Jotain suurta ja erittäin pientä

 Johanneksen, kohta10 v, suurikokoinen maalaus Avaruus

Viikko sitten torstaina Israelin ensimmäinen kuuluotain on lähtenyt matkalleen kohti kuuta. Se on aloittanut matkansa Cape Canaveralin  ilmavoimien lentokentältä. Luotain on kiinnitettynä Falcon 9 rakettiin usean muun luotaimen kanssa.

Aluksen rakentaminen on maksanut 100 milj. dollaria, mutta varat siihen on on saatu yksityisiltä lahjoittajilta - ei siis veronmaksajien kukkaroista.

Luotain on varsin pieni, sen 585 kg painoinen, vesialtaan muotoinen osa pystyy laskeutumaan omille jaloilleen kuun pinnalle. Se on Israelin ensimmäinen kuuprojekti. Jos se onnistuu, Israel on neljäs maa USA:n, Venäjän ja Kiinan jälkeen, joka on lähettänyt luotaimiaan kuun pinnalle.
Netanjahu sanoi, että Israelin luotaimen lähettäminen oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel Israelin teknologialle.

Luotain tekee muutaman kierroksen ensin maapallon ympäri, ennen kuin se suuntaa matkansa kuuhun. Siellä se aloittaa tutkimuksensa ottamalla kuvia ympäristöstä ja tekemällä mittauksia kuun magneettikentästä. Perillä kuussa se on huhtikuun alkupuolella.

Mielenkiintoista on myös se, että raketti on saanut nimensä Raamatusta. Se on 1. Mooseksen kirjan 1. luvun 1. sana (hepreankielellä) Bereshit, joka tarkoittaa alussa.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Bereshit bara Elohim et hashamaim ve-et ha-arets.

Avaruusluotaimen mukana on myös israelilainen keksintö, muistitikku, jolle on tallennettu Raamattu. Raamattu siis matkalla avaruuteen!

Sitten aivan pienenpieniä asioita.

Olen unohtanut kertoa, että miehelläni on valokuvanäyttely Jyväskylän yliopiston luontomuseossa Vesilinnassa Jyväskylän harjulla vielä muutaman päivän 3. 3. asti.

Näyttelyn aiheena on sammalet. Usein sammalet ovat niin pieniä, että niiden tunnistaminen onnistuu ainoastaan mikroskoopilla.
Kun sammalien maailmaan pääsee kurkistamaan, sieltä avautuu ihmeellisen kaunis, salainen elämä.

Monet meistä tuntevat karhunsammalen ja ehkä pari muutakin,  mutta Suomessa on kuitenkin yli 900 sammalta, joiden määrittäminen on kovin haasteellista.

Monilla sammalilla on hyvin hauskoja nimiä kuten kallio-omenasammal tai kiviturkkisammal.
Monilla sammalilla on nimessään viittaus johonkin eläimeen kuten kallioahmansammal tai isomyyränsammal.

Sammalilla on pitkä historia, joka ulottuu 200 miljoonan vuoden taakse. Nykyistenkin sammalyksilöiden ikä voi olla todella pitkä, sillä sammal maatuu toisesta päästä ja kasvaa toisesta.
Voisi sanoa, että sammal on periaatteessa iätön.

Sammalien maailma on vain yksi osa luontoa. Mutta jo siihenkin paneutuminen avaa ajatuksia siitä, miten monimuotoinen ja rikas luonto on.

Taas kerran on pysähdyttävä miettimään, kuinka ihmeellinen Luojamme oikein on:  hänen luomistyönsä ulottuu avaruuden käsittämättömästä laajuudesta mikroskoopilla tarkasteltaviin pikkiriikkisiin sammaleisiin.


Nobody like you - Paul Wilburn

https://www.youtube.com/watch?v=GwlMG1y2i2o

Pikkuhiljaa kohti kultahäitä

Lapsenlapsemme, Esteri 9 v,  innostui tekemään mummille ja ukille onnittelukortteja lähestyvän hääpäivän kunniaksi.
Pääsihän perhekuvaan toki koirakin mukaan!
Tänä vuonna ei ollut sentään tulossa mitään pyöreitä, rubiinihäät oli ohitettu ja kultahäihin on vielä muutama vuosi aikaa.

Muisteltiin siinä taas kerran perhetarinaa siitä, kuinka mummi ja ukki ottivat yhteisen elämän ensi askeleita.

Elettiin syyslukukautta 1967, opettajakoulutuksen ensimmäistä vuotta ja joulu lähestyi. Oli tenttiaika ja muutama koe oli jo läpäisty.
Katselin kavereitteni kanssa ilmoitustaululta kotitalouden tentin tuloksia. Oma arvosanani ei ollut kovinkaan häävi, mutta listan korkeimpana komeili T. K. täydellä kirkkaalla kympillä.
En tuntenut kyseistä sankaria ollenkaan, vaan pyysin kavereitani näyttämään hänet minulle.
Muutaman päivän kuluttua pitkä, päättäväisen näköinen mies sitten marssi päärakennuksen ovesta sisälle aulaan, päällään ruskea villakangastakki ja susilakki silmillä. Lakin korvaläpät heilahtelivat harppausten tahdissa.
- Tuolla tulee T. K! tytöt supattivat.

Eräänä päivänä kun tuo kotitalousmestari istui sitten yliopiston kahviossa yksin pöydässään, niin lähestyin häntä rohkeasti ja kysyin: - Oletkos sinä niitä Hauhon poikia? Minä olen Luopiosten likkoja.
(Olivathan Hauho ja Luopioinen sentään naapuripitäjiä!)

Siitä alkoi ystävyys, joka muuttui muutaman vuoden kuluttua romanttiseksi rakkaudeksi.

Mikä on saanut pitkän suhteemme sitten kestämään?

Varmaan yhtenä syynä oli se, että opimme tuntemaan toisemme hyvin ensin ystävinä. Toisen persoona ja koko elämä tuli tutuksi - ei tullut myöhemmin yllätyksiä.
Tutustuimme myös toistemme arvomaailmaan. Ajattelimme samalla tavalla uskonnosta, avioliitosta, perheestä, rahasta, luonnosta.
Pidimme samoista asioista, luimme kirjoja, kirjoittelimme ja kuuntelimme musiikkia. Rakastimme myös metsiä.
Myöhemmin työelämässä työskentelimme tiiminä, oli erityisen hauskaa ideoida yhdessä ja toteuttaa erilaisia projekteja. Ja jos vastoinkäymisiä tuli, seisoimme rinnakkain toistemme tukena.
Oli tärkeää myös pyytää ja antaa anteeksi toiselle. Onneksi kumpikaan ei ole ollut pitkävihainen. Yritimme sopia riidat ennen nukkumaanmenoa.
"Älkää antako auringon laskea vihanne yli" on ollut tärkeä neuvo. Ef. 4:26

Ehkä paras ohje on kuitenkin ollut: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
Room. 12:6

Nuo sanat ovat sellaiset taikasanat, jotka kätkevät sisälleen puolison kaikenlaisen hyväksymisen.
Sanat sisältävät myös jatkuvan prosessin, miten edetä. Siihen sisältyvät toiseen luottaminen, ystävällisyys, auttaminen ja huolenpito - monet arjen mukavat pienet asiat - sillä arjen pienistä hetkistä elämä muodostuu.

Ja näin sitten vuonna 1972

Luin kuluneella viikolla Sally Salmisen kirjan Katrina, joka kertoo suuresta rakkaudesta, vaikka ulkopuolisen silmin se näyttäisi olevan pariskunnalle aivan mahdotonta.
Olen julkaissut Katrinasta arvioinnin sivupalkin Kirjat 2019 osiossa.

Taulun kehykset

Teini-ikäinen lapsenlapseni kertoi, että hän tekee maalauskurssilla lopputyötään. Aloin kysellä, minkälainen työ oli valmistumassa. Tyttö ei ollut vielä varma, mutta hän oli aloittanut kehysten teosta. Innostuneena kehyksistä hän kaivoi puhelimensa esille ja alkoi esitellä minulle taidokkaita, vanhanaikaiseen tyyliin maalattuja kehyksiä, joissa kulki kaunis palmikkokuvio.

Jäin sanattomaksi, sillä en tiennyt, kuinka olisin sanani asettanut. Mieleni teki kiljua, että maalaa, maalaa, älä takerru kehyksiin.

Ehkä voimakkaaseen tunteeseeni vaikutti se, että koin, että monet ihmiset elävät juuri samantapaista kehyselämää: rakennetaan elämälle hienot kehykset, joita sitten puunataan ja parannellaan viimeisen päälle, mutta sisältö puuttuu.

Monta kertaa hienot kehykset ovat tärkeämmät kuin itse tehty, omannäköinen elämä.
Ei uskalleta tehdä elämää sellaiseksi, kuin se oikeasti tuntuisi omalta ja itsestä hyvältä. Elämän kuva jää varovaisen valjuksi ja epätäydelliseksi.
Siihen saattaa heijastua jotain lupaavaa, mutta kuva jää pelkäksi heijastukseksi, muistoksi tai haaveeksi tekijän näkökulmasta riippuen.

Joskus elämän kehykset ovat todella kapealla. Olemme asettaneet kuvan laidat itsellemme tarpeettoman ahtaalle. Syynä saattavat olla omat ennakkokäsityksemme, arkuutemme ja pelkomme.

Joskus ahtaalla olevat kehykset ovat toisten asettamat. Ympäristö tai yhteisö on usein enemmän kuin halukas määrittelemään sen, minkälainen toisen ihmisen elämänkuva saisi olla.

Jos elämäntaulumme on liian iso ja ottaa muiden mielestä liikaa tilaa, kuvan tekijä ollaan valmiina sysäämään kokonaan syrjään ja työntämään varaston uumeniin. - Pysykin siellä!

Taivallinen Isämme on kuitenkin luonut meidät elämään täyttä elämää. Hänen tarkoituksensa on, että jokaisen elämä olisi rikas ja täysi, että se olisi runsas ja värikäs.

Paavali puhuu siitä, kuinka vapauteen Kristus vapautti meidät niin, ettemme olisi kenenkään orjia.
Gal:5

Eletään siis arkailematta tätä värikästä päivää!

Ystäväni, tuttavani

Ystävänpäivä pysäyttää aina ajattelemaan ystävyyttä.

Keitä ovat ne ihmiset, joiden ajatteleminen ja tapaaminen tuottaa minulle iloa ja virkistystä, joiden kanssa on jossakin elämäni vaiheessa muodostunut side ja koen yhteenkuuluvaisuutta?

Minulla on ollut onni saada saada pitkäaikaisia ystäviä, jotka ulottuvat koulu- ja opiskeluvuosiin. Eri työpaikoista on myös jäänyt tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ihanaa olla yhteydessä. Myös sukulaisten ja naapureiden joukosta on noussut ihmisiä, jotka ovat tulleet läheisiksi. Harrastukset, aikuisopiskelu ja seurakunta ovat myös tuoneet omat ystävänsä.
Lapseni joskus sanovatkin, että sinulle, äiti, tulvii ystäviä ovista ja ikkunoista

Meille ystävänpäivä on rantautunut Amerikasta ja tuonut kaupallisuuden, sydämet ja vaaleanpunaisen pöhinän tullessaan.
Ystävänpäivän juuret saattavat olla kuitenkin vanhassa roomalaisessa hedelmällisyysjuhlassa, joka kristinuskon tultua valtionuskonnoksi omistettiin vuonna 350 pyhälle Valentinukselle.

Valentinuksesta kerrotaan, että hänestä tuli marttyyri, kun hän vastoin sotapäälliköiden määräyksiä vihki roomalaisia sotilaita. Kun Valentinus oli vielä vangittuna, niin sotilaiden vaimot lähettivät kiitollisina hänelle vankilaan lahjoja ja kukkia.

Raamattu ei puhu kovin paljon ystävyydestä. Sanalaskuista löytyy kuitenkin muutamia ajatuksia siitä, kuinka ystävät ovat meille iloksi ja siunaukseksi.

Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä. Snl 17:17
Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. Snl 16:24
Öljy ja suitsuke ilahduttavat mielen, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu.
Älä hylkää ystävääsi, isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukaisen veli.
Juorukellolta salaisuus karkaa, ystävällä se on tallessa. Snl 11:13  

Jeesus puhuu ystävyydestä opetuslapsilleen Joh. 15:15
En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni...
 
Palvelija on isännän tahdon alainen, joten palvelija tekee kyselemättä, mitä isäntä pyytää, eikä isännän tarvitse selitellä asioitaan hänelle.

Ystävät ovat kuitenkin tasavertaisia keskenään. Ystävä rohkaisee ja tekee avuksi asioita, mutta hän ei tee niitä pakosta, vaan vapaasta tahdostaan, välittämisestä ja rakkaudesta.
Hänellä on myös oikeus pyytää ystävältään vastavuoroisesti apua. Ystävyys perustuu luottamukseen, silloin ystävyksen voivat jakaa keskenään "salaisuuksia", joita ei pelkkien kavereiden kesken puhuta.

Usein on kuitenkin helpompi olla luotettava ystävä, kuin pyytää itse ystävältä tarvittaessa apua, tai että uskaltaa luottaa murheet ystävän tietoon.
Sama asetelma muodostuu helposti myös suhteessa Jeesus-ystävään. Ei ole helppoa ottaa vastaan hänen sanojaan siitä, että todellakin haluaa olla ystävämme. On vaikeaa luottaa elämäämme hänen käsiinsä ja hänen johdettavakseen. Meiltä puuttuu helposti näkökulma siitä, että paras Ystävämme on luotettava, että hän auttaa ja kuljettaa parhaita mahdollisia teitä, jos vain suostumme hänen jodatettavakseen.

Ikiaikainen lastenvirsi, 492, opettaa tätä
luottavaista asennetta.

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.

Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.

Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee.


Iloa ystävänpäivään!
Jokainen päivä on ystävänpäivä.

Pukeutukaa!

Miehelläni ja minulla on tapana käydä sunnuntaisin kymmenenkirkossa.
Olen huomannut, että usein siellä ääneen luetut päivän tekstit ovat jääneet pyörimään mieleeni aivan eri tavalla, kuin että olisin lukenut ne kotona itse yksikseni. Toisen lukemana tekstit tuntuvat painokkaammilta ja puhuttelevat usein voimakkaasti.

Viime sunnuntain epistola- eli kirjeteksti oli Paavalin Kolossan seurakunnalle kirjoittamasta kirjeestä 3: 12 - 17. Koko luku on täynnä Paavalin antamia ohjeita siitä, miten kolossalaisten tulisi vaeltaa kristittyinä. Kirjoitan tähän vain viime sunnutaina luetut jakeet, mutta voit lukea koko 3. luvun. 

12.
Pukeutukaa siis te,
 jotka olette Jumalan 
valittuja, pyhiä ja 
rakkaita,
sydämelliseen armahtavaisuuteen,
ystävällisyyteen,
nöyryyteen,
lempeyteen
ja 
pitkämielisyyteen.

13. 
Kärsikää toinen toistanne ja antakaa
toisillenne anteeksi,
jos jollakulla on moitetta
toista vastaan.
Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi,
niin antakaa tekin.

14.

Mutta kaiken tämän lisäksi 
pukeutukaa
rakkauteen,
joka on täydellisyyden 
side. 








15. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha,
johon teidät on myös yhdessä ruumiissa kutsuttu
ja olkaa kiitollisia!

16. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana.
Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikella viisaudella,
psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin,
laulaen kiitollisina sydämissänne Herralle. 

17. Mitä teettekin, sanoin tai teoin,
tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä,
kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan.

Fifty-sixty-elämää

Täällä Jyväskylässä on eletty surun ja muistelemisen aikaa.
Suuri mäkikotka ja mäkihypyn legenda Matti Nykänen on poissa.

Monilla jyväskyläläisillä on Matista muistoja erilaisista yhteyksistä: naapurina, koulukaverina, mäkihypyn tiimoilta tai ravintolamaailmasta.

Haluan itsekin tuoda näihin muisteluihin oman muistohippuseni vuodelta 1971.
Olin silloin ensimmäistä vuotta opettajana. Työpaikkani oli upouudessa Kangasvuoren koulussa, jossa neljä luokkaa oli yhdistetty toisiinsa paljeovilla.
Musiikkiluokka oli erillisessä tilassa, siellä ei ollut pulpetteja vaan laulupenkit, joilla 2. luokkalainen Matti Nykänenkin istua kökötti. Hän oli musiikkioppilaani ja minä hänen musiikinopettajansa.
Matin laulamisesta ei kovinkaan paljoa muista, (vaikka hänestä levylaulaja myöhemmin tulikin!) eikä hän edes villi tunneilla ollut - mitä nyt vähän vääntelehti - sillä oppitunti tuntui varmaan liikunnallisesta pojasta pitkältä. Matin luokka oli muutenkin aika vauhdikas, joten ei hän porukasta kummemmin erottunut.

Eräs hauska tapaus on Matista muistoissani.

Meitä oli Kangasvuoren koulussa silloin viisi naisopettajaa. Eräänä päivänä välituntivalvoja pyyhälsi sisälle takki lumihiutaleita pöllyten ja huusi:
           - Mitä nyt tehdään? Matti on kiivennyt pihakuusen latvaan, eikä suostu tulemaan sieltä alas!
Mitä ihmettä? Pihakuusi ei ollut mikään matala näre, vaan ulottui jonnekin 15-20 metrin korkeuteen.

Kiskaisimme kaikki neljä muuta opettajaa takit harteillemme ja riensimme pihalle. Siellä jo oppilaat, satakunta lasta kiersivät kuusta ja osoittelivat latvaan, jossa oksien välistä näkyi Matin tummaa puseroa ja valkoinen pipolakki.
Kauhistuimme. Alkoi aneleminen: - Matti, tule alas! Tule heti alas!!!

Matti taisi kuitenkin jo 8-vuotiaana pitää kovasti korkeista paikoista, sillä hän ei ottanut kuuleviin korviinsa meidän viiden naisopettajan pyyntöjä, joita me ringissä kuusen alla hänelle vuorotellen kiljuimme. Siellä tuleva mäkikotka istui kuusen tyytyväisenä latvassa eikä suostunut hievahtamaankaan.

Välitunnin lopussa rehtori patisteli oppilaat ja opettajat sisälle, itse hän jäi  pihamaalle houkuttelemaan huimapäätä alas.

Matti ei halunnut palokuntaa tulevaksi, eikä hän halunnut ottaa vahtimestariltakaan apua.
Joskus puolen tunnin kuluttua hän suostui laskeutumaan rauhassa omia aikojaan maan pinnalle.

Seuraavina vuosina Matin harjoitusmäet olivat samassa metsässä, jonka kautta hiihdin työpaikalleni. Siellä on Matin nimeämä Karmitsa, jolle hän koulupäivän jälkeen kiirehti harjoittelemaan. Karmitsa  - jonka nimikin johti myöhemmin Garmish Partenkirchenin huipuille.

Alla on kuva minusta vuodelta jolloin toimin Matin musiikinopettajana. Alemmassa mainoskuvassa olen esittelemässä silloisen musiikkiluokan laulupenkkejä.

Matin lausahduksia löytyy netistä pitkä lista.
Poimin tähän häneltä muutaman viisauden.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Ohilyöntejä voi sattua niin elämässä kuin pesäpallossakin.

Rakkaus on sitä, että välittää toisesta ja on hänelle hyvä.
Se on kaikenlaisten harmien välttämistä, ettei toinen joutuisi kärsimään.

Elämä on ihmisen parasta aikaa.  

Kaikille tarkoitettu

Välillä kannattaa tehdä pieniä matkoja ihan kotimaassa.  On paljon uutta ja kiinnostavaa.
Viime vuosina on rakennettu paljon, uusi arkkitehtuuri ihmetyttää ja usein ihastuttaa.

Matkustaminen ei ole nykyisin liian kallista laihemmallekaan kukkarolle - parilla kympillä pääsee edestakaisin Onnibussilla Keski-Suomesta suoraan Helsingin sydämeen. Hyvällä tuurilla se voi onnistua jopa eurolla!

Yksi matkamme pääkohteista oli Oodi-kirjastoon tutustuminen. Se olikin todella elämys satunaisille matkailijoille. Varsinkin ylimmässä kerroksessa riitti tilaa ja avaruutta. Tuntui ihmeelliseltä katsella arkkitehtonisia rakenteita ja miettiä prosessia, joka on ulottunut piirustuspaperilta valmiiseen rakennukseen ja unelman täyttymiseen.

Vaikka kirjaston pääasia ovat toki kirjat, niin paljon erilaista toimintaa mahtui kirjaston katon alle. Rakennuksessa oli monia erilaisia kokoontumistiloja ja harrastusmahdollisuuksia. Jopa ompelukoneita oli odottamassa käyttäjiään, ja näin elämäni ensimmäisen 3D-tulostimen käytössä.

Eniten minua kuitenkin kosketti kirjaston porraskuilussa oleva Otto Karvosen taideteos Omistuskirjoitus, jossa tummalle seinälle oli painettu 400 sanaa, jotka kertoivat, keille kirjasto oli omistettu. Ihmiset olivat saaneet nimetä eri ryhmiä, ja niistä oli sitten koottu puhutteleva seinä.

Kuvista voi tutkia, ketkä kaikki olivat edustettuja kirjastonkäyttäjinä. Nimiä oli tosin paljon lisää. Viimeisestä kuvasta löytyy sana: meille. Sehän kattaa meidät kaikki.

Ajattelin, että tämä porraskäytävä on kuin taivastie, joka vie tummasta kuilusta ylös valoon.
Sen sanoma yhtä avara kuin taivaallisen Isän kutsu, joka ei sulje ketään pois, vaan kaikki ovat yhtä lailla tervetulleita.

Mielessäni pyöri rappuja noustessani tuttu lastenvirsi, jonka sanat kirjoitan tähän muistinvirkistykseksi.

Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

Jumala meitä kutsuu
suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan. 
Milloinkaan ei hän hylkää
lastensa kanssa hän on.
Jumlan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
                                                           
Virsi 499

Tiukkaa asiaa

Kuohuttaa! Kuva Israel Museon Ida Crown-plazalta

Luin äsken, että radion Ykkösaamun lähetys tulee pitenemään tunnilla. Sanottiin, että nyt tulee tiukkaa asiaa jo varhaisesta aamusta.
Kun ensimmäinen muutos aamulähetyksessä tehtiin, muutos kuohutti minua kovasti, sillä Aamuhartaus siirtyi tutulta  paikaltaan.
Onneksi Aamuhartautta ja Hartaita säveliä ole sentään poistettu niin, että minua virkummat pystyvät nauttimaan niistä ohjelmista.

Olen näiden radiossa tapahtuneiden muutosten seurauksena tilannut koneelleni myös tiukkaa asiaa.  Kerran viikossa maanantaiaamuisin saan  hartausohjelmia joita nyt suosittelen muillekin.

Maanantaiaamuisin koneelleni putkahtaa Raamattuopiston lyhyt videohartaus, jossa Ro:n työntekijät puhuvat. Olen katsellut videoita vuoden alusta, ja pidän niiden elämänläheisestä otteesta. On ollut helppo samastua puhujien kokemuksiin ja kuunnella heidän tuoretta raamatuntulkintaansa.
Videohartaudet voi tilata osoitteesta: viikonsana@sro.fi
tai www.sro.fi/viikonsana

Tässä tämän viikonsanavideo, jossa puhuu Lauri Vartiainen. 
https://youtu.be/otObwBbvjMA

Ehkä vuoden verran olen ottanut vastaan maanantaisin myös Pasi Turusen Patmos-viestejä. Hänen viikon alkuun tarkoitetut tervehdyksensä ovat enemmän opetusta, joka on hyvin jäsenneltyä. Hän ei kiellä lukijoitaan levittämästä niitä, vaan päinvastoin toivoo, että niitä jaettaisiin eteenpäin.
Itselle viikonsanan voi tilata osoitteesta: patmos@patmos.fi

Liitän tähän nyt malliksi Pasi Turusen lähettämän tämän viikon viestin.  

Joskus luin tai kuulin kertomuksen Romaniassa uskonsa tähden vangittuna olleesta pastori Richard Wurmbrandista.  Kerran eräs vankitoveri tuli vankilassa Wurmbrandin luokse ja kertoi Jeesuksen ilmestyneen hänelle useamman kerran.  Mutta hän oli tullut epäröivälle mielelle siitä, oliko kyse todella Jeesuksesta.

”Mistä minä voin tietää, että se oli Jeesus?” mies kysyi epätietoisena.  ”Jos tämä Jeesus ilmestyy sinulle uudestaan, kysy häneltä Wurmbrandin synneistä,” pastori evästi vankitoveriaan.  Joidenkin päivien perästä mies tuli Wurmbrandin luo uudestaan ja kertoi Jeesuksen jälleen ilmestyneen hänelle.  ”No, kysyitkö häneltä Wurmbrandin synneistä?” pastori Wurmbrand kysyi.  ”Kysyin,” mies sanoi. ”Mutta minä en oikein ymmärtänyt vastausta, kun hän sanoi, että ’Mistä synneistä? En minä tiedä mistään synneistä.’”  ”Se oli Jeesus,” Wurmbrand totesi. Heprealaiskirjeessä sanotaan uudesta liitosta, että silloin ”he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä, enkä enää muista heidän syntejänsä.” (Hepr. 8:11-12).  Alkukielinen teksti käyttää jakeessa 12 kreikankielen kaikkein painokkainta, kaksinkertaista kieltoilmaisua (ou me), joka on onnistuneesti ilmaistu jakeen 12 uudemmassa käännöksessä: ”Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.” (kr92) Vaikka paholainen ja omatunto muistuttavat, Jumala ei pidä lukua sellaisesta, minkä Jeesuksen veri on puhdistanut. Niin kuin on kirjoitettu: ”... ja Jeesuksen Kristuksen, hänen poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ... Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1 Joh. 1:7, 9).  Jumala ei muistele sinun syntejäsi. Älä sinäkään suotta enää muistele sellaista, minkä olet vienyt Jeesukselle. Jumala antaa ”kaikki” anteeksi ja puhdistaa ”kaikesta”, niin paljonko jää jäljelle?

Juuret maahan! Kuva Israel-museon veistosnäyttelystä