Aikamoista aikuiskoulutusta.

Isänpäivän alla.

Olipahan Magdaleenalla tätä edeltäneessä tekstissään mahtavaa kerrottavaa syyslomalaisista lapsenlapsistaan!
Kun omat - viidettä ja kuudetta luokkaa käyvät tyttärenpoikani - tulevat mummilaan, käpertyvät he kumpikin olohuoneen mukaviin nojatuoleihin, toinen saattaa sytyttää takan, mutta sitten onkin kaksi seuraavaa tuntia aivan hiljaista - kuin ei lapsia talossa olisikaan.  Kumpikin sukeltaa oman kännykkänsä pelimaailmaan, josta heräävät vasta kun muu kotiväki on jo ulko- ovella heitä hakemassa. (Onneksi tiedän heidän osaavan ja harrastavan muutakin.)

Kun kadulla tulee vastaani nuoria, kulkevat he kyllä kimpassa, mutta kanssakäyminen onkin sitten siinä. Kullakin on oma pelikoneensa auki ja se riittää yhteiseksi seurusteluksi.
Ja koulun pihalla, sillä puomilla, jolla ennen leikittiin kukkotappelua, istuu nyt mykkä ryhmä 'kukkopoikia' - pelaten. Eikä tämä synti (?) koske vain lapsia ja nuoria - vaan myös heidän vanhempiaan. Sillä mitä lastenhoitoa se on, jos isä vie lapsensa sunnuntaina leikkikentälle. Lapsi kyllä laskee liukumäessä, mutta isä on jossakin tosi kaukana, eli surffailee kavereidensa kera netissä. Hän on ikään kuin lapsensa kanssa, mutta ONKO? Minun sisälläni suorastaan sotii tämä näennäisyys. Ehkä se johtuu iästä, ehkä ammatista; ala-asteen erityisopettajana. Eniten huolettaa se, että onko tämä sota yksin ja vain minun sotani tätä uuttaa aikaa vastaan?

Eräänä päivänä tyttäreni näytti ottamaansa valokuvaa joka on nyt tämän blogin tunnuskuvana.. Katsoin kuvaa, panin hiljaa käteni ristiin ja huokaisin, että mistä näin hieno ajatus on kotoisin?
Sain kuulla, että juuri sen päiväkodin aidasta, jossa oma nuorimmaisemme on hoidossa.

ON omassa tarhassamme siis ainakin yksi täysipäinen aikuinen. Nautin ajatuksesta, että kun lapsen isä tulee hakemaan tarhasta lastaan, soi portilla hänen puhelimensa ja hän vastaa siihen seuraavasti: " Anteeksi etten nyt voi puhella kanssasi. Minulla on juuri alkamassa tärkeä neuvottelu." Soittaja saattaa kysyä, että mikä kumman tapaaminen sinulla nyt näin myöhään illansuussa on? Etkös ole jo aikaa sitten päässyt pois työpaikaltasi - johon isä vastaa:" Tapaan pienen tyttäreni ja haluan kovasti kuulla miten hänen päivänsä tarhassa on tänään sujunut."
Sananlasku sanoo: Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.