Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pientä puhetta "Isoisästä"



Olin nukuttamassa parivuotiasta lapsenlasta yöunille ja ehdotin: - Luettaisiinko iltarukous!
Pikkupoika sovitteli sormia toistensa lomaan ja sanoi sitten: - Joo, puhutaan vaan isoisälle!

Jäin miettimään itsekseni pikku-K:n lausahdusta, ja kun sitä mietti tarkemmin, se ei tuntunut kovinkaan "vääräoppiselta". Onhan tavallista puhua taivaan Isästä, joka kiinnostuneena seuraa lapsiaan ja on heidän elämässään mukana, varsinkin silloin kun pyydämme häntä auttamaan.

Pienen lapsen jumalakuva saa piirteitä lähipiirin ihmisistä. Rakastavien ja huolehtivien aikuisten piirteet siirtyvät Jumalan olemukseen. Lapsen ensimmäinen hengellisyyden paikka onkin syli, siinä hän saa kokemuksen turvasta ja välittämisestä. 
Pieni lapsi ajattelee "itsekkäästi". Hän pyytää nälkäänsä ruokaa, viluun vaatteita, märkyyteen kuivia vaippoja. Yksinäisyyden tunteista pääsee pyytämällä päästä käsivarrelle. Pieni lapsi kokee Jumalan samalla tavalla: taivaan Isä on juuri häntä varten, Jumala on vastaamassa juuri hänen tarpeisiinsa.

Jos lapsi on saanut uskonasioista tietoa ja jonkinlaista henkilökohtaista kokemusta, viisivuotiaana hän on uskonnollisimmillaan. Sen ikäiselle lapselle Jumala ja taivasasiat ovat helppoja, mielellään hän kertoilee niistä muillekin. Lapsen ajattelu Jumalasta on kuitenkin hyvin konkreettista. Olisikin hyödyllistä ohjata lasta puhua hänelle käyttäen Jumala-nimeä, eikä pelkästään taivaan Isää, etteivät lapsen mielikuvat pysähtyisi ajattelemaan Jumalaa vain pilven reunalla istuvana ukkona.

Tutkimuksissa, joissa on selvitetty suomalaisten lasten uskonnollisuutta ja jumalakuvaa, on paljastunut, että alle 10-vuotiaiden suomalaislasten käsitys Jumalasta on kiiltokuvamainen. He ajattelevat, että Jumala on  hyvä, kiltti ja lempeä. Samalla heidän jumalakuvansa on kuitenkin jotenkin ulkopuolinen ja voimaton. 
Katolisissa maissa  samanikäisten lasten mielikuva Jumalasta on toisenlainen. Siellä tehtyjen tutkimusten mukaan heidän Jumalansa on dynaaminen. Jumalan tahto, pyhyys ja oikeudenmukaisuus tulevat esille heidän ajattelussaan. 
Suomalaisten lasten vastauksissa ei myöskään näy uskosta nousevaa vastuullisuutta lähimmäisistä ja ympäröivästä maailmasta kuten vertailumaiden lapsilla. 

Mielestäni tässä on meillä aikuisilla miettimisen aihetta. Minkälainen on se jumalakuva, jota välitämme nuoremmalle polvelle ja muutenkin läheisillemme?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti