Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äitienpäivästä vielä


Kuva. Martta Wendelinin aiheen pohjalta Salomen maalaama äitienpäiväidylli.

Äitienpäivä tuli - ja meni - ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Vai oliko? Voiko äitienpäivänä olla myös epämukavaa? Kyllä voi, sain sen juuri itse kokea. Sydämeeni oli muutaman viikon varrelta kasaantunut muiden henkilöiden sysäämiä murheita niin suuri möykky, etten päässyt niiden yli enkä ali, ja tämän vuoksi tuntui todella typerältä ottaa vastaan hyvän äitienpäivän onnittelut, kun päivä ei nyt vaan kerta kaikkiaan ollut hyvä.

Mutta toisaalta - oli varsin terveellistä kokea kerran myös huono äitienpäivä. Koska minulla, monen lapsen mummina, äitienpäivä on yleensä ollut hyvä, niin eipä ole tullut mieleen ajatella, että kyseinen päivä voi vieressä seisovalle olla ’se päivistä pahin’.

Onhan olemattomia tai huonoja äitisuhteita, lapsettomuuksia tai lapsia, jotka eivät vain moisesta äitienpäiväkiihkoilusta ole kiinnostuneita. Kiitän siis siitä, että edesmennyt äitienpäivä avarsi minua ymmärtämään, että se mikä yhdelle on pelkkää juhlaa saattaa toiselle olla raskas risti.

Äitienpäivän kaupallisuus on sitten aivan oma juttunsa. Sitä en ymmärrä laikaan. Onko äidinrakkaus ostettavissa ja voiko sen pakata kiiltävään paperiin? Eiköhän päivän päätarkoitus ole osoittaa kiitollisuutta saadusta elämän lahjasta, oli äiti itse sitten mimmoinen hyvänsä? Entä mistä tämmöinen päivä ylipäätään on saanut alkunsa?

Äiteinpäiväperinteen voi halutessaan alkaa tosi kaukaa, aivan Antiikin Kreikasta saakka. Mutta koska siellä kyseinen juhla oli nimeltään ‘jumalten äitien juhla’, niin ei sitä nyt oikein voi nimetä oman äitienpäivämme juurivesaksi. Eivät minun lapseni ainakaan ole jumalia, enkä minä liioin.

Englannin Mothering day, joka on peräisin 1600-luvulta on mielestäni ajatukseltaan erittäin kaunis. Kyseisenä päivänä kaupungeissa palvelleet rengit ja piiat saivat yhden kokonaisen keväisen päivän palveluksestaan vapaata, päästäkseen tapaamaan kaukana asuvia äitejään. Upeaa.

Meidän maamme äitienpäiväperinne on kuitenkin peräisin USA:sta. Syntyhetki sille on se, kun eräs Länsi-Virginialainen nainen, Anna Jarvis, järjesti kuolleen äitinsä muistoksi juhlan paikallisessa kirkossa. Seuraavan kerran tämä idea otti tuulta siipiensä alle 1860-luvun puolivälissä, kun eräs runoilija, Julia Ward Howe, alkoi järjestää kotikaupungissaan Bostonissa vuosittaisia juhlia äideille. Nämä juhlat eivät olleet kaupallisia, vaan niiden teemana oli ‘rauhalle omistettu päivä’. Yhdysvalloissa äitienpäivä virallistettiin v.1914 ja sieltä se on levinnyt laajalta ympäri maailman.

Entä Suomi? Kouluneuvos Vilho Reimaa saamme kiittää tämän USA:sta kotoisin olevan tavan leviämisestä Suomeen. Hän ehdotti ko. juhlan viettoa maassamme jo v.1918. Ensin tätä juhlaa vietettiin maassamme vain harvakseltaan, siellä täällä, mutta kun pelastusarmeija otti sen viralliseksi juhlintapäiväkseen, levisi se pian ympäri koko Suomen maan. Virallisena juhlapäivänä, toukokuun toisena sunnuntaina, on tätä juhlaa alettu viettää vuodesta 1928.

Tämän pohdinnan loppuun jätän mietittäväksi - niin itselleni kuin lukijallekin, Jeesuksen opetuslapsi Johannekselle ristiltä lausumat kummalliset sanat:

Joh 19: 26-27:  ” Nähdessään äitinsä ja rakastamansa opetuslapsen seisovan siinä vieressä Jeesus sanoi äidilleen:” Vaimo, katso poikasi! Sitten hän sanoi opetuslapselle:”Katso äitisi!” Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa.”

Minä luen tämän kohdan niin, että äitejä ja poikia (tyttäriä) voi myös ‘adoptoida’. Kenenkään ei ole pakko jäädä yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti