Kuva pikkutytön puseron kauluksesta
Yllätyksekseksemme löysimme kaksi isoa pussillista isoisoäitini ja isotätieni vanhoja vaatteita, jotka olivat unohtuneet vintin orsille.
Aloimme tutkia löytöämme, levitimme vaatteet sängylle ihmeteltäviksi. Muistan äitini kertoneen, kuinka kankaat oli tilattu Pietarista, puserot ja hameet oli ommeltu Helsingissä. Ompelukone oli silloin vielä melko harvinainen laite kotikäytössä.
Vanhojen vaatteiden tutkiminen sai mielen herkistymään, kun aloimme itse sovitella niitä yllemme. Tuntui kummalliselta pukea vaatteita, joiden käyttäjät olivat syntyneet 1800-luvun puolivälissä tai loppupuolella. Ajatuksessa tytön ja naisen elämästä, tyttöydessä, naiseudessa, oli paljon yhteistä ja ajatonta. Sama sukupolvien yli ulottuva kauneuden kaipuu, joka konkretisoitui kauniissa, vieläkin hyväkuntoisissa kankaissa, pitseissä, napeissa ja vaatteiden leikkauksissa, tuntui niin tutulta. Haikeus ja sukulaisten ikävä, joita en koskaan ole tavannut, täyttivät mielen.
Ajattelin kiitollisena esiäitejäni, joiden tiedän olleen uskovia. Tiedän isoäitini olleen tällä paikkakunnalla aktiivisesti mukana hänen nuoruutensa aikaisessa herätyksessä.
Nämä vähäiset tiedot ovat minulle hyvin arvokkaita, ja olen onnellinen ajatellessani, että taustallani on esivanhempia, joille taivaan tiellä kulkeminen on ollut elämän tärkein asia. Tälle taivaan tielle he ovat tahtoneet jälkipolvet ohjata ja rukoilla heidän puolestaan.
Kiitos edellä kulkeneista sukupolvista!
Taivaallinen Isämme lupaa: - Minä olen teidän turvanne polvesta polveen.
Isoisoäitini talonemäntä, Henriika, syntynyt vuonna 1856.
Minä Henriika-isoisoäitini puvussa 18-vuotiaana 8/1967.
Uutta sukukupolvea Henriika-isoisoisoisoäidin puvussa 6/2016 vanhan sukutalon kiviaidalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti