Paikanvaraajia

Istuin penkissä mieheni kanssa odottelemassa kello-kymmenen-kirkon alkamista.
Samassa penkinpäähän ilmaantui pieni jono ystäviämme, jotka halusivat tulla viereemme istumaan.
Siirryimme kiireesti sivummalle ja sanoin, ettemme halua suinkaan olla penkin-tulppa-kristittyjä.
Se herätti hymyilyä, mutta vielä enemmän nauratti mieheni tarina kaveristaan, Aarosta, joka oli poikkeuksellisesti mennyt naapurilähiön kirkkoon sunnuntaijumalanpalvelukseen.

Aaro asettui tyytyväisenä penkkiin, mutta tunsi hetken kuluttua olallaan naputuksen.
             - Ettekö huomaa, että paikka on varattu? takana istuva rouva kysyi.
             Aaro katsoi yllättyneenä ympärilleen. - En, eihän tässä istu ketään.
             Rouva näytti närkästyneeltä ja sanoi: - Ettekö näe, että siinä on minun hattuni. Varaan aina hatulleni tyhjän paikan edestäni niin, että voin nähdä suoraan alttarille.
Totta! Penkillä tosiaankin törrötti lilanvärinen hökötys huopakukkineen kaikkineen.
Eipä Aaron auttanut muuta, kuin siirtyä pyllynmitan verran etäämmälle ja antaa rouvan hatulle kirkkorauha.

Vuoden 10. viikolla tuli 85 vuotta täyteen siitä, kun Yleisradio aloitti aamu- ja iltahartaudet. Emerituspiispa Eero Huovinen kertoi ensimmäisestä aamuhartaudesta, jonka piti  piispa Jaakko Gummerus vuonna 1932. Gummerus aloitti puheensa Pietarin kirjeen 5:10 tervehdyksellä:
Kaiken armon Jumala  on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. 

Huovinen kertoi, kuinka usein koemme Jumalan vaatimusten Jumalana. Hän on kuitenkin kaiken armon perusta, jolta on lähtöisin kaikki hyvä, kaunis ja lohdullinen.
Pietari esittelee kirjeessään monta tapaa siitä, miten Jumala toimii, sillä hän tietää, mitä ihminen tarvitsee. Vaikka kaikki menisi päin seiniä, niin Jumala kutsuu, valmistaa, tukee, vahvistaa ja lujittaa.

Nämä Yleisradion 85 vuotta
lähettämät hartaudet ovat toimineet samalla tavalla, kuin raamatussa kerrotaan Jumalan tekevän. Kuulija paikallaan radion ääressä on saanut kokea puhujien välityksellä juuri tukemista, vahvistamista ja lujittamista, kun omat voimat ovat lopussa ja näkökulma hukassa.

Minulla on eräs ystävä, rouva rovasti, joka on saanut sydämelleen rukoilla aamu- ja iltahartauksien pitäjien puolesta niin, että nämä löytäisivät sellaiset sanat, joita Isämme haluaisi heidän kuulijoille puhuvan.
En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että tokihan puhujatkin tarvitsevat rukoustukea.
Rouva rovastin idea on vapaasti käytettävissä!