Nelivuotias Petteri oli isotätinsä kanssa ulkoilemassa. He ohittivat kävelyllään kirkon, joka oli kumpareella joen rannalla. Laskeva aurinko punersi kirkon suuria lasi-ikkunoita.
- Onpa kaunis kirkko! isotäti ihasteli.
Petterikin seisahtui ja katseli isotädin osoittamaan suuntaan. Sitten hän osoitti rukkasellaan kirkon katolla näkyvää ristiä ja kysyi:
- Mikäs vipunen tuolla talon katolla on?
Kun kuulin tarinan Petteristä ja talon katolla olevasta vipusesta, jäin ajatuksiini, sillä tunsin hyvin pojan isoisoisän, joka oli aikoinaan rakastettu ja arvostettu rovasti. Mietin, miten uskon viestikapula on sukupolvien ketjussa päässyt hukkumaan.
Miten sitten vanhempien arvomaailma voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle?
Useiden tutkimuksien mukaan parhaiten vanhempiensa arvot ovat omaksuneet lapset, joiden kodissa vallitsi luottamus vanhempien ja lasten välillä. Vanhemmat olivat johdonmukaisia, ystävällisiä ja kuuntelivat lasta. Heille oli tyypillisenä kontrollikeinona lempeys. Koti oli ollut myös tärkeä viihtymisen paikka, jossa on pidetty kiinni yhteisistä aterioista. Lapsia oli otettu mukaan kirkkoon ja seurakuntaan. Heitä oli opetettu rukoilemaan iltarukous ja puhuttu rukousvastauksista. He olivat oppineet pyytämään ja antamaan anteeksi. Myös Raamatun kertomuksia on luettu tai kerrottu ikäkauteen sopivalla tavalla.
Tämä kaikki kuulostaa kovin ihanteelliselta, johon monikaan ei tunne yltävänsä. Mutta onko vielä jotain muuta?
Mitä sitten aikuisena voi muistaa hengellisestä kasvatuksesta?
Ihmiset eivät yleensä muista niinkään sitä, mitä heille on puhuttu. Monien uskonnolliset lapsuusmuistot liittyvät tunnekokemuksiin. He muistavat kodin turvallisuuden, lämmön ja välittämisen. Aikuisena he saattavat muistella lämmintä pyhäkoulunopettajaa, ystävällistä naapurin uskovaa tätiä, isoisää, joka veisasi virsiä ja antoi karkkia. He muistelevat joulukirkon tunnelmaa tai kirkon juhlallista rauhaa.
Hengellisen arvomaailman siirtäminen kohtaa kuitenkin paljon haasteita. Uskonasioiden kanssa kilpailee monenlainen viihde ja harrastukset. Yleinen ilmapiirikään ei ole välttämättä myönteinen. Lapset nuoret haluavat elää uskoa myös toiminnan kautta. Varsinkin poikia tekeminen vetää puoleensa. Tarjoaako seurakunta yhteistä kiinnostavaa tekemistä, jossa voi tavata samalla tavalla ajattelevia kavereita?
Jokainen sukupolvi on edellistä vähemmän kiinnostunut uskosta tutkimuksen mukaan. Jos yli 65 vuotiaista 77 % ilmoittaa uskovansa Jumalaan, niin alle 30 vuotiaista noin kolmannes, ja siihen lukuun on laskettu mukaan myös kaikki hengellisyydestä kiinnostuneet ja etsijät.
Ni-in, onkohan lähelläsi ketään lasta tai nuorta, joka voisi olla etsijä, ja joka kaipaisi tukevia pitkospuita upottavien soiden yli? (ks. Magdaleenan ylläolevaa virikekuvaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti