Muutama viikko sitten kirjoitin blogissani siitä, kuinka työpöydälläni oli kolmekin sellaista humanitäärisen avustusjärjestön lehteä, joilla kaikilla on oma missionsa köyhissä maissa ympäri Itä-Eurooppaa.
Viikko sitten eräästä niistä yllättäen soitettiin minulle. Kumma, että ylipäätään vastasin tähän tuntemattoman numeroon. Enhän halua tilata Apua enkä Seuraa. Ne minulla on täällä kotona; aviopuoliso. Mutta - olipa hyvä että nyt vahingossa vastasin. Soittaja nimittäin kutsui minut mukaan työhän, jota he tekevät Itä-Euroopan köyhissä kylissä.
No...ei minulla ole vauvanvaatteita, mutta minulla on suu ja suhteita. Kun ensimmäinen vauvanvaate-erä kiikutettiin meille eräältä kirpputorilta, pesin sen ja kutsuin kaikki talon äidit katsomaan hullunkurisen näköistä kuivaushuonettamme, missä tuulettaja heilutteli vähän erilaisia puntteja kuin mitä siellä arkena liehuu. Naapurin lapset ovat jo teinijärkäleitä, jääkiekkoilijoita ym, ja tämä pikkupyykki sai meidät äidit kovin herkälle tuulelle.
Työ, jonka joululahjaksi koin saavani, on antavaa ja kaiken kukkuraksi sitä saa tehdä kotona. Kukaan ei oleta, että minä lähtisin Bulgariaan tai Romaniaan. Sitä paitsi jokainen näistä äideistä edustaa minulle itselleni meidän Herramme äitiä, Maria-neitoa, Mirjamia. Hänelläkään ei ollut mitään, mihin vauvansa kääriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti