Ilojuhlat

Oli jännittävää lukea Magdaleena -siskoni kokemaa tunnelmaa laajoissa piireissä tunnetun hengenmiehen hautajaisista. Tilaisuus tuntui olevan juhlallinen ja lämmin, ei epätoivoinen ja tuskainen.
Muistin tekstiä lukiessani sen, mitä olen kuullut kerrottavan 1990-luvun tunnetuimman evankelistan, Kalevi Lehtisen vaimon hautajaisista. Syy vaimon melko varhaiseen kuolemaan oli rintasyöpä noin 50-vuotiaana. 
Kun Kalevi oli tulossa hautaamaan vaimoaan, näki hän -  tullessaan ylös kirkonmäkeä - että suntio oli nostanut lipun puolitankoon. Kalevi hermostui ja kävi sanomassa suntiolle, että nostakaa lippu korkealle salkoon, täällä on ilojuhla - minun rakkaani on päässyt kotiin.
Samoin hän oli sanonut pappis -kollegoilleen, joita oli etupenkki täynnä - että hän haluaa itse pitää muistopuheen ja siunata vaimonsa haudan lepoon. Papit olivat kuitenkin jo edeltä suunnitelleet kuka puhuu jne, kun Kalevi kuitenkin jossakin kohtaa murtuu. Ei murtunut ja tuokin juhla oli ylevä.

Omankin tuttavapiirimme keskuudessa oli loppiaisena isot hautajaiset. Arkkitehti- akvarellitaiteilija- etsijä-ystävämme haudattiin. Kymmenen vuotta kestänyt rankka taistelu syöpää vastaan päättyi ja raskaiden vuosien aikana oli todellinen kotimaa löytynyt. Tämäkin kärsinyt mies tiesi lopulta - menevänsä kotiin. Hautajaiskutsun etulehteen oli valittu hänen viimeisin maalaamansa akvarelli. Tuon korkean ristin on korttiin lisännyt taittaja.
Huomaatko mihin tämä suomi-poika purjetii? Pois täältä varjojen maasta - valoon. Muta keitä lie nuo matkustajat hänen purtensa kyydissä? Ehkä niitä, jotka ovat olleet hänellä matkaoppaina sillä matkalla, joka on täällä maailmassa itse kunkin matkattava,  eli se hengellinen matka, joka vie perille.

Tärkeät nimet

Olimme viime lauantaina isossa siunaustilaisuudessa, jossa väkeä oli kirkon täydeltä. Kun mukaan laskettiin muistojuhla seurakuntatalolla, niin tilaisuus kesti lähes seitsemän tuntia. Kuitenkaan aika ei tuntunut pitkältä, koska juhlan hengellinen sanoma oli niin koskettava ja puheet napakoita - jopa hauskojakin.
Adressien lukeminen huolestutti hieman etukäteen, koska perheen poika oli sanonut  niitä tulleen kaksi suurta pyykkikorillista. Kuinka kauan lukeminen kestäisi?
Kuitenkin kaikki oli organisoitu sujuvaksi. Kuusi lastenlasta avasi, ojenteli ja luki tervehdykset niin, että adresseista luettiin vain nimet. Välissä luettiin muutama raamatunlause, joten jännite säilyi.

Oli mielenkiintoista kuunnella lähes loppumattomalta tuntuvaa nimilitaniaa. Tutuista nimistä nimistä nousi heti mielikuva, kenestä oli kysymys. Vieraammat taas soljuivat pysähtymättä korvien ohi. Kaikki nimet kaikuivat tasaveroisina: ystävien, kyläläisten, yliopistoväen tai piispojen.
Siinä kuunnellessani ajattelin, kuinka tärkeä nimi on, miten se erottaa ihmiset ja luo identiteetin. Nimi edustaa ihmistä. Hän on sidottu ja sitoutunut nimeensä. Sen avulla ihminen tunnetaan.

Päivityksen kuvat ovat Päijänteeltä uudenvuodenpäivän aamuna.
Uudenvuodenpäivänä kirkoissa puhutaan Jeesuksen nimestä. Jeesuksen nimi oli ilmoitettu jo etukäteen Joosefille: " Sinun pitää antaa hänelle nimi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa heidän synneistään".
Nimen hepreankielisestä muodosta Jehosua, Jeshua onkin löydettävissä Jumalan nimen muoto Jeho sekä sana sua, joka tarkoittaa pelastaa, vapahtaa. Nimi siis tarkoittaa "Herra on pelastaja" tai "Herra on vapahtaja".

Kuten edellisessä päivityksessäni kirjoitin, niin kreikan kieli oli levinnyt Juudeaan ja Samariaan, se oli yksi sen ajan maailmankielistä. Kun Jeesuksen elämäkertaa kirjoitettiin, hänen nimensä esiintyi siinä kreikkalaisessa muodossa Ieesous. Mutta merkitys oli sama "Jeesus on vapahtaja".

Ei voi siis sanoa, että Jeesus nimi olisi väärä, eikä tarvitse huolestua siitä, etteikö Jeesus kuulisi, jos rukoilemme häntä tällä kreikkalaisperäisellä nimellä.
Meille suomalaisille ovat tuttuja muista kielistä tulleet nimet, jotka ovat muokkautuneet kieleemme paremmin sopiviksi esim. Erik-nimestä on tullut Erkki, Henrikistä Heikki, Mariasta Maija.

Jeesus on sitoutunut nimeensä. Hän on läsnä nimessään. Hän on luvannut olla käytettävissä silloin, kun me huudamme häntä apuun. Hän sanoo: - Mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni. Anokaa, niin te saatte, että ilonne olisi täydellinen.
Joh. 16: 23-24

Jeesus on siis luvannut, että häneltä saa pyytää. Hän suorastaan kehottaa siihen. Eikä pyytäminen tarkoita pelkästään hengellisiä asioita, vaan kaikkea tarvitsemaamme: asuntoa, ruokaa, rahaa, terveyttä, ystäviä, selviytymistä tehtävistä.

Vaikka pyydämme apua rohkeasti ja luottavaisella mielellä, niin rukoilijan oikea asenne on huokaista: - Tapahtukoon, Jeesus, kuitenkin kaikessa sinun tahtosi.

Mielenrauhaa.

Erään suomalaisen - humoristisen keskusteluohjelman juontajalla on ohjelman päättyessä tapana toivottaa katsojille 'mielenrauhaa'. Hän jättää kuitenkin kertomatta mitä se on, tai mistä sitä saa. Siitä tiedosta olisi ajassamme kovaa kysyntää. En nimittäin ollut uskoa korviani kun sain eräässä kokoontumisessa kuulla, että maailmalla käydään tälläkin hetkellä 48:aa erillistä sotaa.

Myös kanssaihmistemme sisimmässä soditaan. Siitä kertovat ne miljoonat pillerit, jotka päivittäin joudutaan napsimaan napaan - mielialapillerit ja nukahtamislääkkeet - ynnä kaikki ne lääkkeet, joita joudutaan syömään stressistä johtuviin sairauksiin. Ihmisiltä ja kansoilta puuttuu rauha - rauha itsensä kanssa, rauha kanssaihmistensä kanssa - sisäinen hyvinvointi eli juuri tuo juontajan mainitsema mielenrauha. 
Sen toinen nimi on shalom-rauha ja olinkin lentää pyrstölleni kun samainen juontaja toivotti heti seuraavana perjantain juontonsa lopussa katsojilleen sabat shalom, sapatin rauhaa. Kummallista. Nyt hän siis kertoi, mistä sitä mielenrauhaa saa - ikään kuin olisi kuullut erään katsojan (minun)  kysymyksen. Mutta juuri sitä me totisesti tarvitsemme. Hiljentymistä - jotta voimme pysäyttää ja huoltaa välillä tämän meissä asuvan ikiliikkujan.

Noin 3000 vuotta sitten eli maan päällä mies, joka kirjoitti kansalleen sellaisen stressioppaan, että mikäli niitä ohjeita noudatti, ei pillereitä tarvittu. Ja ne toimisivat kyllä vielä tänäkin päivänä, jos vain vaivautuisimme niitä tutkimaan, saatikka noudattamaan.
Vanhassa testamentissa olevan Sananlaskujen kirjan on kirjoittanut Israelin kuningas (Daavidin poika) Salomo. Kirja sisältää yli 3000 sananlaskua, jotka sisältävät ohjeita ihmisen sisäiseen hyvinvointiin, neuvoja siitä miten elää rauhassa kanssaihmisten ja tietysti myös Jumalamme kanssa. Ohjeet eivät ole homehtuneet vaan ovat yhä oivallisia stressin vastalääkkeitä, mikäli niitä ajatuksella 'nauttii'. Eiväthän apteekinkaan lääkkeet auta, ellet niitä ota ja niele.
 
Snl. 14:30 neuvoo: " Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa."

Ja Uuden Testamentin puolella mm. Roomalaiskirje 12:18 neuvoo näin:
" Jos on mahdollista, ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa".

                               Kuvat: Ismo Jokinen.

Mitä kieltä Jeesus puhui?

Sain syntymäpäivälahjaksi Espanjasta Malagan venäläisentaiteenmuseosta  pyhää perhettä ja itämaan tietäjiä esittävävät maatuskanuket, jotka on valmistettu Kiinassa ja suunniteltu Ruotsissa.
Olin pökertyä tästä globaalisuudesta, kun pyörittelin muovisia nukkeja kädessäni. Jatkoin vielä omalta osaltani kansainvälistä näkökulmaa ja vein ne ulos suomalaiseen lumihankeen, missä kuvasin ne.

Joulunaikaan kuuntelin ohjelmaa kansainvälisyydestä ja monikielisyydestä.
Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapää-ohjelmassa professori Tapani Harviainen puhui aiheesta: Mitä kieltä Jeesus puhui? (Löytyy toistaiseksi Ylen arkistosta.)

Jeesus puhui useimmiten arameaa, joka on heprean sukulaiskieli. Se oli aikanaan hyvin laajalle levinnyt kieli, jolla ei kuitenkaan  ollut mitään kotimaata. Kummallista oli myös se, ettei kielen leviämiseen käytetty miekkaa, sotimista, vaan se levisi maasta toiseen rauhanomaisesti. Se oli saanut alkunsa Syyrian autiomaasta, mutta pääsi arvoonsa Persian hovissa. Yksi syy sen leviämiseen hallintokielenä oli sen kirjoittamisen helppous verrattuna kömpelöön nuolenpääkirjoitukseen. Aramean aakkosia voidaankin pitää meidän aakkostemme esi-isinä.
Aramea on yksi vanhimpia kieliä kreikan ohella, jonka kirjoitettua historiaa pystytään seuraamaan.
Laajimmillaan arameaa puhuttiin sillä alueella, millä nykyisin puhutaan arabiaa.

Heprean kieli oli pyhä kieli, jota puhuttiin Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Puhekielenä heprea oli jäänyt aramean jalkoihin ja kuollut jo 200 v. e. Kr.
On ilmeistä, että Jeesuskin osasi hepreaa, koska kerrotaan hänen sapattina synagogassa tarttuneen kirjakääröön ja lukeneen sitä. Jeesus osasi myös kirjoittaa sitä, sillä raamatussa on maininta siitä, miten hän kumartui ja kirjoitti maahan.

Kreikka oli myös Jeesuksen kotimaassa yleisesti käytetty kieli. Luukas, joka on luultavasti kreikkalainen lääkäri, kirjoitti tekstinsä kreikaksi, samoin kuin suurin osa UT:sta on kirjoitettu sillä kielellä.
Mielenkiintoista on se, ettei missään raamatun kertomuksessa puhuta tulkkauksesta, vaikuttaa siltä, että ihmiset - myös Jeesus - puhuivat useita kieliä.

Puhutaanko vielä nyt Jeesuksen kotikieltä arameaa? Syyriassa on alueita, jossa tätä kieltä vielä käytetään. Yllätys kuitenkin oli, että eniten arameaa kuulee nykyisin Södertäljen torilla, missä syyrialaiset kauppiaat sitä käyttävät. Tutkija totesi, että siitä käytetään nimeä assyriska, mutta se on täyttä arameaa. Tuskinpa Jeesus kuitenkaan ymmärtäisi kovin hyvin nykyistä arameaa, sillä se on toki muuttunut parin tuhannen vuoden kuluessa.

Aramean kieli ei ole yhtenäinen kieli, vaan siinä on eri kieliä ja murteita. Sen sanoja tunnetaan n. 30 000, ja siitä on olemassa sanakirjoja.
Muihin kieliin on siirtynyt sen sanoja, esim. Martta-nimi on puhdasta arameaa, mar on herra ja martta herratar. Muita siirtyneitä sanoja ovat esim. apotti ja pasha=pääsiäinen.
Jeesuksen arameankielisiä sanoja on säilynyt raamatussa mm. sanat ristiltä: - Lama sabaktani? (Miksi hylkäsit minut?)
tai sanat kuurolle: - Effata! (Aukene!)
tai: - Abba! (Isä!)

Aina kun puhutaan jostakin kielestä, kysytään, kuinka sillä sanotaan: minä rakastan sinua. Tältä se kuulostaa arameaksi: Ko rochamno lach.

Kuva: Ei pitkäkään matka Syyriaan ja aramean
kielen alkulähteille



  

Sitku - ja mutku-elämää

Eräs TV:n huuliveikkojuontaja sai syksyllä aivoverenvuodon, selvisi siitä ja palatessaan ruutuun kertoi ohjelmansa loppusanoissa, että äkkiarvaamattomasti häneen hyökänneestä sairauskohtauksesta toivuttuaan, hän päätti lopettaa meille useimmille tutun sitku- ja mutku- meiningin ja muuttaa ne sen sijaan nyt-elämäksi. Jos meinaat niin tee se nyt, sillä huomisestamme emme tiedä, vaikka kaikkiviisaudessamme luulemme sen tietävämme.

Vähän samantapaisen elämäntapamuutoksen kävi läpi eräs minulle tuttu vanha rovasti, joka sai vaikean infarktin, mutta ihmeen kautta on jälleen keskellä elämää. Hän kertoi luvanneensa itselleen, että mikäli selviäisi vakavasta sairaskohtauksestaan ei hän enää tekisi edeltä mitään suuria suunnitelmia päivänsä tai tulevaisuutensa suhteen, ettei tulisi turhia pettymyksiä. Näin ollen kaikki se, mitä päivä sitten tullessaan tuo - onkin saavutettua, eikä menetettyä ajankäyttöä.

Uuden vuoden raottaessa nyt meille oveaan, on ehkä terveellistä miettiä edes hetki taakse jättämiämme kuukausia. Mitä odotin, mitä pelkäsin? Kuka parani, kuka pääsi Isän kotiin?
Mitä huominen tuo tullessaan - puhumattakaan mitä tämä viikko tai vuosi meille lahjoittaa? Pelko on huono seuralainen. Perspektiivi elämään sen sijaan on viisautta.

Saimme loppusyksystä kuulla, että oma pieni 4-vuotiaani sairasti jotakin tuntematonta luusairautta. Sydäntä puristi. Mutta kun postiluukusta alla joulun tuli erään lähetysjärjestön kuvallinen julkaisu Aleppon lapsiuhreista keskellä rauniokaupunkia, totesin kiittäen, että omalla pikkuisellamme on siihen nähden kaikki niin hyvin kuin olla saattaa. Jos vaikka olisikin jotakin vakavaa, niin onpahan myös parhaat mahdolliset lääkärit, on rakastavat vanhemmat, hyvät lääkkeet, ruokaa ja puhdasta vettä. Näin ei ole Syyriassa, eikä.....
(ym. maailmalla).

Näkökulma kauemmaksi

Olen kirjoittanut päiväkirjaa epäsäännöllisen säännöllisesti.
Rupesin jokin aika sitten tutkimaan muutaman vuoden takaisia kirjoituksiani ja löysin kirjan välistä tallentamani
Uskosta elävän ihmisen rukouksen. 
Sen on kirjoittanut Kimmo Virtanen, ja sen on julkaistu kokoelmassa Liturgisia rukoushetkiä.
Itse olen löytänyt sen Pyhäkoululehdestä 1983. Apua, melkein ihmisikä sitten : )

Rukouksen ensimmäisessä säkeistössä toistuu viisi kertaa pyyntö: Vapauta minut, Jeesus. Häntä pyydetään vapauttamaan rukoilija erilaisista haluista ja peloista, jotka pitävät otteessaan ja vievät elämästä ilon.

Toisessa säkeistössä rukoillaan yhä uudestaan armoa, että voisimme katsoa tämän hetkisten kurjien asioiden yli - rakkaudettomuuden, epäonnistumisten ja hylkäämisen. Silloin voisimme nähdä kauemmaksi ja luottaa siihen, että kaikki on kuitenkin Herramme hallinnassa. Meni miten meni, kävi elämässä kuinka kävikään. Niin että vain voisin kiittää sinua, Jeesus!

Herra Jeesus!

Sinä joka itse olet hiljainen

ja nöyrä sydämeltä,

kuule minun rukoukseni.

Halusta tulla arvostetuksi

- vapauta minut, Jeesus.

Halusta saada kannatusta

- vapauta minut, Jeesus.

Halusta tulla rakastetuksi,

saada kiitosta, olla muita viisaampi

- vapauta minut, Jeesus.

Pelosta tulla väärinymmärretyksi

-vapauta minut, Jeesus.

Pelosta tulla nöyryytetyksi,

halveksituksi, pilkatuksi,

petetyksi tai loukatuksi,

- vapauta minut, Jeesus.

Kun toisia rakastetaan enemmän kuin minua,

anna minulle armo,

että voin kiittää Sinua, Jeesus.

Kun toiset saavat enemmän mainetta,

anna minulle armo,

että voin kiittää Sinua, Jeesus.

Kun toiset otetaan mukaan

 ja minut syrjäytetään,

anna minulle armo,

että voin kiittää Sinua, Jeesus.

Kun toiset pääsevät pyhyyden tiellä eteenpäin

pitemmälle kuin minä, auta minua silloinkin

ilman katkeruutta kilvoittelemaan

omaa kilvoitustani ja

anna minulle armo,

että voin kiittää Sinua, Jeesus.

Varjojen maassa.

"Me kuljemme nyt varjojen maassa, tässä maailmanajassa," sanoi presidenttimme uudenvuoden puheessaan. Niin, näin se kai sitten on, kun itse herra presidentti niin on joutunut toteamaan. Mutta mitä tästä pitää ajatella? Onko se hyvä uutinen vaiko uhkaava?

Sanonta "varjojen maa" kuulostaa raamatulliselta ja kun googlasin sen, niin raamattuhausta sana varjo tuli minua vastaan kokonaista 60 kertaa. Hassua kuitenkin on se, että tämä sana voi Isossa kirjassa pitää sisällään joko hyvän tai pahan ennusteen. 
Viittasikohan oma presidenttimme sanalla varjo niihin pommi-iskuihin Euroopassa, jotka tulevat keskelle arkista elämänmenoa, milloin ja mihin vain, jolloin kyseisen maan ja kaupungin ylle leviää surun ja pelon varjo?

Valitsin tähän kirjoitelmaani muutaman positiivisen ja muutaman negatiivisen vertauksen, jotka varjo-sanaa etsiessäni Uudesta ja vanhasta testamentista löysin.

Ensin miinusmerkkiset ilmaukset:
Job 8: 9
" Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä." 

Psalmi 39: 7
" Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa." 

Ja sitten plusmerkkiset jakeet:
Jes. 25:4
" Sinä olit turvana vaivaiselle, pakopaikkana köyhälle hänen ahdingossaan, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä.

Ps. 91: 1-2
" Korkeimman suojassa istuva ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyvä sanoo:" Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan."

Ei  voi muuta kuin lopettaa tämä spekulointi seuraavaan pyyntöön, joka sekin uudenvuodenpäivänä tv:stä kansallemme lausuttiin:
" Suo, että oikeudenmukaisuus, rakkaus ja rauha saisivat voiton kaikesta vääryydestä, tunteettomuudesta ja sotien mielettömyydestä."
(Kuvassa oma varjoni.)

Loppiainen lopsahtaa - vai loimottaako?

Tuntui, että loppiainen lopsahti, kun katselimme illan uutislähetystä. TV-toimittaja tavoitti kadulta siistinnäköisiä, keski-ikäisiä ihmisiä, joilta hän kyseli, mikä loppiainen oikein on. Ihmiset alkoivat pinnistellä kysymyksen kimpussa.  Ei -  ei heillä ei ollut aavistustakaan, mihin loppiainen liittyi! Eräs mies alkoi sitten tavoitella epävarmasti, että kyllä kai se liittyy jotenkin joulun aikaan, nyt joulu loppuu, joulutavarat pannaan pois, ja jos on ollut kuusi, se riisutaan.
Mieheni ja minä, jotka olemme vuosikymmenet yrittäneet kertoa oppilaille loppiaisen sisällöstä katsahdimme yllättyneinä toisimme: onko totta, että ihmiset eivät tiedä, vai yrittävätko he vai esittää muistamatonta, etteivät tulisi leimatuksi uskovaisiksi? Eivätkö edes työmarkkinaneuvottelut, joissa loppiaisen paikkaa pyöriteltiin paikaltaan lauantaiksi ja taas takaisin, herättäneet mielenkiintoa kysymään, mistä päivästä oli kyse. Ajattelivatko vain, että kansalaisille järjestettiin vain tällainen virallinen siivouspäivä joulun jälkeen?

Suomen kielessä loppiaisen nimi toki on harhaanjohtava, se vie ajatukset jouluajan lopettamiseen. Muissa kielissä loppiaisen nimi on rikkaampi: The Fest of three kings, Trettondagen ja Epiphany.
Lapsuudessani loppiaista kutsuttiin kunnioittavasti nimellä Vanha joulu.

Raamattu kertoo idästä tulevista tietäjistä, tähtitieteilijöistä, jotka olivat kaukoputkellaan nähneet taivaalle ilmestyneen suuren tähden, Tämä oli mitä ilmeisimmin kahden tähden liittymä, joka symbolisoi heidän mielestään sitä, että juutalalaisille oli syntynyt kuningas.
Raamattu ei kerro lähtijöiden määrää. Usein kuvataan kolme  rikasta itämaista miestä, kuningasta, kameleillaan vaeltamassa autiomaan haki tähteä seuraten. Jokin perimätieto kertoo matkaajia olleen jopa kaksitoista. Kolmen kuninkaankaan nimetkin ovat säilyneet perimätiedossa, vaikka niitä ei raamatussa kerrotakaan: Kaspar, Melchior ja Baltazar.

Vaikka tiedot tähden perässä matkaavista ovatkin puutteelliset, tärkeää on heidän etsiytymisensä Jeesus-lapsen seimen ääreen. Seuratessaan konkreettista valoa, tähteä, he tulivatkin saapuneeksi todellisen Valon luokse.

Loppiaisen teksti Kristus teissä, kirkkauden toivo   (Kol:27) antaa näkökulman siihen, että Kristuksen kirkkaus voi tulla asumaan myös hänen seuraajiinsa.
Kun seuraavien jakeiden mukaan ( Kol. 28-29) annamme Kristuksen ottaa enemmän tilaa sydämissämme, alamme toimia maailmassa hänen tavallaan. Voimme neuvoa ja opastaa ihmisiä Valon luo, josta itse olemme vain vaatimattomia heijastumia.

Fil. 2:15 rohkaisee ottamaan vastaan tämän tehtävän lupaamalla: Te loistatte kuin tähdet maailmassa.

Ja kas, silloin alkaa loppiainenkin loimottaa!

Voi sen tehdä toisinkin.

Jo vuosi sitten joulun alla törmäsin jossakin nettiä sukkuloidessani näin hauskaan joulukuuseen ja nyt - joulun jo mentyä ja loppiaisen tehdessä tuloaan onkin mukava miettiä, täyttyivätkö tämän kuusen sisältämät, jouluun liittyvät isot odotukset.
Joulu ja juhannus ovat hankalia juhlia juuri siksi, että niiltä odotetaan niin paljon. Ja jos kaikki ei olekaan just' silleen, niin pettymyskin on saman kaavan mukaisesti - iso.

Meillä kahdella, suureen perheen isovanhemmalla, oli tänä vuonna merkillinen joulu, sillä emme viettäneet sitä lainkaan. Kun ei kerran saatettu, olosuhteiden pakosta, viettää sitä pienessäkään määrin perheemme perinteen mukaan, niin päätimme, että meidän ei sitten ole tarvis viettää sitä ollenkaan. Kokemus oli kokemisen arvoinen!

Johtotähteni koko tämän joulun ajan oli aivan joku muu kuin edellisinä vuosikymmeninä.
Pystyn kuvailemaan sen loistavasti Pekka Simojoen joululaulun 'Tulkoon joulu' - toisen säkeistön sanoin:

" Tahtoisin päästä - paimenten mukaan.
   Unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
 
  Aamu kun koitti - tiesikö kukaan?
  Tuo yksi joulu sai muuttaa historian."

Niin, eräs synnytys tallissa on mullistanut miljardien ihmisten koko ajatusmaailman. Usko kääntää ne päälaelleen, kuin myös kristittyjen maiden politiikan ja ihmisarvokysymykset.
Saman laulun loppujae on niin 'painava', että jätän sen kuin esirukouksena alkavalle, poikkeuksellisen jännittävälle vuodelle, 2017.

" Tulkoon joulu kansoille maan,
   pääsköön vangit vankiloistaan ( myös oman sisimpänsä vankiloista)
  Uskon siemen nouskoon pintaan,
  olkoon rauha loppumaton."

Tervetuloa, arki!

Hoh-hoijaa, vuodenvaihteen juhlakausi alkaa olla kohta lopuillaan! Rakkaiden joulunviettäjien autojen perävalot ovat häipyneet jo kauan sitten. Kuusi on jo ehtinyt ravistella neulasiaan villamaton kätköihin. Amarylliksenkin kukinta on kääntynyt loppusuoralle. Viimeiset jouluruokien rippeet on kaaputeltu laatikoiden reunoilta, ja lahjojen  värikkäät käärepaperit ovat joutuneet tiensä päähän - roskiin.

Pidän tavallisesta arjesta kovasti. Olen suorastaan innoissani, kun pääsen taas aloittamaan "normaalin" elämän. Siskoni, joka asui meillä vähän aikaa, nauroi minulle, kun aina iltaisin huokasin tapani mukaan: - Ihanaa, kun pian tulee aamu, ja pääsen keittämään aamukahvia ja sen jälkeen taas päivän puuhiin!

Mitkä minun mielestäni niitä mukavia puuhia sitten ovat? Kuten kuvasta näkyy, niin vaikkapa aamulenkki metsässä koiran kanssa. Tämä blogin kirjoittaminen on tietysti innostavaa sekä kuvaaminen. Juuri tällä hetkellä olen kiinnostunut rakentelemaan hengellistä instagram-tiliä - ja tekemään kirjasia enkelikuvistani.
Kirjoittaminen, kuvat, lukeminen ja heprean opiskelu ovat sellaista ihan omaa aikaa.
Toki yhteyden pitäminen lähellä ja kaukana asuviin rakkaisiin ja ystäviin ajaa kaikista mielipuuhista ohi. Silloin kun minussa asuvaa mummia, siskoa tai ystävää tarvitaan, niin kaikki muu näpertely saa jäädä sikseen.

Vuoden alussa kannattaa vähän pysähtyä miettimään näitä oman elämänsä "latuja".
Menenkö vain suoraan omaa latuani eteenpäin, enkä huomaa, mitä muuta olisi tarjolla. Ehkä Isämme onkin suunnitellut  minulle jotain uutta - jonkin sellaisen tehtävän, minkä hän on tarkoittanut minulle. Johon hän tarvitsee  juuri minunlaistani tyyppiä!
Ollaan avoimella mielellä, kysellään, mikä on paikkamme Jumalan suunnitelmissa alkavana vuonna. Ollaan varovaisia, ettemme sanoisi EI, kun Isämme tahtoisi meidän sanovan KYLLÄ.





Virressä 525 on ihan mahtavat Markku Kilpiön ja Anna-Maija Raittilan sanat, jotka puhuvat elämästä Jumalan maailmassa. Kannattaa lukea se kokonaan virsikirjasta. Kirjoitan tähän siitä 3. säkeistön.

Yhtä pyydän, Vapahtaja,

tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka,

askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan

polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto

meissä tänään tapahtuu?