Sivut

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kalliot: Kyösti ja Kaisa


 "En koskaan katso uutisia. Niistä tulee vain huonolle tuulelle" - tai  "Meillä lapset eivät koskaan saa katsoa uutisia. Niissä näytetään niin paljon raakaa väkivaltaa." Tällaisia kommentteja kuulen usein.
Mutta nyt - kahden viime viikon aikana ovat samat ihmiset kertoneet, että uutiskanava on heillä auki kaiken aikaa, jotta pääsee heti kurkkaamaan onko itärintamalta saatu tietää jotakin uutta.

Mikä on muuttunut? Kokevatko he alitajuisesti, että se  mikä koskettaa nyt Ukrainaa, saattaisi jotenkin liittyä myös omaan maahamme - muutoinkin kuin talouteen, jonka alamäkeen on jo turruttu. Sehän ei ole kenellekään mikään uutinen.

Suomen Raamattuopiston maaliskuisessa numerossa lehden päätoimittaja Timo Junkkaala kaivoi Suomen historian muistista kolme onnekasta käännekohtaa:  maamme itsenäistymisen, talvisodan sekä Helsingin suurpommitukset vuonna 1944.
Sitten hän siirtyi kertomaan presidenttipari Kyösti ja Kaisa Kalliosta. Mistäköhän nämä henkilöt juuri nyt hänen mieleensä tupsahtivat?
Eipä silti, minäkin olen näinä viikkoina kovasti kaivannut Kyöstiä ja Kaisaa. Siitä miksi minä heitä kaipaan - kerron kohta. Mutta ensin piipahdan hetken heidän historiassaan.

Kyösti Kallio oli  Suomen presidenttinä vaikeat vuodet 1937-1940. Hän oli syntyjään pohjalainen talonpoika, joviaali ja mukava, raivoraitis ja syvästi uskonnollinen. Presidenttipari matkusteli paljon kotimaassa. He olivat mutkattomia ja kansanomaisia, ja siksi kansan keskuudessa suosittuja.
Presidentti Kallion poliittisena linjauksena oli Suomen itsenäisyyden vahvistaminen, joka hänen mukaansa onnistuisi parhaiten taloudellisen ja sosiaalisen tasa-arvon kautta.
Talvisodan puristuksessa toimi presidenttiparimme kansan rohkaisijana ja moraalisena selkärankana.

Ensimmäisen kerran joutui Kyösti Kallio alistumaan mahdottoman edessä, antaessaan allekirjoitusoikeuden sille valtuuskunnalle, jonka oli määrä allekirjoittaa Moskovan rauhansopimus maaliskuussa 1940.
Tämän allekirjoituksen yhteydessä kerrotaan presidentti Kallion lausuneen seuraavat sanat:
"Kuivettukoon käteni, joka tällaisen paperin on allekirjoittanut." 

Kyösti Kallio sai ensimmäisen sydäninfarktinsa jo presidenttikaudellaan, ja heikko terveydentila pakotti hänet luopumaan presidenttiydestään ennenaikaiseti. Tämän elämänjakson näin päättyttyä, päätti presidenttipari palata takaisin kotitilalleen Pohjanmaalle.

Nyt oli lähdön hetki. Suuri joukko hallitusmiehiä oli heitä rautatieasemalla saattamassa. Kunniakomppania ja marsakka Mannerhieim olivat paikalla ja porilaisten marssi soi. Juuri silloin joutui Kyösti Kallio jälleen taipumaan, nyt jo toisen kerran, mahdottoman edessä - tällä kertaa kuitenkin juhlallisimmalla mahdolllisella hetkellä. Tämä rukoileva presidenttimme sai  kutsun kotiin, ei Pohjanmaalle vaan taivaan kotiin. Uusi sydänkohtaus kaatoi hänet koko korkea-arvoisen ystävä- ja virkamieskaartin ja vaimonsa läsnäollessa  suoraan marsalkka Mannerheimin käsivarsille. Tämä tapahtui 19.12.1940 - yhdeksän kuukautta myöhemmin, jolloin hän oli joutunut vastentahtoisesti kirjoittamaan, omien sanojensa mukaan 'elämänsä kamalimman asiakirjan' - Moskovan rauhansopimuksen.

Kyösti Kallio on ehkä yksi Suomen historian vaikutusvaltaisimpia henkilöitä; sitkeä ja uupumaton asiainhoitaja, päämäärätietoinen, mutta samalla maltillinen ja sovitteleva. Mutta miksi minä heitä juuri nyt kaipaan, ja mikä sai Timo Junkkaalan juuri nyt heitä muistelemaan?
Minä kaipaan maallemme presidenttiä, jonka henkilökohtainen ylin auktoriteetti olisi Jumala ja Isä, kuten presidenttikin on maan 'isä'. Junkkaala taas heitti kansallemme kysymyksen:" Miten olisi Suomen käynyt, ellei tämä presidenttiparimme maamme vaikeimpina aikoina olisi rukoillut ja kehottanut radion välityksellä myös kansaamme rukoilemaan?"

Kukaan meistä ei voi tietää mikä vaikutus tällä rukouksella oli, ollaanhan rukouksessa sellaisella alueella, jonka tuntee vain Jumala. Voipa olla niinkin, että ilman kansamme ja presidenttiparimme rukousta maamme olisi vaikkapa ....?     Kiitos rukouksistanne Kaisa ja Kyösti.

1 kommentti:

  1. Kiitos, Salome! Suosittelen googlettamaan presidentti Kallion rukouksen Suomen vaaran vuosilta 37-40. Tulostin sen itselleni ja rukoilen sen joka aamu muun hiljentymisen ohella. EL

    VastaaPoista