Palasimme myöhään eilen illalla Jerusalemista Eilatiin. Kun rullasimme laukkujamme hotellin sisäpihalla palmujen alla, tuntui kummasti kotiintulolta. Päässäkin "rullasi" ja surisi, niin monia vaikutelmia oli kertynyt kahden matkapäivän aikana.
Jerusalem on merkillinen vastakkaisuuksien kaupunki. Se on miljoonakaupunki, mutta kun lähestyimme sitä Kuolleen meren suunnasta, rinteen molemmin puolin oli suuria lammas- ja vuohilaumoja.
Jerusalemin väestö on värikästä, kaupungin korttelit ja lähikylät ovat jakautuneet arabien ja juutalaisten kesken, joita asukkaista on tällä hetkellä 65 %. Oppaamme korosti sitä, että tavalliset, eri kansanryhmiin kuuluvat ihmiset haluavat elää arkeaan rauhassa. He haluavat käydä töissä ja koulussa, tehdä ostoksia, viedä autonsa huoltoon. He eivät halua taistella toisiaan vastaan. Terroristijärjestöt, joiden taustalla on raha, pitävät pelkoa ja taistelua yllä.
Jerusalem on kolmen suuren uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin keskus. Se näkyy kirkkojen, synagogien ja moskeijoiden valtavana määränä. Vaikka olikin talviaika, pyhiinvaeltajia riitti. Turistiryhmiä eri puolilta maailmaa vaelsi kirkkoihin ja niistä ulos. Pappeja, munkkeja, kuoroja, uskonnollisia kulkueita, suitsukkeen tuoksua ja erilaisia hartauden muotoja kohtasi joka askeleella.
Mikä sitten jäi päällimmäiseksi tästä värien, äänien ja tuoksujen Jerusalem-sinfoniasta?
Jad vashem (Muisto ja nimi) - vainojen museon kupolimainen huone, jossa pienet tähdet tuikkivat pilkkopimeässä. Siellä monotoninen ääni luki tauotta holocaustissa kuolleiden lasten nimiä. Kuljimme pimeän hallin läpi muutamassa minuutissa. Kaikkien nimien lukeminen kestää kaksi vuotta. Tuskin kukaan selvisi museosta ulos kuivin silmin.
Suomalainen kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta. Sitä saimme kokea Jad hasmona (Kahdeksan muisto) - moshavissa. Suomalaiset ovat perustaneet paikan 1970-luvun alussa Juudean vuorimaastoon Suomen HItlerille luovuttaman kahdeksan juutalaisen muistoksi.
Harmi, että retkeltämme jäi puuttumaan käynti 1800-luvulla löydetyllä puutarhahaudalla, jonka vihreyttä ja linnunlaulua protestantit rakastavat. Sen pyhä rauha on jäänyt edellisilta kerroilta kaipuuna mieleen. Huokasimme paluubussissa kuin diasporajuutalaiset: - Ensi vuonna Jerusalemissa. Ehkä silloin puutarhahaudalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti