Viime vuosina on rakennettu paljon, uusi arkkitehtuuri ihmetyttää ja usein ihastuttaa.
Matkustaminen ei ole nykyisin liian kallista laihemmallekaan kukkarolle - parilla kympillä pääsee edestakaisin Onnibussilla Keski-Suomesta suoraan Helsingin sydämeen. Hyvällä tuurilla se voi onnistua jopa eurolla!
Yksi matkamme pääkohteista oli Oodi-kirjastoon tutustuminen. Se olikin todella elämys satunaisille matkailijoille. Varsinkin ylimmässä kerroksessa riitti tilaa ja avaruutta. Tuntui ihmeelliseltä katsella arkkitehtonisia rakenteita ja miettiä prosessia, joka on ulottunut piirustuspaperilta valmiiseen rakennukseen ja unelman täyttymiseen.
Vaikka kirjaston pääasia ovat toki kirjat, niin paljon erilaista toimintaa mahtui kirjaston katon alle. Rakennuksessa oli monia erilaisia kokoontumistiloja ja harrastusmahdollisuuksia. Jopa ompelukoneita oli odottamassa käyttäjiään, ja näin elämäni ensimmäisen 3D-tulostimen käytössä.

Kuvista voi tutkia, ketkä kaikki olivat edustettuja kirjastonkäyttäjinä. Nimiä oli tosin paljon lisää. Viimeisestä kuvasta löytyy sana: meille. Sehän kattaa meidät kaikki.
Ajattelin, että tämä porraskäytävä on kuin taivastie, joka vie tummasta kuilusta ylös valoon.

Mielessäni pyöri rappuja noustessani tuttu lastenvirsi, jonka sanat kirjoitan tähän muistinvirkistykseksi.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,

Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
Jumala meitä kutsuu
suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan.
Milloinkaan ei hän hylkää
lastensa kanssa hän on.
Jumlan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
Virsi 499
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti