Tiberiaaseen

Maisema asuntomme Shalom-kodin parvekkeelta Genesaretille Tiberiaassa

Parin päivän kuluttua nousen mieheni ja parin ystävämme kanssa Tel Avivin koneeseen. 

Tel Aviv tarkoittaa suomeksi Kevään Kumpua - jo nimessä on jotain tuoretta ja toiveikkuutta. Se sopiikin hyvin matkamme ensimmäiseksi etapiksi, sillä matkahan on aina toiveita täynnä: odotetaan katkoa arjen tavanomaisuuteen ja kaivataan uusia kokemuksia. Me Suomesta tulevat kaipaamme marraskuhun valoa ja lämpöä, ja Israelin kävijöinä odotamme myös, että saisimme kokea jotakin hengellisesti uutta ja koskettavaa.

Matkamme kestää kaksi viikkoa, palaamme marraskuun puolivälissä. Olen ottanut aiemmin Israelin matkoille mukaan tietokoneen ja olen päivittänyt siellä blogiani. Tällä kertaa otan tietokoneen sijasta tablettini, koska se on kevyempi matkatavaroissa, eikä muutenkaan niin arvokas. En ole kuitenkaan varma, onnistunko päivittämään blogia sen avulla. Toivotaan, että onnistun, muussa tapauksessa matkakuulumiset tulevat vasta matkan jälkeen. 

Koska lentokone saapuu Ben Gurionin kentälle puolenyön jälkeen, emme jatka matkaa suoraan Tiberiaaseen, vaan yövymme Jerusalemissa. Tänä syksynä kaupungin länsipuolella on aloittanut toimintansa Nations for Israel- suurlähetystö, jonka emäntänä ystäväni toimii. Lähetystön taustayhteisönä on Kad- esh-map- seurakunta (Suomessa Tulen Astiat), jonka johtajina toimivat arkkipiispa Dominique Bierman ja hänen miehensä rabbi Baruch Bierman. He keskittyvät opetuksessaan kristinuskon juutalaisiin juuriin ja kiertävät ympäri maailmaa niistä opettamassa, samalla kun he kutsuvat juutalaisia kotimaahansa. Emme tapaa kuitenkaan Biermaneita, koska he ovat samaan aikaan USA:ssa.

Jerusalemista siirrymme bussilla Tiberiaaseen Genesaretin rannalla olevaan Shalom-kotiin, joka on yhteiskristillinen rukouskoti. Koti on kolmikerroksisessa kerrostalossa oleva tilava ylimmän kerroksen huoneisto. Koti toimii matkailijoille ja Tiberiaassa asuville suomalaisille kokouspaikkana. Tehtävämme on järjestää torstaisin sinne pieni vapaamuotoinen tilaisuus.

Kiertelemme Genesaretin ympäristössä ja muutenkin Galilean alueella. Vuokraamme ehkä muutamaksi päiväksi auton, jolla on helpompi liikkua. 

Oleskelumme lopulla palaamme taas Jerusalemiin kolmeksi yöksi. Kiertelemme kaupunkia matkamme viimeiset päivät.

Pyydämme taivaan Isää siunaamaan matkamme ja varjelemaan kaikin eri tavoin.

Lentää, lentää

Muistan työajalta erään tokaluokan, jonka kanssa meille syntyi mukava tapa. En muista, mistä se sai alkunsa, mutta hyvin usein käsityötunneilla, kun menossa oli jokin työvaihe, jossa tehtiin vain jotain rutiininomaisesti eteenpäin, eikä kukaan tarvinnut kummemmin apua, niin alettiin jutella. Suosikkiaiheemme oli: missä kukin on hyvä.

Yleensä lapset halusivat kuulla oman erityislaatuisuutensa opettajalta, mutta toiset oppilaat osallistuivat myös innokkaasti sen kertomiseen. Huomattiin, että joku on erityisen hyvä päässälaskussa, toinen taas kirjoittamaan hauskoja tarinoita, kolmas juoksukisoissa vikkeläjalkainen. Eräs tyttö toi luokkaan syksyisin ja keväällä kauniita kukka-asetelmia, niitä ihailtiin.
Vaikka olimme käyneet tätä keskustelua jo useammalla tunnilla, niin lapset pyysivät uudelleen: - Puhutaan taas siitä, missä kukin on hyvä!

Huomionarvoista oli se, että puhuttiin tarkasti, ei sanottu ylimalkaisesti, että joku on reipas poika/tyttö. Kaiveltiin todella esiin se, mikä asia oli kenessäkin ainutlaatuista. Ja voi niitä iloisia, hieman ujostelevia hymyjä, kun sai kuulla tällaista!

Kaikki me kaipaamme rohkaisua. Rohkaisun tarve ei riipu iästä, yhtä hyvin sitä kaipaavat lapsi, nuori, työikäinen aikuinen ja jo pitkän elämän elänyt.

Kun rohkaistut rohkaisemaan, et menetä siinä itse mitään, vaan saat moninkertaisesti takaisin.
Olen kuullut monen suusta: - Kiitos, että silloin kun olin luokallasi / opetusharjoittelijanasi yliopistolta, kun sanoit minulle ...  Ja sitten kuulen sanoneeni jotain, minkä olen itse jo tyystin unohtanut, mutta rohkaisun sanat ovat olleet tälle ihmiselle osuvat ja vieneet häntä eteenpäin.
Rohkaiseminen on ihmisen auttamista.

Useinkaan rohkaiseminen ei ole kovin isoa ja kummallista. Se on toisen ihmisen ja hänen tarpeittensa huomaamista. Se on etsimisen, epävarmuuden ja heikkouden näkemistä, se on ihmisen näkemistä niin kuin Jumala hänet näkee.

Sananlaskut 15:4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta.

Sananlaskut 15: 30 Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin.

Silloin melkein lentää! 

Keltaiset lehdet ja ruskeat

Kuvia viime sunnuntaina Saana-koiran kanssa tekemältäni kävelylenkiltä

Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa,
laulakaa ja soittakaa!

Ps. 98: 4


Jumala, sydämeni on levolinen,
mieleni on tyyni.

MInä tahdon laulaa ja soittaa!

Herää, harppu, herää, lyyra,
minä tahdon herättää aamuruskon!

Sinun armosi ulottuu yli taivaitten,
sinun uskollisuutesi ylös pilviin.

Jumala, kohtokoon kunniasi yli taivaitten,
kirkkautesi yli kaiken maan!

Ps. 108: 1-3, 5-6


Iloitse maa!
Kohottakaa riemuhuuto Herralle!

Palvelkaa häntä iloiten,
tulkaa hänen eteensä riemuiten.

Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut
ja hänen me olemme,
hänen kansansa,
hänen laitumensa lampaat.

Tulkaa hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esipihoillensa ylistystä laulaen.
Kiittäkää häntä,
ylistäkää hänen nimeään.



Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa,
hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Ps. 100

Kaikesta kauneudesta iloisena

 

Onnella on juuret

 Olin ystäväni kanssa kukkatalon kafeteriassa taiteilijatreffeillä. Tavatessamme puhumme tavallisesti kirjoista ja kirjoittamisesta sekä kirjoitammekin vähän. Tällä kertaa keskustelumme kiertyi kuitenkin onnen ja onnellisuuden ympärille. Näkyihän kahvion vastakkaisella seinällä sopivasti tekstikin: Onnella on juuret.

Meistä kumpikin oli törmännyt lähipiirissään seuraavan sukupolven onnen etsintään. Se kirvoitti omiakin muistoja.
Ystäväni kertoi: - Kun itse olin 40, havahduin siihen, ettei minun onneni voi olla toisesta ihmisestä riippuvainen. Tein mielessäni puolisooni eräänlaisen eron. Päätin, etten odottaisi häneltä mitään, enkä loukkaantuisi hänen tekemistään. Aina kun puolisoni teki jotain mukavaa ja sanoi  kaunista, otin sen vastaan kuin lahjan. Päätin luoda itselleni rikkaan ja täyden elämän niin, ettei mielentilani tarvitsisi olla miehestäni kiinni.

Päättelimme, että varmaan jokainen joutuu jossain vaiheessa avioliittoaan puntaroimaan sitoutumistaan ja omaa erillisyyttään. Parisuhteessa tapahtuu koko ajan kasvua, eikä parin kasvu tapahdu välttämättä ollenkaan samassa tahdissa.

Jo suhteen lähtökohta voi olla epätasapainoinen: Onnella on juuret. Kumpikin tuo suhteeseen oman persoonansa, omat vahvuutensa, mutta myös kipeät kohtansa. Molemmat tuovat lapsuudenperheensä mallit ja sukujensa historian ja perityn tai itse luodun arvomaailman.
Onnen juuret voivat olla hyvinkin sotkuinen mytty, joista ei itsekään ole oikein selvillä.

Oma itsekin voi olla salaisuus. Omasta taustasta voi nousta asioita ja yllykkeitä, joita ei ymmärrä, tai joita on vaikea hallita. Miksi reagoin yleensä samalla tavoin: jotkut asiat aina pelottavat, tai miksi kiivastun joistakin kohtuuttomasti?

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää olisi opettaa koulussa lapsia käsittelemään tunteitaan, käyttämään minäviestejä syyttelyn sijaan ja harjoittelemaan keinoja riitojen ratkaisuun.
Kouluissa opetetaan niin paljon tärkeää, mutta tunnetaitojen opiskelu on yhä aivan laiminlyöty alue.

Olimme samaa mieltä siitä, ettei onnen perään kannata lähteä juoksemaan. Kun sen luulee tavoittaneensa, se hetken tyydyttää, mutta pian on taas valmiina pakenemaan. Ihminen on kummallinen, levoton olento. Omassa varassaan tuulentavoittelija.

Kristitty voi kiinnittää onnensa juuret uskon väkevään maaperään. Siitä löytyy kaikki se, mitä ihminen tarvitsee. Kun juuret ovat kiinnittyneinä Kristukseen, ei joudu helposti tolaltaan, eivätkä myrskyt enää pääse hänen elämäänsä heittelemään.

Kol. 2:7 Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa.

 

#heijastansinua

Tämän syksyn Liikenneturvan slogan kuuluu #heijastansinua.
Siis ajatus kokonaisena: Heijastan sinua, koska minä rakastan sinua. 

Istuin sairaalan odotusaulassa ja juttelin erään miehen kanssa sairaala-alueen parkkiongelmista, kun tuo  TV:stä sinkoutunut ajatus lävisti minut, ja keskusteluni satunnaisen keskustelukumppanin  kanssa alkoi pätkiä.

Ajattelin, että #heijastansinua-virkettä voi tarkastella ainakin kahdesta hengellisestä näkökulmasta.





Jesaja 53:2 kertoo Messiaasta:"Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta, me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet."
Tällainen tilanne on niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät tunne Kristusta. He eivät näe hänessä mitään kiinnostavaa, eivätkä mitään viehättävää. Ei minkäänlaista vetovoimaa tai kauneutta.
Toisena ryhmänä ovat sitten ne, jotka haluavat tutustua Häneen läheisemmin, tuntea Hänet niin hyvin, että Hänen kasvojensa etsiminen muuttuu elämän keskeisimmäksi sisällöksi.
Tällainen etsijä toivoo näkevänsä Kristuksen sellaisena, kuin Hän on. Sitä kautta hänen elämäänsä voisi tulla ilo ja valo.

Olen katsellut syksyiltoina metsän reunan yläpuolella punaisena hohtavaa Mars-planeettaa.
Planeetta on loistanut niin hämmentävän kirkkaana, että kun havaitsin sen ensimmäisen kerran, hain kiikarit sen valon voimakkuutta ihmetellessäni.

Kristityt ovat kuin  planeettoja, jotka heijastavat auringonvaloa. Ilman sitä ne olisivat pimeitä kivimöhkäleitä.
Mutta haluaako ihminen tulla kirkkaaseen valon? Pyöriikö  hän vain pimeydessä omalla radallaan - ja niin kuin planeetat (Merkuriusta lukuunottamatta) samalla vain itsensä ympäri?

Liikenneturvan sloganin loppuosan voisi vaihtaa näin: Minä heijastan sinua, koska sinä rakastat minua.
Nyt liikutaan jo paljon suuremmissa näkymissä.

Jeesus kertoo olevansa Valo. Hänen seuraajiensa ei tarvitse hapuilla pimeässä, vaan he saavat elää Kristuksen Valossa. Sillä hän rakastaa koko maailmaa.

Joh. 8: 12 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo."

Märehtii, murehtii

Pysähdyin mennellä viikolla HS:aa selatessani Juba Tuomolan Viivi ja Wagner-sarjakuvan sanoihin: märehtii ja murehtii. Siinäpä vasta ikävänkuuloinen sanapari! Valitettavasti monen elämä on samanlaista kuin Viivin: Märehdin menneitä, murehdin tulevia. Wagner toteaakin siihen viisaasti: Tosi hyödyllistä.

Tapasin vanhemman tyttäreni ja istuimme iltaa yhdessä. Keskustelumme polveili läheisestä ihmisestä toiseen pyörähtäen vähän kauempanakin maailman tapahtumissa. Tyttäreni kuunteli minua ja teki havainnon: - Sinä, äiti murehdit ihan kauheasti kaikkea.
- Niin, teitä lapsia on kolme, lapsenlapsia seitsemän, vävyt ja miniä ja vielä siskot. Tässä kaikkein lähimmässsäkin piirissä riittää kovasti murehtimista.
- Rupea, äiti, pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Niin minä teen. Kirjoitan joka päivä kolme asiaa, joista olen ollut kiitollinen. Siitä tulee oikein hieno päiväkirja, en enää muuta päiväkirjaa pidäkään, koko ikänsä päiväkirjoja kirjoittanut tytär sanoi.

Tuumasta toimeen, päiväkirjakseni pääsi pieni Tigerista ostettu muistikirja, jota tuunailin omannäköisekseni.
Nyt on ensimmäinen viikko kulunut päiväkirjaa täytellessä. Säilytän sitä olkalaukussani, jotta se kulkee reissatessa mukanani.

Kiitollisuus on Jumalan mielenmukainen elämänasenne. Napisijat ja valittajat ovat unohtaneet, että Jumala tahtoo olla meille hyvä Isä, jolla on ihmisiä kohtaan rakastavat ajatukset. Hän antaa ihmisille jatkuvasti hyviä lahjoja, ja hän on valmis auttamaan, kun rohkeasti ja luottavaisesti pyydämme.

Israelin kansa joutui harhailemaan 40 vuotta erämaassa, koska he olivat koko ajan tyytymättömiä ja napisivat Jumalan johdatusta vastaan. He vain halusivat palata Egyptin lihapatojen ääreen, vaikka heidän päivittäiset tarpeensa yhä uudelleen täyttyivät. He saivat kokea suorastaan ihmeitä ruuan saamisessa esim. manna ja viiriäiset.

Napina ja valittaminen on vakava asia, sillä asenteella pyrkimyksemme eivät etene, koska Jumalan siunaus silloin valitettavasti puuttuu.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä.
Kiitos päivänpaistehesta kuin myös pimeydestä. 
Virrestä 341

Tämän aamun yllättävä pieni ilo: kaktuksen nuppu.