Maaliskuun viimeisenä perjantaina oli kylämme jäähalliin kokoontunut erityisen jännittyneitä pikkukiekkoilijoita (vuosiluokka - 06). Oli alkamassa kauden viimeinen ottelu kylämme hallissa, joka on menossa remonttiin. Pelin teemana oli 'pojat vastaan isät'.
Oma pikkukiekkoilijamme oli keksinyt kutsua 'isäkseen' 190-senttisen serkkunsa, joka on juuri tänä keväänä lopettanut yli kymmenvuotisen kiekkouransa - syynä lakkiaiset ja armeija. Toinen 'poikamme' siis lopettaa ja toinen on vasta syksyllä aloittanut - jo siinäkin oli kova tunnelataus niin äideille kuin isovanhemmillekin, mutta vielä isompi tunne syntyi siitä, josta kuvani kertoo.
Erään 06-syntyneen pikkupojan vanhemmat olivat tuoneet poikansa hallille - ensin pyörätuolissa ja sitten 'kultatuolissa' (kuvassa vasemmalla) jäälle, keskelle kenttää. Lätkäpaita oli puettu pojan päälle ja pienet pelipojat kerääntyivät hänen ympärilleen.
Valmentaja piti pojille puheen ja sitten pelaajat, isot ja pienet, hurrasivat ja hakkasivat mailoja jäähän, kertoen täten tälle sairaalle pojalle, ikäiselleen, joka ei tule koskaan luistelemaan--- että pojasta tulee tämän joukon tsemppari.
Tämä jos mikä oli pienille kiekkopojille kullanarvoista valmennusta. Olen heidän valmentajilleen tästä äärettömän kiitollinen.
Lätkäänkin siis voi ja kannattaa lisätä myös pehmeitä arvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti