Kaato..

Kuva: Rentunruusu on nyt kauneimmillaan.

Blogikumppanini Magdaleena kehotti minua kertomaan lukijoillemme miten minulle kävi sen kummallisen näkyni kanssa, josta kerroin noin viikkko sitten postituksessa, jonka otsikkona oli 'Suku on pahin?'. Hän kysyi, tuliko aurinko milloinkaan läpi sen paksun puunrungon, vai jäikö tilanne siihen, että paha vain hyökkäsi 'kuin puun takaa' ja sillä siisti. Nyt onkin juuri sopiva päivä vastata tähän kysymykseen - tuleehan tämä kertomus heti Magdaleenan samanaiheisen kirjoituksen perään, joka käsitteli aihetta 'Jumalan huolenpito'.

Elävään Jumalaan uskovat ihmiset lähettävät usein jonkin vakavan kriisin sattuessa kiertävän esirukouspyynnön puhelimitse ystävilleen. Rinki kasvaa kasvamistaan, pian koko Suomen suuruiseksi, mutta vain harvoin saamme kuulla miten kyseessä ollut vaikea tilanne ratkesi. Emmehän edes tiedä, kuka oli rukousviestin alkuunpanija. Joten minä nyt edes jotakin kerron.
Minun kriisini päättyi juuri niin kummallisesti kuin se minulle siinä aamuhetkessä näytettiin. Silloinhan kävi niin, että katsellessani pitkään ulos ikkunasta, siirtyi aurinko hitaasti puun taa piiloon, mutta silloin paksun männyn vahvaan, läpitunkemattomaan runkoon porautui kirkas, auringonkokoinen reikä, jota jäin ihmeissäni tuijottamaan. Reikä häipyi vasta sitten, kun aurinkonvalo alkoi valua puun oikealta laidalta esiin. Kuva puhutteli minua kovin. Mikä puu (este) ja mikä reikä (apu) ?

Tämä on hankala aihe kirjoittaa, koska siinä mennään niin yksityisille alueille. Alkaessani vakavasti miettiä tätä postausta kuulin äkkiä korvissani kummallisen sanan - kaato (otsikossa).   Keilaajalle kaato on positiivinen sana. Siinähän kaikki urheilijan keilat kaatuivat kertaheitolla. Minulle tämä 'kaato' tarkoitti sitä, että - 'kuin puun takaa'- asilistansa kanssa tullut sukulainen kaatoi minulta kaikki henkiset varustukseni, koko sisäisen linnoitukseni . 'Kaato' onkin kummallinen sana. Sotilas voi kaatua sodassa ja minä voin kaatua liukkaalla. Jos puu kaatuu metsurin kaatamana se on myönteistä, mutta jos sen kaataa tuuli, on se negatiivista.

Nyt minuun osui uudelleen kipeästi päätös, joka oli tehty jo 25 vuotta sitten, liittyen vanhempieni perinnönjakoon. Eräs kiperä kysymys oli silloin upeasti ratkaistu, ja koska kaikki osapuolet olivat silloin asian hyväksyneeet, olimme itsekukin ko.asian sen koomin unohtaneet. Mutta nyt eräs asianosainen halusi kaivaa vanhat luut haudasta.
Minun tilanteeni oli nyt toivoton. Ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin kääntyä pankinjohtajan puoleen. Kyseessä oli täydellinen negatiivinen kaato. Muutama päivä kului itku kurkussa ja kauhu puserossa, kunnes äkkiä kirkas aurinko alkoi paistaa puun läpi.
Nuori, uskova ystävättäreni kuuli asiasta ja kertoi, että hän voi kepeästi lainata puuttuvan summan. Hänen varakas mummonsa oli vuosi sitten kuollut, ja hän oli saanut melkoisen perinnön, joka nyt makasi 'tyhjänpanttina' pankissa. Olin kuulemma auttanut häntä henkisesti niin monen vuoden ajan, että hän koki nyt olevan hänen hetkensä kiittää. (Tästä omasta avustusosuudestani hänen suuntaan minä en kyllä ollut lainkaan tietoinen, mutta ehkä me tietämättämme autamme lähimmäisiämme - jopa vain olemalla lähellä, ja erityisesti olemalla läsnä).

Jumala maksakoon vuorostaan hänelle hänen alttiin sydämensä mitallisen rikkautta takaisin; mitä se rikkaus hänen kohdallaan sitten onkaan. Kaikki rikkaus kun ei suinkaan ole varallisuutta. Ei toden totta ole!
Fransiscus Assisilainen on sanonut: " Kun me aikanaan täältä maailmasta erkanemme, emme mitään siitä, mitä olemme täällä maan päällä saaneet, voi mukaamme ottaa. Ainoastaan sen saamme mukaamme, jonka olemme antaneet."

Puun koloon ilmestyivät siis nuoren naisen hymyilevät ja valoisat kasvot. Tekstin lopussa olevassa kuvassa ei ole ko. nainen, vaan eräs kesälapsistamme, joka kymmenen vuotta sitten tekemällämme retkellä todella löysi puun, jonka läpi saattoi katsoa.