Eteenpäin uuteen vuoteen

 

Perheessämme on ollut tapana usean vuoden ajan, että joku lapsistamme vuorollaan tekee kalenterin, johon sitten muut sisarukset osallistuvat lähettämällä valokuvia lapsistaan. Tällainen kalenteri on ollut aina tervetullut lahja, sitä on ollut hauskaa selailla, muistella kuluneen vuoden tapahtumia. Alkavan vuoden sivujen selaileminen on tuntunut aina myös jotenkin jännittävältä, kun kukaan ei ole voinut ennustaa, mitä tulevat kuukaudet ja päivät tuovat tullessaan.

Joulun ajan evankeliumissa on kaikunut sana: aika. "Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika."

Jeesuksen syntymän aika liittyy Rooman valtakunnassa tapahtuneeseen merkittävään uudistukseen. Järjestettiin ensimmäinen verollepano, jonka aika ja tapa on selkeästi mainittu. Silloin hallitsijana oli keisari Augustus ja Kyrenius toimi Syyriassa maaherrana.

Koska jokaisen verovelvollisen piti lähteä sukunsa kaupunkiin, niin Joosefin ja Marian matkan päämäärä oli Beetlehem. Tästä pienestä kaupungista oli profeetta Miika ennustanut:"Mutta sinä Beetlehem, Efrata, joka olet vähäinen Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee hän, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisissa ajoissa."

Ei ollut suinkaan sattumaa, että Jeesuksen syntymäpaikaksi järjestyi Beetlehem! Tarvittiin vain suurta Rooman valtakuntaa koskeva verollepano!

Jumalan aikataulut ovat aina täsmälliset ja oikeat, vaikka me emme lyhyestä perpektiivistämme pystykään niitä näkemään ja arvioimaan. Psalmissa 90 puhutaan elämästämme aika alakuloiseen sävyyn: Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta, ja jos voimamme kestää kahdeksankymmentä vuotta. Ja parhaimmillaankin ne ovat vaivaa ja turhuutta, sillä ne kiitävät ohi, ja me lennämme pois.

Jumalan aika ja näkökulma on aivan päinvastainen. Samassa psalmissa todetaan Jumalalle: Tuhat vuotta on sinun silmissäsi kuin eilinen päivä, joka kiiti ohi, kuin öinen vartiohetki.

Vaikka olemme mitättömän pieniä Jumalan suuruuteen verrattuina, voimme silti luottaa siihen että kaikki aika - myös meidän aikamme - on hänen kädessään. Se mitä tulee tapahtumaan, on hänen hallinnassaan. Voimme luottavaisin mielin astella eteenpäin kohti alkavaa vuotta.

Onnellista, siunattua uutta vuotta 2021 kaikille blogin lukijoille!

 

Nyt juhlimaan tulkaa

Virsi 27

1.
Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä,
rientäkää, kutsuu nyt Betlehem!
Etsikää lasta, taivaan kuningasta,
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme!

2.
Herrojen Herra, valo maailmamme,
ihmisen lapseksi syntynyt.
Katsokaa lasta, taivaan kuningasta,
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme!

3.
Kaikuvat virret enkeleiden kuoron,
niihin me yhdymme riemuiten:
Kunnia olkoon taivaan Jumalalle
ja maassa olkoon rauha
ja maassa olkoon rauha
ja hyvä tahto luona ihmisten!

4.
Kirkkaana loistaa meille uusi aamu,
syntymäjuhla on Jeesuksen.
Taivaasta saapui Sana ihmiseksi,
siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa,
siis kumartamaan tulkaa Herraamme!

Toivotan onnellista joulua kaikille blogin lukijoille!

 

Evankeliumi Luukkaan mukaan

Perheessämme on ollut tapana, että nuorin lapsi, joka viimeisimmäksi on oppinut lukemaan, saa lukea jouluevankeliumin. On ollut todella hellyyttävää kuunnella pienen eka- tai tokaluokkalaisen ponnistelua vaikeiden sanojen selvittämiseksi. Hiukan vaikeaa tosin oli pitää naama peruslukemilla, kun pikkuinen Karoliinamme luki kohdassa, jossa Marian ja Joosefin piti mennä verollepantaviksi, että he menivät panttivangeiksi!!! 

Jaa-ha - kukahan lukemisen kunnian tänä vuonna saa? Minäkö?

Jouluevankeliumi luetaan useimmiten Luukkaan evankeliumista - Luukkaan mukaan. Luukkaan evankeliumi on aloittelevalle Raamatun lukijalle ehkä kaikkein helpoin evankeliumi. Siinä ei ole tuskin lainkaan mitään vierasperäisiä sanoja, jotka olisi lainattu hepreasta tai arameasta. Edes Hoosianna-sanaa Luukkaan evankeliumissa ole mainittu kohtauksessa, missä Jeesus ratsastaa aasilla kohti Jerusalemia. On päätelty, että Luukas olisi ollut kreikkalainen, ja siitä johtuu, että hän lähestyy Jeesuksen kotimaan elämää ja tapoja ja paikkoja ulkopuolisena tarkkaillen. Hänen kirjoittamansa teksti sopii meille länsimaisille ihmisille - olemmehan kirjoittajan kanssa samassa tilanteessa. Moni asia Lähi-Idän kulttuurissa ja juutalaisuudessa on meille outoa.

Luukaksen kirjoittama kirja on oikeastaan kaksiosainen, Apostolien teot ovat sen toinen osa. Tuntuu, että Apostolien teot jäävät kuin kesken. Syynä ehkä on se, että tapahtumat olivat kehittyneet vasta tiettyyn vaiheeseen, eikä esim. Paavalin kohtalosta ollut vielä kirjoitettaessa tietoa.

Luukkaan evankeliumi on evankeliumeista pisin. Yhdessä Apostolien tekojen kanssa se muodostaa jopa 30 % UT:n sisällöstä. Erityistä Luukkaan evankeliumissa on se, että siinä tapahtumia tarkkaillaan Marian näkökulmasta. Evankeliumi kertoo myös Jeesuksen syntymää edeltävistä tapahtumista. Siinä on myös kertomus Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä.

Paljon muutakin kerrottavaa apostoli Luukaksesta olisi, mutta jätän enemmät tiedot blogin lukijan tutkimishalun varaan. Poimin kirjoittamani asiat Sansan sivuilla olevasta Raamattu kannesta kanteen appista, jossa Jukka Norvanto opettaa Raamattua ensimmäiseltä lehdeltä alkaen viimeiselle riville. Voit ladata appin vaikkapa suoraan puhelimeesi ja kuunnella sieltä. Mistä tahansa kohdasta Raamattua tällä hetkellä luetkaan, voit löytää juuri lukemaasi kohtaan leppoisalla tavalla kerrottua taustatietoa. Olen nauttinut kovasti näistä Norvannon opetuksista, ja suosittelen latamaan itsellesi tuon joululahjan.

Vielä pari päivää jouluun!

Ortodoksisen perinteen mukaan Luukas oli myös ensimmäinen ikonimaalari. En ymmärrä ollenkaan, mistä käsitys on voinut saada alkunsa. Ajattelen kuitenkin, että hän on kuvannut Jeesuksen syntymän tapahtumia niin elävästi, että ne ovat muotoutuneet aivan kuin kuviksi silmiemme eteen. Ehkä hän olikin  sellainen maalari, joka osasi maalata sanoilla! Luukasta pidetään ehkä juuri tämän visualisointikykynsä takia taiteilijoiden suojelijana.

 

Lahjojen aikaan

Joka joulu mieleeni palaa eräs minua riipaissut joulumuisto. Olin tuolloin herkässä iässä - 13 v - ehkä siksi tapahtuma on jäänyt niin voimakkaasti mieleeni. Perheeni ei toiminut tarkoituksella, tahallaan minut unohtaen, sillä en ollut suinkaan mikään hyljeksitty lapsi -  jostain syystä vain kävi onnettomasti.

Lapsuuden perheeseeni kuului isäni ja äitini lisäksi kaksi minua muutaman vuoden nuorempaa siskoa. Kun lahjojen jakamisen hetki sitten koitti, niin paketteja jaettiin: Tuulalle, Leenalle, Tuulalle, Leenalle Tuulalle, Leenalle. Isälle ja äidillekin löytyi säkin pohjalta jokin nyssäkkä. Katselin ihmeissäni ympärilleni. Eikö minulle mitään? Näin todellakin oli käynyt, että kaikkia muita oli muistettu, mutta minua ei. Tajuttuani tilanteen karmeuden, ryntäsin suin päin itkien  meidän tyttöjen makuuhuoneeseen.

Silloin Tuula-sisko juoksi perääni. - Odota, minulla on sinulle lahja! Askartelin sinulle leppäkertun, jonka jalkoja voi narusta liikuttaa. Se ei vaan vielä ole valmis, pilkut puuttuvat! 

Minua se ei haitannut yhtään. Pyyhin kämmenselällä kyyneleet pois ja hymyilin varovasti, kun sisko kaivoi keskeneräisen lahjansa pöytälaatikosta. Olin onnellinen, eihän minua sentään kokonaan oltu unohdettu. Tuula-siukku oli näpertänyt minulle lahjan! Tämän pilkuttoman leppäkertun tulisin koko ikäni muistamaan. 

Taivaallisella Isällä on meille kaikille suuri joululahja varattuna. Hän on muistanut kaikki, kukaan ei jää ilman tätä lahjaa. Hän muistaa ne, jotka eivät edes osaa lahjaa odottaa. Jo Maria ja Joosef yllättyivät Jeesus-lapsen syntymästä. Se oli heille käsittämättömän suuri lahja. 

Kedon paimenetkin saivat lahjan, kun pääsivät osallisiksi maailman ensimmäisen joulun sanomaa. He vaatimattomat ja köyhät saivat ensimmäisinä kuulla enkelien viestin: - Teille on tänään syntynyt Vapahtaja!

Ja kaukaa vaeltaneet tietäjät olivat lähteneet varta vasten tuomaan lapselle omia kallisarvoisia lahjojaan, kultaa, suitsuketta ja mirhaa. He saivat itsekin lahjan, kun pääsivät laskemaan tervehdyksensä vastasyntyneen eteen. Lapsi oli yhtäaikaa tavallisen köyhän perheen poika, mutta samalla suuri Kuningas! Tämä ihme, mysteeri, oli kaukaa tähden ohjaamina vaeltaneille tiedemiehille suuri, ihmeellinen lahja, jota he eivät varmaan koskaan lakanneet ihmettelemästä.

Meille kaikille joulun Valo, joka loistaa elämäämme, on valtava lahja. Ikuinen Valo loistaa pimeyden ja kaiken väärän keskelle. Joulun lahja on Pelastaja, joka antaa meille armon ja ikuisen elämän. Meidän ei tarvitse enää haparoida pelossa ja epävarmuudessa. Emme ole enää pimeyden, vaan Valon lapsia.

Jesajan profetia sanoo: " Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus."

 

Kortit postiin!

Tänään on viimeinen päivä lähettää joulutervehdykset edullisella hinnalla. Kas vaan, miten minulla se jää aina viime tippaan, vaikka olen joka vuosi päättänyt ryhdistäytyä ja välttää viime tinkaa. Pari kaveriani viestitteli jo kuukausi sitten, että heillä on korttipaja menossa. Toinen ystäväni oli silloin - siis kuukausi sitten - viimeistelemässä kirjekuoria!

Sytytin pöydän kulmalle kynttilän ja kuuntelin samalla lapsenlapseni kuoron joulukonserttia youtubesta. Kirjoittelin kortteja verkkaisesti ja sain kirjoittamiseen kulumaan useamman tunnin. Mietin jokaista kortinsaajaa, miten hän liittyy elämääni. Mieleeni nousi tapahtumia, tunnelmia ja tunteita. Poimin kuin yläkuvan kukkia poimiva enkeli kortinsaajan vuorotellen ja mietin hänen elämäänsä.

Yksi kortinsaajista on ystäväni "Viola", joka parhaillaan joutuu olemaan sairaalassa saamassa kovia syöpähoitoja. Tämä elämäniloisista iloisin nainen, jolla on ollut hunajanvärinen kiharapehko, on nyt käärinyt huivin paljaan päänsä suojaksi. Muistan ystäväni railakkaana pianon ääressä, muistan hänet upeissa rooleisssa teatterilavalla, pitämässä unohtumattomia kutsuja. Hän osaa tehdä yhdenkin omenan paloittelusta ja tarjoamisesta juhlan!

Toinen kortinsaaja on "Erik", joka on jäänyt leskeksi pitkän avioliiton jälkeen. - Minä itken jatkuvasti ja näen joka yö unta vaimostani. Hän on niissä aina niin elävä, "Erik" kertoo.

Hymy nousee suupieleeni, kun kirjoitan korttia "Minnalle". Hän on ollut työtoverini, ja olen saanut seurata hänen elämäänsä siitä saakka, kun hän pirteänä ja luottavaisena aloitti työelämää. "Minna" meni naimisiin ja olimme koko työyhteisönä juhlimassa häitä Pohjanmaalla. Matka Pohjanmaalle oli kuin ulkomaan matka. Jo mahtava murre siellä hurmasi, ja kuinka me siellä tanssimmekaan!

Entä sitten "Anu" - hänet muistan ensimmäisen lapsensa odotuksesta. Hän jännitti kovasti synnytystä, ja kun olimme naisporukalla saunassa, hän halusi kuulla meidän viiden vanhemman naisen synnytykset. Voitte uskoa, että ilomielin kerroimme, kun joku tuollaista meiltä mammoilta pyysi! Nyt "Anulla" itsellään on jo kolme parikymppistä poikaa. "Anulle" itselleen ovat jo kauan sitten naiseuden salat auenneet.

Ja niin edelleen. Jokaisella kortin saajalla on oma elämänpolkunsa. Kukin on matkallaan nousemassa ylämäkeä, mutkapaikassa, alamäessä tai risteyksessä. Joku osoitelistassa oleva on jo perillä. Vedän haikeasti hänen nimensä luettelosta yli. Voi, miten kaipaankaan jahkailevaa "Andreasta" kalahattuineen!

Näin jatkoin kirjoittamistani, kynttiläni kului, lapsenlapseni konsertti oli loppunut jo jonkin aikaa sitten. Siunasin kaikki korttien saajat ja heidän perheensä. Siunasin heidän jouluaan. Nyt vaan matkaan nuo siunatut kortit!

 

 

Avaimia ja portteja

Kun vanhimmat lapsenlapsemme olivat pieniä, heillä oli leikki, johon me, mummi ja ukki, emme olleet kovinkaan ihastuneita. Heillä oli tapana kiskoa salaa vanhan talomme ovista ja ulkorakennuksien ovista avaimet ja ottaa ne leikkeihinsä. Monet monituiset kerrat sitten etsimme niitä, ja välillä löysimmekin - milloin nukenvaunuista, ruohon seasta tai koiran ruokapussista.

Avain on tärkeä, vaikka olisi vain vanhan aitan avain. Avaimet kannattaa pitää tallessa, sekä lukot ja saranat hyvässä, toimivassa kunnossa. 

Luin pienen tarinan vanhasta miehestä, joka piti aina öljykannua mukanaan. Jos hän kulki natisevasta ovesta, hän voiteli sen saranat. Jos joku lukko oli vaikesti avattava, hän tipautti siihen muutaman tipan öljyä. Näin hän kuulemma teki koko elämänsä ajan, eikä välittänyt siitä, vaikka ihmiset pitivät häntä eriskummallisena. Hän täytti öljykannunsa yhä uudelleen, ja ihmisillä oli helpompaa kulkea ovista ja porteista hänen jälkeensä.

Yksi adventinajan tutuimmista virsistä, Avaja porttis, ovesi, on kuin eräänlainen porttien "voiteluvirsi". Siinä virrenkirjoittaja kehoittaa ihmistä avaamaan sydämessään olevan portin hiljaisella mielellä itseään tutkien. Hän kehottaa odottamaan adventin Herraa valppaana, lamppu palavana. Se tarkoittaa, että seuraamme aikaamme, ajanmerkkejä, puntaroimme niitä Raamatusta saatavan tiedon pohjalta ja kerromme ymmärtämästämme toisillekin. Ainakin silloin, jos joku kysyy. 

Adventin Kuninkaan saapuminen ei kuitenkaan oli mitään pelottavaa, vaan se tuo mukanaan monia onnellisia asioita. Siitä kertoo virren 2 kolmas säkeistö.

Autuas kansa, kaupunki, kun Jeesus saapuu Herraksi.

On siellä rauha, rakkaus ja uusi toivo uskallus.

Hän tullessansa armon tuo ja avun neuvoillansa suo.

Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, kun saapuu luokse syntisen. 

 

Liitän tähän Shalom-lehdestä 2/2019 kopioitua tietoa Jerusalemissa olevasta Kultaisesta portista

Jerusalemin Temppelivuoren itäosan muurissa sijaitseva portti, jota kutsutaan nimellä Kultainen Portti, tai Armoportti (hepreaksi Sha`ar HaRachamimi), on luultavasti vanhin vanhan kaupungin porteista. Se rakennettiin joko 520 AD, tai 7. vuosisadalla Kristillisen historian mukaan. Portti rakennettiin aiemman portin tilalle, jonka kaarifasadi on nähtävissä portin yläosassa.

Portti suljettiin Ottomanin sulttaanin Suleimanin käskystä 1541. Sen ulkofasadi itään on säilynyt alkuperäisenä 16-vuosisadalta lähtien. 

Kristillisen tarinan mukaan Neitsyt Marian vanhemmat tapasivat portin luona enkelin Marialle antaman ilmoituksen jälkeen, ja siksi se on Jeesuksen syntymän symboli. Apogryfikirjoitusten mukaan Jeesus kulki portin kautta palmusunnuntaina.

Muslimit nimittävät porttia nimellä Bab Al-Dhahasbi tai Bab Al-Zahabi, tarkoittaen Kultainen Portti tai Ikuisen Elämän Portti, jonka luona Allah päättää kunkin ikuisesta elämästä. Se suljettiin 1541 Suleimanin toimesta, mutta aiemmin jo 810 muslimien toimesta, sen avasivat ristiretkeläiset 1102, 
se muurattiin uudelleen umpeen 1187, eikä sitä liene avattu sen jälkeen.

(Sekavaa! En ymmärrä sulkemisten ja avaamisten vuosilukuja! Joka tapauksessa portti on nykyään muurattu kiinni. Blogistin huomautus.)

Juutalaisen tarinan mukaan Messias tulee Kultaisen Portin kautta Jerusalemin kaupunkiin. Tämä lienee yksi syy Kultaisen portin sulkemiseksi. Muslimit ovat haudanneet kuolleitaan portin eteen voidakseen estää juutalaisten Messiaan pääsyn, koska juutalaiset välttävät hautausmaita etteivät saastuisi. Myös juutalaiset uskovat, että ”kansojen viimeinen tuomio pidetään Kultaisen portin luona”.

”Sitten Hän vei minut takaisin pyhätön ulommalle portille, joka antoi itään päin, mutta se oli suljettu.
Niin Herra sanoi minulle: ”Tämä portti on oleva suljettuna; sitä ei saa avata eikä kukaan saa tulla siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettuna.
Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä. Käyköön hän sisälle porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä”. (Hes 44:1- 3.)

 

Väärässä rytmissä

Seurasin viime sunnuntaina mieheni kanssa adventtijumalanpalvelusta, joka lähetettiin Lahden Mukkulan kirkosta. Nautin erityisesti korkeatasoisesta musiikista ja huokailin kuunnellessani edessä laulavaa kanttoria: - Onpa hienoa, että joku osaa laulaa noin! Kun katselin säestäjän käsiä pianon koskettimilla, ihailin hänen kauniita ja varmoja kädenliikkeitään.

Siitä jotenkin ajatukseni karkasivat vuosia sitten tapahtuneeseen adventtikömmähdykseeni, joka liittyi juuri musiikaalisiin taitoihini. Näin se meni. 

Koulussamme oli siihen aikaan tapana harjoitella perjantain yhteistä päivänavausta varten viikon virsi. Virsikirjaan oli niihin aikoihin tullut uusia virsiä, joita en vielä ollenkaan tuntenit. Sellainen oli adventin päivänavaukseen valittu virsi 6, Käy, kansa, Herraasi vastaan, jota aloin oppilaitteni kanssa harjoitella. Lapset oppivatkin virren nopeasti, olihan se melodinen, ja siinä oli kaunis keinuva rytmi, joka teki virrestä suorastaaan tunteellisen. Sitten perjantai saapui ja juhlallinen adventtiaamunavaus kynttilöineen alkoi. Säestäjä istuutui pianon taakse ja löi mahtavat marssin tahdit. Koko koulu ryhdisti selkänsä ja liittyi virren tiukkaan poljentoon. Paitsi minun oppilaani! Kaikki 25 lasta kääntyivät ällistyneinä tuijottamaan minua: Mitä sinä oikein olet meille opettanut? Olet neuvonut aivan väärin. 

Ja totta se olikin.

Luokkaan palasi murheellinen tuppisuinen joukko. Minun oli kiireesti otettava säestyskirja esille ja tarkistettava asia: virsi 6 ei todellakaan ole valssi, vaan 4/4 rytmissä. Olin peräti nolona.

Joskus elämässä tuntuu siltä, että on aivan väärässä rytmissä. Joulu on lähestymässä, eikä millään pääse vauhtiin ja tunnelmaan mukaan. Itsellä saattaa olla menossa sellaisia isoja asioita, jotka täyttävät edessä olevan näkymän niin, ettei sen takaa joulunvalo pääse tuikkimaan. On sairautta, murhetta tai sitten vaan niin paljon muuta, kiirettä, pettymyksiä ja huolta.

Lähestymme joulua vaivalloisesti tallustellen, emme jaksaisi kulkea adventtisunnuntaiden viitoittamaa polkua, kääntyisimme mieluummin ympäri. Livahtaisimme omaan oloomme hämärän varjoihin.

Joulun valo kuitenkin kutsuu. Joulua ei ole peruutettu - ei tätä koronajouluakaan. Voimme astella eteenpäin omassa - vaikka väärässä - tahdissa, vaikka ontuen tai laahustaen joulun valoa kohti.

Virren 6 jokainen säkeistö päättyy säkeeseen, jossa kehotetaan nostamaan katse omista huolista korkeammalle: Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan!

Virsi 6 säk. 5

Hän saapuu murheelliselle

näin yllätysvieraana

ja köyhät ja syntiset täyttää

yhä Henkensä lahjoilla.

Jo katsele,

tytär Siion, kirkkauttaan

ja riemuitse

ja kuuluta laupeuttaan!