Eräs TV:n huuliveikkojuontaja sai syksyllä aivoverenvuodon, selvisi siitä ja palatessaan ruutuun kertoi ohjelmansa loppusanoissa, että äkkiarvaamattomasti häneen hyökänneestä sairauskohtauksesta toivuttuaan, hän päätti lopettaa meille useimmille tutun sitku- ja mutku- meiningin ja muuttaa ne sen sijaan nyt-elämäksi. Jos meinaat niin tee se nyt, sillä huomisestamme emme tiedä, vaikka kaikkiviisaudessamme luulemme sen tietävämme.
Vähän samantapaisen elämäntapamuutoksen kävi läpi eräs minulle tuttu vanha rovasti, joka sai vaikean infarktin, mutta ihmeen kautta on jälleen keskellä elämää. Hän kertoi luvanneensa itselleen, että mikäli selviäisi vakavasta sairaskohtauksestaan ei hän enää tekisi edeltä mitään suuria suunnitelmia päivänsä tai tulevaisuutensa suhteen, ettei tulisi turhia pettymyksiä. Näin ollen kaikki se, mitä päivä sitten tullessaan tuo - onkin saavutettua, eikä menetettyä ajankäyttöä.
Uuden vuoden raottaessa nyt meille oveaan, on ehkä terveellistä miettiä edes hetki taakse jättämiämme kuukausia. Mitä odotin, mitä pelkäsin? Kuka parani, kuka pääsi Isän kotiin?
Mitä huominen tuo tullessaan - puhumattakaan mitä tämä viikko tai vuosi meille lahjoittaa? Pelko on huono seuralainen. Perspektiivi elämään sen sijaan on viisautta.
Saimme loppusyksystä kuulla, että oma pieni 4-vuotiaani sairasti jotakin tuntematonta luusairautta. Sydäntä puristi. Mutta kun postiluukusta alla joulun tuli erään lähetysjärjestön kuvallinen julkaisu Aleppon lapsiuhreista keskellä rauniokaupunkia, totesin kiittäen, että omalla pikkuisellamme on siihen nähden kaikki niin hyvin kuin olla saattaa. Jos vaikka olisikin jotakin vakavaa, niin onpahan myös parhaat mahdolliset lääkärit, on rakastavat vanhemmat, hyvät lääkkeet, ruokaa ja puhdasta vettä. Näin ei ole Syyriassa, eikä.....
(ym. maailmalla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti