Sesam - aukene!

Menneenä viikonvaihteena juhlittiin monissa suvuissa uusia ylioppilaita. Oma ensimmäinen lapsenlapseni lakitettiin viime keväänä. Ylioppilaspoikamme isän suvussa oli näitä lakitettevia viime keväänä peräti kolme. Olisi siinä ollut suvulla ramppaamista, elleivät he olisi päättäneet viettää tätä hienoa juhlaa kaikki yhtä aikaa, samassa  juhlahuoneustossa Helsingin edustalla, meren äärellä. Kun vanhempi väki oli alkuiltapäivästä kestitetty, saattoivat valkolakkisemme jäädä samaan tilaan viettämään jatkoja omien ystäviensä kanssa.

Kouluaika on turvallista. Ollaan kuin laivariasteilyllä, jossa on edeltä tiedossa missä satamissa poiketaan. Koulussa ollaan kuin 'kyydissä', mutta siitä eteenpäin onkin yht'äkkiä itse oman elämänsä ohjaimissa.
Muistan vieläkin sen huimaavan tunteen - pyörryttävä vapaus, maustettuna vastuun pelolla.

Oma ongelmani itse ylioppilaskirjoituksissa oli ylioppilasaine. Ei suinkaan se, etten olisi osannut ainetta kirjoittaa - vaan se, että en osannut kirjoittaa asia-aineita, joita valittavana taisi olla yhdeksän ja vain se kymmenes oli nk. vapaa-aine. Muut kokelaat saattoivat siis valita yhdeksästä mieluisimman, minun taas oli pakko kirjoittaa siitä, ja vain siitä, mikä kymmenes sitten olikin. Ja huh huh - olihan se. Aineen aiheena oli: "Onnen ovi ei aukene potkaisemalla sitä."  Tieto siitä, että sitä ovea ei kannata potkia, oli kyllä minulle hyödyllinen. Olin 'perhetyttö', eikä minulla vielä ollut elämästä aavistustakaan. En ollut saanut potkia tai olla potkimatta vielä juuri minkäänlaisia ovia, saatikka että olisin osannut moisesta aiheesta kirjoittaa jotakin filosofista. Sitä en muista miten aihetta käsittelin, mutta ihan hyvän arvosanan niillä hikipisaroilla siitä sain.

Sittemmin elämässä on sitä onnen ovea tullut renkutettua.
Muutama vuosi sitten osui käsiini eräs mietelause, joka olisi ollut tarpeellinen myös siinä ylioppilasaineessani, mutta nykyäänkin, aivan arkikäytössä, se on osoittautunut varsin hyödylliseksi. Se kuuluu näin:

Tärkeintä ei ole se miten on, 
vaan miten otan sen. 
Toinen kulkee nuristen, 
toinen kiittäen.