Hyvä, Suomi!

Tänä aamuna 6. 12. Suomen 101. itsenäisyyspäivänä haluan huudahtaa: - Hyvä, Suomi!

Olen onnellinen ja iloinen tästä maailmankolkasta, missä voimme asua turvallisesti moniin muihin maihin verrattuna. Maamme voi hyvin, kenenkään ei anneta pudota kelkasta, sosiaalipalvelut pyritään pitämään sellaisella mallilla, että lapsilla, nuorilla, vaikeisssa elämäntilanteissa olevilla sekä vanhuksilla ovat mahdollisimman hyvät elämisen mahdollisuudet.

Olen tänä aamuna lukenut HS:sta kirjailija Sofi Oksasen esseetä siitä, kuinka isänmaallisuus ei enää ole Suomessa arvo sinänsä, vaan siinä on jotain suorastaan piiloteltavaa.  Sofi erottaa esseessään patriotismin, joka tarkoittaa omaan maahan kiintymistä ja siellä myönteisten asioiden edistämistä, kuitenkaan pakottamatta näkemystään muille, nationalismista, joka puolestaan sisäältää ajatuksen oman maan laajentamisesta.
Sofin näkemykset ovat mielenkiintoisia, koska hän on koko ikänsä elänyt kahden kulttuurin, suomalaisen ja virolaisen, rajalla ja pystynyt näköalapaikaltaan havainnoimaan ensin Neuvostoliittoa ja nyt Venäjää.

Hän puhuu pitkään kansallisuuden näkyvistä symboleista, ja niiden käytön vähyydestä. Hän ottaa esimerkiksi kansallispuvut, ja ihmettelee sitä, miten harvinaista niiden käyttäminen on Suomessa verrattuna joihinkin muihin maihin, esim. Norjaan, missä kansallispuku on aivan tavallinen nuorille annettu lahja.

Kaikki kolme Hämeen-pukuani 1980-luvulla

Muistan itsekin  omilta Norjan matkoiltamme, kuinka esim. lauttamatkalla Lofooteille huomioni kiinnittyi kansallispuvussaan matkustavaan norjalaisnaiseen. Hänen näkemisensä innosti silloin minua ajattelemaan, miten mainio idea olisikin matkustella maailmalla kansallispuvussa. Siinä olisi kanssamatkustajilla katsottavaa ja mietittävää. Monta mielenkiintoista keskusteluakin varmaan nousisi tällaisen kansallisen symbolin pohjalta. Eipä vaeltevasta farkkukansasta paljoa pysty erottamaan, kuka on idästä, lännestä, etelästä tai pohjoisesta.

Minua kansallispukukirjoitus kosketti erityisesti, koska olen elämässäni omistanut kolme Hämeen pukua, 4 -, 10 - vuotiaiden tyttöjen puvut sekä aikuisen puvun. Äitini teki minulle ensimmäisen pukuni, ompelin itsekin yhden Seiskarin puvun, kun tyttäreni ryhtyi toisella kymmenellä tanhuamaan.
Olen valmistanut myös kolme feresiä, rajakarjalaisen naisen pukua, itselleni ja kahdelle tyttärelleni.
Olen siis elänyt varsinaisessa kansallispukujen helman hulmutuksessa!
Työaikana kansallispuvusta oli suuri apu moneen lähtöön, aina ei tarvinnut rynnätä Seppälään ostamaan uutta kevätmekkoa :)

Sofi Oksanen päättää kirjoituksensa ajatukseen, kuinka jokainen voi omalla paikallaan olla edes hitusen isänmaallinen. Hän siteeraa poliitikko Edmund Burkea, joka sanoo: - Kukaan ei  ole tehnyt suurempaa erehdystä kuin hän, joka ei tehnyt mitään, koska uskoi, että voisi tehdä niin vähän.

Ja aina voi rukoilla maamme ja kansamme puolesta.

Sun kätes, Herra, voimakkaan,

suo olla turva Suomen maan.

Niin sodassa kuin rauhassa,

kuin murheen onnen aikana. 

Virsi 577 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille!