Mieleni tekee laittaa näin äitienpäivän kunniaksi kuva kaikkein kunnioitetuimmasta äidistä ja nauravasta Jeesus-lapsesesta. Iloista, keväistä perheen juhlapäivää kaikille!
(Kuva Madridin tervehdys Reina Sofiasta)
Aina ei ole helppo tietää, minkälaisessa suhteessa ihmiset ovat toisiinsa. Kolmivuotias lapsenlapseni, jolla on vain siskoja, yritti kerran kertoa hoitokaverinsa veljestä: - Ronjalla on yksi poikasisko!
Ensi sunnuntain tekstissä, Joh.17: 11-17, Jeesus on Jumalan edessä ja rukoilee meidän kaikkien puolesta. Hänestä tulee näkyviin uudenlainen näkökulma: hän käy aivan kuin työneuvotteluja Jumalan kanssa. Jeesus kertoo, että hänen työnsä maailmassa on päättymässä, hän on kirkastanut Isänsä täällä maan päällä, ja hän on ilmoittanut Jumalan nimen omilleen. Nyt nämä tietävät, että kaikki on lähtöisin Jumalasta.
Vaikka tehtävä on suoritettu, niin Jeesuksella on suuri huoli seuraajistaan. Hän itse on jo kahden elämän ja maailman rajalla, mutta hänen oppilaansa tulevat jäämään maan päälle. Hän rukoileekin heille suojelusta. Kun hän oli itse vielä täällä, hän pystyi varjelemaan omiaan. Erityisesti Jeesus pyytää, että hänen seuraajansa olisivat yhtä, ettei mikään repisi heitä erilleen. Esimerkiksi hän nostaa läheisen suhteen Isäänsä: kuinka he ovat yhtä.
Näin äitienpäivän lähellä Jeesuksen juhlallisesta, ylipapillisesta rukouksesta löytyy meille ihmisillekin tuttuja sävyjä. Jeesuksen huolessa opetuslapsistaan, jotka hän joutuu jättämään, on samanlaista huolta ja tuskaa, mitä me vanhemmat ja varsinkin äidit tunnemme, kun ajattelemme lapsiamme ja lastenlapsiamme. Mietimme usein, miten he tulevat selviämään elämän myrskyissä. Mietimme mennyttä ja punnitsemme, olemmeko antaneet lapsille riittävästi matkaevästä, ja onko se sittenkään ollut oikeanlaista. Monenlainen huoli voi painaa äidin mieltä niin, että lasten asiat pyörivät päivät mielessä, ja yöunet karisevat.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei meidän tarvitse lähettää rakkaitamme yksin tulevaisuuteen, vaan voimme pyytää heille samalla tavalla suojaa ja varjelusta, niin kuin Jeesuskin pyysi seuraajiensa turvaksi.
Runossani Äitinä olemisesta puhun siitä, miten vanhemman suhde lapseen ja siihen liittyvät ilot ja huolet koko ajan muuttuvat.
Juuri kun oppii olemaan vauvan äiti,
lapsi onkin äkkiä taaperoiässä.
Kun oppii olemaan uhmaikäisen äiti,
täytyykin tukea kohta koululaista
- kuljettaa pientä sormea
eteenpäin elämän kirjaimilla.
Ja kun oppii olemaan murkun äiti,
pitääkin pian jo irrottaa,
päästää ohjeiden ja neuvojen narut
- luottaa nuori
Isompien käsien kannettavaksi.
- Näin äidin sydän voimistelee.
Julkaistu Sydän-Hämeen Lehdessä 7. 5. 2014 Voimaksi viikolle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti