" Joku koski minuun."

Otsikkoni on erään tuntemamme henkilön huudahdus. Muistatko mihin tilanteeseen se liittyy?

Otin tämän lauseen sisältämän aiheen mietittäväkseni siitä syystä, että eräs hyvä ystäväni on juuri tällä hetkellä suuren ahdistuksen vallassa, peläten pahinta. Hän oli löytänyt kehostaan patin, eikä niitä toden totta kukaan meistä halua löytää.
Muistin hänen siitä minulle kertoessaan, kuinka muutama vuosi sitten oma tyttäreni, kolmen lapsen äiti, oli myöskin tehnyt samanlaisen pelottavan löydön omasta kehostaan.
Tämä tapahtui Magdaleenan ja minun ensimmäisellä kuuden viikon matkalla Eilatiin. Olimme saaneet puhelimitse tiedon, että leikkaupäivä on matkamme viimeisenä päivänä kello 'se ja se'. Potilas jätti puhelimessa meille myös työmääräyksen: " Rukoilkaa se pois!"

Juuri sille päivälle ja sille kellonlyömälle oli meille järjestetty juhlaristeily Punaiselle merelle. Muut pitivät hauskaa. Aurinko paistoi kuumasti, meri oli kirkas ja syvänsininen. Vasemmalla rannalla kohosivat Jordanian punaiset vuoret (niistä meren nimi) ja edessä vasemmalla häämötti Egyptin ja Israelin raja korkeine ja ahdistavine piikkilankarakennelmineen.
Kuvassa tosin raja häämöttää jo takana oikealla. Laiva on juuri kääntynyt. Halukkaat ovat saaneet laivan seistessä pysähtyneenä uida ja sitten alkaisi juhlaruokailu.
Mukava päivä siis, muilla paitsi minulla. Minä istuin yksin laivan keulassa, itkin ja rukoilin. Oma tyttäreni makasi leikkauspöydällä ja minä kelluin täällä kaukana ei-missään. Mitä järkeä tässä kaikessa oli?

Sitten soi puhelin. Kukaan muu ei voinut soittaa minulle tänne merelle kuin ko.potilas, mutta miten sekään oli mahdollista kun hän makasi siellä leikkauspöydällä? Israelissa ja Suomessa on tasan samat kellonajat, joten ajan seuraaminen on helppoa. Siihen ei tarvita matematiikkaa.
Kyllä - puhelu tuli sairaalasta. Siellä oli nuori hämmentynyt tyttäreni, jolle leikkaava lääkäri leikkaussalissa oli joutunut sanomaan seuraavasti. "Ikäväkseni minun on ilmoitettava, ettei leikkausta voida suorittaa, kun ei ole mitään mitä leikata."
Mitä siis oli tapahtunut? Mielestäni se sama kuin sille surkealle, 12 vuotta verenvuotoa sairastaneelle naiselle   2000 vuotta sitten, joka väentungoksessa yllättäen kohtasi Jeesuksen, josta kansa oli kohissut kaikenmoista ihmeellistä. Nyt sairauteensa uupuneen naisen usko oli niin luja, että jos hän saisi koskea edes Jeesuksen yllä olevan viitan tupsuun, hän tiesi parantuvansa. Ja parantumiseen tarvittavaa energiaa todella lähti Jeesuksesta, koska heti kohta Vapahtajamme sanoi nuo opetuslapsiakin ihmetyttäneet sanat: " Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
Mitä eroa oli naisen ujossa kosketuksessa kuin kaikissa muissa kosketuksissa, jopa tönimisissä, joita väentungoksessa ei voinut välttää? Sitä haluan syvällisemmin pohtia seuraavassa blogijutussani.
Kuva:
Paluu kohti Punaisen meren syliä, Eilatia. Onneksi itse kaupunki on jotakin aivan muuta kuin nuo hirmuiset hotelligoljatit rannan tuntumassa.
Oikealla häämöttää Jordanian vuoristo, nytkin vaaleanpunaisena.