Avaimia ja portteja

Kun vanhimmat lapsenlapsemme olivat pieniä, heillä oli leikki, johon me, mummi ja ukki, emme olleet kovinkaan ihastuneita. Heillä oli tapana kiskoa salaa vanhan talomme ovista ja ulkorakennuksien ovista avaimet ja ottaa ne leikkeihinsä. Monet monituiset kerrat sitten etsimme niitä, ja välillä löysimmekin - milloin nukenvaunuista, ruohon seasta tai koiran ruokapussista.

Avain on tärkeä, vaikka olisi vain vanhan aitan avain. Avaimet kannattaa pitää tallessa, sekä lukot ja saranat hyvässä, toimivassa kunnossa. 

Luin pienen tarinan vanhasta miehestä, joka piti aina öljykannua mukanaan. Jos hän kulki natisevasta ovesta, hän voiteli sen saranat. Jos joku lukko oli vaikesti avattava, hän tipautti siihen muutaman tipan öljyä. Näin hän kuulemma teki koko elämänsä ajan, eikä välittänyt siitä, vaikka ihmiset pitivät häntä eriskummallisena. Hän täytti öljykannunsa yhä uudelleen, ja ihmisillä oli helpompaa kulkea ovista ja porteista hänen jälkeensä.

Yksi adventinajan tutuimmista virsistä, Avaja porttis, ovesi, on kuin eräänlainen porttien "voiteluvirsi". Siinä virrenkirjoittaja kehoittaa ihmistä avaamaan sydämessään olevan portin hiljaisella mielellä itseään tutkien. Hän kehottaa odottamaan adventin Herraa valppaana, lamppu palavana. Se tarkoittaa, että seuraamme aikaamme, ajanmerkkejä, puntaroimme niitä Raamatusta saatavan tiedon pohjalta ja kerromme ymmärtämästämme toisillekin. Ainakin silloin, jos joku kysyy. 

Adventin Kuninkaan saapuminen ei kuitenkaan oli mitään pelottavaa, vaan se tuo mukanaan monia onnellisia asioita. Siitä kertoo virren 2 kolmas säkeistö.

Autuas kansa, kaupunki, kun Jeesus saapuu Herraksi.

On siellä rauha, rakkaus ja uusi toivo uskallus.

Hän tullessansa armon tuo ja avun neuvoillansa suo.

Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, kun saapuu luokse syntisen. 

 

Liitän tähän Shalom-lehdestä 2/2019 kopioitua tietoa Jerusalemissa olevasta Kultaisesta portista

Jerusalemin Temppelivuoren itäosan muurissa sijaitseva portti, jota kutsutaan nimellä Kultainen Portti, tai Armoportti (hepreaksi Sha`ar HaRachamimi), on luultavasti vanhin vanhan kaupungin porteista. Se rakennettiin joko 520 AD, tai 7. vuosisadalla Kristillisen historian mukaan. Portti rakennettiin aiemman portin tilalle, jonka kaarifasadi on nähtävissä portin yläosassa.

Portti suljettiin Ottomanin sulttaanin Suleimanin käskystä 1541. Sen ulkofasadi itään on säilynyt alkuperäisenä 16-vuosisadalta lähtien. 

Kristillisen tarinan mukaan Neitsyt Marian vanhemmat tapasivat portin luona enkelin Marialle antaman ilmoituksen jälkeen, ja siksi se on Jeesuksen syntymän symboli. Apogryfikirjoitusten mukaan Jeesus kulki portin kautta palmusunnuntaina.

Muslimit nimittävät porttia nimellä Bab Al-Dhahasbi tai Bab Al-Zahabi, tarkoittaen Kultainen Portti tai Ikuisen Elämän Portti, jonka luona Allah päättää kunkin ikuisesta elämästä. Se suljettiin 1541 Suleimanin toimesta, mutta aiemmin jo 810 muslimien toimesta, sen avasivat ristiretkeläiset 1102, 
se muurattiin uudelleen umpeen 1187, eikä sitä liene avattu sen jälkeen.

(Sekavaa! En ymmärrä sulkemisten ja avaamisten vuosilukuja! Joka tapauksessa portti on nykyään muurattu kiinni. Blogistin huomautus.)

Juutalaisen tarinan mukaan Messias tulee Kultaisen Portin kautta Jerusalemin kaupunkiin. Tämä lienee yksi syy Kultaisen portin sulkemiseksi. Muslimit ovat haudanneet kuolleitaan portin eteen voidakseen estää juutalaisten Messiaan pääsyn, koska juutalaiset välttävät hautausmaita etteivät saastuisi. Myös juutalaiset uskovat, että ”kansojen viimeinen tuomio pidetään Kultaisen portin luona”.

”Sitten Hän vei minut takaisin pyhätön ulommalle portille, joka antoi itään päin, mutta se oli suljettu.
Niin Herra sanoi minulle: ”Tämä portti on oleva suljettuna; sitä ei saa avata eikä kukaan saa tulla siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettuna.
Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä. Käyköön hän sisälle porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä”. (Hes 44:1- 3.)