Hän ei ole kuitenkaan luvannut itselleen ja seuraajilleen loistavaa tulevaisuutta maan päällä. Hän sanoo  maaherra Pontius Pilatukselle, ettei hänen valtakuntansa ole maan päältä, sillä jos se olisi täältä, niin eikö hän voisi silloin kutsua sotilaita turvakseen.

Seuraajillekaan hän ei lupaa kummoisia. Hän sanoo: - Jos joku tahtoo seurata minua, niin ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 

Ristinsä? Se ei kuulosta mahtavalta lupaukselta! Jeesus kuitenkin muistuttaa, ettei palvelija ole herraansa parempi. Tämä ei voi odottaa parempaa elämää kuin isäntänsä. Jeesuksen seuraajan tie on pienin, nöyrin askelin kulkemista.

Maalaukset Turkin ikivanhojen kristillisten kirkkojen seinämaalauksista

Kolmisäikeinen lanka.

Joku aika sitten tapasin yläasteen uskonnonopettaja-ystäväni venäjäntyömme merkeissä. Meillä oli kerrankin runsaasti aikaa jutustella muitakin mieltä askarruttaneita isompia ja pienempiä asianippuja ja sitten hän yllättäen tunnusti, ettei hän ole koskaan oikein ymmärtänyt, tai ainakaan osannut kenellekään selittää (opettaa), mikä on meissä ihmisissä olevaa sielun- ja mikä hengen aluetta. Itse olen asian omasta mielestäni joten kuten oivaltanut, mutta sen selittäminen kysyjälle onkin -
toden totta - jo aivan toinen juttu.
Olen aivan pöllämystynyt...

Kysymys jäi päähäni vellomaan ja alitajunta toi mieleeni sanonnan: "Kolmisäikeinen lanka ei katkea". En muistanut oliko se kansanviisautta vai oliko tähänkin viisauteen raamatullinen tausta.
Oli.
Se löytyi Saarnaajan kirjasta, luvusta 4 jakeesta 12: "Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäikeinen lanka pian katkea."

Kolmisäikeisyys tuli ilmeisesti mieleeni siitä millaisiksi meidät on luotu - kolmiosaisiksi: sielu, henki ja ruumis. Mutta miten se nyt menikään? 1 Moos 2:7" Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
Asia on toden totta mutkikas ja syvällinen - vaikea ymmärtää, vaikea selittää.

Tavallisen käsityksen mukaan sielu on sama kuin persoonallisuutemme. Juuri sielu tekee meistä ihmisiä. Raamatussa kerrotaan (Apt. 2: 41) kuinka Pietarin helluntaisen puheen jäljiltä kastettiin iso joukko väkeä  ".. ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua."
 Siis: Ihminen luotiin maan tomusta, Jumala puhalsi häneen henkensä ja niin hänestä tuli elävä sielu, elävä persoona, jolla on ymmärrys itsestään, itsetajunta.
Jostakin luin näinkin, että sielu on kuin kohtaamispaikka ruumiin ja hengen välillä. Näin ei eläimillä ole. Kolmisäikeisyys: Henki, sielu, ruumis. Isä, Poika. Pyhä Henki. Kaunista, kaunista ja vahvaa...

Mikä tekee joulun?

Adventtisunnuntaina 2016.
Olin kutsunut ystäviäni näin joulun alla kahvittelemaan. Olin paistanut torttuja, levittänyt pöydälle punaisen pöytäliinan ja kynttilät lepattivat tuikkualustoissaan. Aivan itsestään keskustelu kääntyi siihen, mikä luo kullekin joulun tunnelman.

Hannele aloitti: - Kun olin lastenkodissa harjoittelemassa, niin työvuoroni venyi aattoiltaan. Kun sitten saavuin kotiin, kiskaisin oven auki ja kinkun tuoksu hulvahti vastaani, niin huudahdin: "Täällä on joulu!" Tuoksut ovat minulle tosi tärkeitä.
- Minulle joulu tulee käsillä tekemisestä. Tykkään leipoa pipareita ja askarrella nättejä kortteja ja joulupaketteja, Eeva kertoi.
Nyökyttelimme, sillä olimmehan nähneet monia hänen jouluisia luomuksiaan.
- Minusta taas on mukava katsella jouluvaloja, Aune sanoi. - Vaikka minä en itse niitä jaksa ripustaa, niin vastakkaisella parvekkeella on jo nyt kauniit valot, jotka näkyvät meillekin.
Valo pimeyden keskelle - siinä tiivistyy jo joulun sanoma.
- Minä rakastan joulukuusta, sanoin. - Muistan jo lapsena, kun tulimme joulusaunasta pimeän pihan poikki pirttiin, jonka keskellä tuoksui ja säteili huoneenkorkuinen joulukuusi kaikessa loistossaan, se tuntui todella sykähdyttävältä.
- Minä kyllä tykkään jouluruuista, Anni sanoi. - Vaikka lapsuudesta muistankin sen ristiriidan, mikä syntyi siitä, kun äiti teki itse kaiken ja oli sitten väsynyt.
- Silloin ei ollut pakastimia, eikä kaupoistakaan saanut valmista, mietin.
Aune alkoi kertoa: - Poikani perhe asuu isossa maalaistalossa. Jouluksi sinne kokoontuvat vaimon 11 sisarusta puolisoineen ja lapsineen. Lapset juoksevat rappuja ylös alas ja huoneesta toiseen. Kerran yksi siskoista huokasi tyytyväisenä, että olisipa aina joulu. Katsoin silloin tuon ison perheen mummoa, joka oli kaiken valmistanut, että mitähän mummo sanoo. Mutta mummo ei sanonut mitään, hän tuijotti vain poissaolevana eteensä. Hän oli niin uupunut.
- Niin, jotkut mummut joutuvat tosi koville, kun valmistavat joulua suvulleen, että jokaisella olisi joulumieli, sanoin. - Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei Jeesus käskenyt meitä viettämään syntymäpäiväänsä. Hän pyysi meiltä jotain aivan muuta.
Oltiin hetki hiljaa ja varmaan mietittiin, mitä kehotuksia sieltä Raamatusta Jeesuksen puheista löytyy.
Lopulta Hannele vielä sanoi: - Kyllä kaikkein parasta kuitenkin on, kun pääsee jouluaamuna kotipitäjän joulukirkkoon. Kaikki on niin tuttua: alttaritaulu, katto, seinät, saarnatuoli ja ihmiset ympärillä. Siellä tuntuu, että kaikki puhuu joulusta.

Taas kaikki kauniit muistot,
mun tulee mielehen,
lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.
Ani aikaisin puku parhain
ylleni puettiin,
oli kirkossa oltu varhain,
nyt Sanaa luettiin.
                              Viljo Kojo

Joulun lapsi kiittää.

Adventin aikaan - v. 2016.
Pöydälläni on pino eri humanitääristä työtä tekevien järjestöjen esitteitä. Erään pääotsikkona on:
" Meitä odotetaan." Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. (Mission Possible).

Otsikkoni "Joulun lapsi kiittää" on Patmos- järjestön lehtisesstä "Operaatio Joulun Lapsi" - kohdemaina Romania ja Moldova. Lehti kertoo järjestön kokemuksista viime vuodelta, saadessaan jakaa joulun alla köyhiin kyliin ja lastensairaaloihin yli 20 000, suomalaisten pakkaamaa joululahja - kenkälaatikkoa. Lahjalaatikoita koottiin kaikkialla maassamme, joten Operaatio Joulun Lapsi on jo useiden vuosien ajan ollut maamme yhteistä lähetystyötä.
Suomalaisten perheiden tuella näille
lapsille jaetaan siis ajallista apua - mutta samalla myös iankaikkista siten, että myös evankeliumin ilosanoma saapuu näiden lasten elämään.
Tämän vuoden Joulun lapsi-keräys tuotti ennätysmäärän joulupaketteja ---- 32631 joululahjaa!

Kolmas lehtiseni tässä pinossa on nimeltään Netzer-Israel. Tämäkin ryhmä tekee työtään köyhien perheiden, niin juutalaisten kuin arabiperheidenkin parissa, mutta myös hoivaavaa ja lohduttavaa työtä yksinäisten ja sairaiden holokaust-vanhusten parissa. Heidän lehtiseensä oli nyt valittu seuraava Raamatun ohje: " Valitse elämä, jotta eläisit." 5 Moos 30/19.

Mitä on elämä? Kaikkihan me täällä olijat vielä elämme. Mitä siis pitää valita? Onko muutakin kuin syömistä, nukkumista, työntekoa ja nautiskelua?
Olisikohan se antamista? Sanotaanhan, että antaessaan saa, mikä sinänsä vaikuttaa ristiriitaiselta.

Yritän selittää tätä kuvalla, joka on otettu huoneessani lokakuun puolivälissä Siinä on osa niistä sukista, jotka eräs vanharouva oli vuoden mittaan kutonut.Hän lahjoitti ne vapaaseen käyttööni ja hänen sydämeltään olivat nousseet minua kohti juuri  nuo sanat: "Antaessaan saa". Hän saa kutoa, ja viluinen saa lämpimät sukat.
Osa sukista lähti Jerusalemiin, osa Inkerinmaalle ja kuvan sukkaläjä on juuri lähdössä Romaniaan. Ehkäpä yksi pari niistä löytäisi kuvani pienen pojan viluisessa keittiössään.
  (Kuva: Operaatio joulun lapsi.)
Kiitos kaikille mukana olleille ja erityiskiitos tuhansista rakkauden silmukoista eräälle itsestään ääntä pitämättömälle Pirkolle, Imatralle.