 |
| Kuva Jad Vashemin sivulta |
Kumpaankaan kaupunkiin ei poikettu, mutta molemmat näkyvät bussin ikkunoista. Reitti oli mukava, koska maisemat olivat vaihtelevammat ja vihreämmät kuin karut vuoret menomatkalla Länsirannalla.
Bussi oli täynnä uskonnollisia juutalaisperheitä, jotka olivat matkalla sapatiksi Jerusalemiin. Käytävän toisella puolen istui isä mustassa pitkässä takissaan kipa päässä ja piti huopaan käärittyä vauvaa sylissään lapsilauma ympärillään. Alkumatkalla vauva nukkui, hänestä näkyi vain sinisiin sydänpotkuhousuihin puettu jalka. Sitten hän heräsi ja alkoi tuijottaa minua käytävän yli. Ei vauva aivan pieni ollutkaan, alaleuassa loisti jo kaksi hammasta. Vauva tuijotti minua, eikä lopettanut. Uskonnollinen isä ei edes vilkaissut ulkomaalaista mummia, vaan käänsi tiukasti päätään vastakkaiseen suuntaan. Olin tilanteesta hieman huvittunut, sillä olinhan sattumalta saanut katsekontaktin uskonnolliseen juutalaismieheen - tosin vuodenvanhaan vauvaan.
Mielenkiintoista oli myös se, ettei kolme tuntia kestäneellä matkalla kukaan lapsista marissut, korottanut ääntään saati ryhtynyt riitelemään sisarustensa kanssa. Matka sujui niin rauhallisesti, ettei olisi arvannutkaan, että puolet bussin matkustajista oli lapsia.
Saavuimme Jerusalemiin sapatin aattona ja söimme pääruuan lisäksi ainakin viittä eri salaattia sisältävän sapatti-illallisen Rachel-ystävämme ja Dakotasta kotoisin olevan Cyrilla-pastorin kanssa. Tämä kahdeksan aikuisen lapsen äiti toimii useita kuukausia vapaaehtoisena työntekijänä Embassyssa.
Sapattina kävimme Rachelin ja hänen parin ystävänsä kanssa Tel Avivissa eräässä pienessä messiaanisessa seurakunnassa, jonka kokous pidettiin hotellin 12. kerroksessa olevassa tilassa. Tilaisuudessa oli mahtavaa ylistysmusiikkia, jota nuoret ammattimuusikot esittivät. Ilo oli aivan kouriintuntuvaa, kun soittajat tanssivat viulut ym. soittimet käsissään. Tilaisuuden puhuja oli Teksasista, ja kokous kesti ainakin 2,5 t. Se jatkui vielä, kun lähdimme, sillä väkeä tuli jatkuvana virtana käytävältä rukoiltaviksi - sisälle läheskään kaikki eivät mahtuneet.
Kun seurailin tilaisuudessa olevia ihmisiä ja heidän vilpitöntä iloaan, ajattelin, että näissä messiaanisissa juutalaisissa näkyi, millainen on sellainen uusi ihminen, jossa VT ja UT ehjinä yhdistyvät. Tuntui, että heillä oli "koko paketti" käsissään ja sen tuoma luottamus, ilo ja rauha.
 |
| Kuva Jad Vashemin sivulta Lasten halli |
Holokaustissa murhattiin natsien toimesta kuusi miljoonaa juutalaista. Vainot alkoivat jo 1933, mutta massamurhat tapahtuivat 2. maailmansodan aikana. Ne olivat voimakkaimmillaan huhtikuusta marraskuuhun 1942, jona aikana tapettiin 2,5 miljoonaa. Oli suuri rikos olla juutalainen, eikä yksikään ollut turvassa. Vainot jatkuivat siihen asti, kunnes liittoutuneet saapuivat. Siihen mennessä kuitenkin kulttuuri, joka oli kukoistanut 2 000 vuotta, oli täydellisesti tuhoutunut.
Museoon kuuluu monia rakennuksia ja tiloja. Järkyttävimpiä, joissa tuho konkretisoituu, on kupolimaiseksi tilaksi rakennettu Nimien halli, jonka kaarevaa kattoa peittävät valokuvat ja seinät ovat vieri vieressä mappeja, jotka ovat täynnä nimiä.
Pimeä Lasten halli, jossa tuikkivat pienet tähdet, ei jätä ketään kylmäksi. Tilassa luetaan kuolleiden lasten nimiä ja ikiä loputtomana listana.
Jad Vashem tarkoittaa muistomerkki. Sananmukaisesti käännettynä käsi ja nimi. Museo haluaa säilyttää tuhoutuneiden muiston, mutta samalla pitää yllä näkökulman siitä, ettei sama tuho koskaan toistuisi. Museon käytävä päättyy avaraan Jerusalemiin avautuvaan vuorimaisemaan, joka kertoo myös tulevaisuuden toivosta.
 |
| Kuva Jad Vashemin sivulta Näkymä Jerusalemiin |
Heillekin minä luon muistomerkin,
poikia ja tyttäriä kestävämmän,
joka ei koskaan katoa.
Jes. 56:5
 |
| Oma kuvani Jad Vashemin Toivon aukiolta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti