Mutta - työtä voi tehdä muutoinkin kuin käsillään ja jaloillaan. Myös sydämellään voi 'tehdä työtä'.
Keräsin siis yhteen kaikki ne huolet ja murheet, joita olin viime aikoina omien ystävieni kautta kuullut. Niitä sain kokoon kokonaista viisikymmentä. Naapurin täti kiikutti vielä illalla yhden lisää. Otin sen kiitollisena vastaan ja siitä tuli murhe numero 51.
Nuorisolta kysytään usein tietävätkö he mitä tarkoittaa numerosarja 5015. Vastaus kuuluu, että se on Taivaan Isän puhelinnumero. Psalmissa 50, sen jakeessa 15 sanotaan, vanhan käännöken mukaan näin:
" Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Tähän numeroon nyt minäkin vähän väliä täältä sänkyni pohjalta soittelen. Nyt kun ei ole muuta kuin aikaa. Kiitos muuten siitä, kovasti.

- Pelkäätkö sinä kuolemaa?
Melko nopeasti ja ihmeen rauhallisesti kokosin hänelle vastauksen.
- En, koska tiedän minne olen menossa.
Tästä alkoi isäni intohimoinen tutkimusmatka Raamattuun. Hän halusi tutustua niihin Taivaan Tanhuviin, joihin päätti olla matkalla ja löysi myös polun, jota pitkin sinne pääsee.
Isän upea tutkimusmatka kesti kaksi vuotta ja kun sitten tuli hänen aikansa lähteä, ei hän enää pelännyt, sillä nyt hänkin tiesi............
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti