Toisten sanomiset jäävät mieleen kuin poltinmerkit. Mitä nuorempi on, sitä voimakkaampi jälki jää.
Niin hyvässä kuin pahassakin.
Mieheni ja minä rupesimme muistelemaan hetkiä, jolloin joku oli rohkaissut meitä.
- Ei minua kukaan ole koskaan rohkaissut, mieheni sanoi.
- Eikö? ihmettelin. - Vanhempasi sentään olivat pedagogeja.
- Rohkaista he eivät osanneet. Silloinkin kun onnistuin kuvaamataidon työssä ja kotona hehkutin, että minusta tulee taiteilija, taidanpa pyrkiä Ateneumiin, niin vanhemmat nauraa rätkättivät, että menetkös sinne taulun reunoista pölyjä pyyhkimään.
- Voi, sanoin. - Muistan itse, kun kinusin uutta mekkoa 14 vuotiaana, niin äiti (joka oli melkoinen sanaseppo) runoili:"Vaikk´ei ole nätti norja, on hän silti muodin orja".
Silloin elettiin semmoista aikaa. Olimme hetken ajatuksissamme.
- Kummisetäni Kalle on kyllä minua ja siskoani rohkaissut, muistin sitten. - Hän opetti meitä soittamaan pianoa, ja sanoi usein, että eläisinpä niin kauan, että näkisin, mitä teistä tulee.
- No, näkikö hän?
- Juu, näki alkuaskeleet. Sisko meni Sibelius akatemiaan ja itse pääsin soittotaitoni perusteella opettajakoulutukseen.
Ihmisen minäkuva muodostuu eri osa-alueista, jotka muuttuvat elämän eri aikoina.
Lapsen rohkaiseminen ja tukeminen on erityisen tärkeää lapsen kypsymisen kannalta. Hän kasvaa rohkaisusta vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Kielteinen minäkuva saa varaukselliseksi ihmissuhteissa. Se luo negatiivisia tuntemuksia ja pelkoja itsestä ja ympäristöstä. Valitettavasti se voi vaikuttaa epäedullisesti päätöksentekoon niin, että ihminen alisuorittaa tai tekee itseään vähätteleviä valintoja.
Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen. Snl 15:4
Tärkeää on kehittää myötätuntoa myös itseään kohtaan ja nähdä itsensä Jumalan luomana ainutkertaisena olentona. Ei sovi edes sättiä itseään, sillä silloinhan samalla moittii Jumalan luomistyötä.
Jatketaan rohkeasti matkaa juuri sellaisina kuin olemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti