

Siihen aikaan kouluilla pidettiin äitienpäiväjuhlia, joissa oli ihan oma tunnelmansa. Se erosi riemukkaasta kevätjuhlasta, sen tunnelma oli jotenkin juhlallisen harras. Taivaskin kaartui koulun pihan yllä korkealla, oli avaraa, puut vielä lehdettömiä. Esimmäinen pääsynenkin suhahteli pihan yläpuolella. Oli keveä olo, kun sai laittaa jalkaan ensimmäisen kerran hulmuavan kesämekon ja kesäkengät.
Naisilla ja äideillä on ollut merkittävä rooli suomalaisessa kristillisyydessä uskon ja uskonnollisen perinteen siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle. Äidit ovat kertoneet joulun ja pääsiäisen tapahtumista, he ovat opettaneet lapsilleen iltarukoukset, Muistan oman äitini lauleskelleen virsiä ja hengellisiä lauluja töitä tehdessään.
Nyt Suomessa tilanne on muuttumassa voimakkaasti, sillä juuri nuoret naiset, n. 30 vuotiaat eroavat kirkosta. Miesten kohdalla tällaista liikehdointää ei ole havaittavissa. Ehkä yleinen ilmapiiri, joka on pullollaan monenlaisia uushengellisiä liikkeitä, vetoaa juuri naisiin. Naiset kokevat, että perinteinen kristinusko on miesten uskonto, he haluavat valita vaihtoehdoista itselleen sopivimman.

Muistin tueksi voi sijoittaa nämä kymmenen nuorta naista sormiin niin, että yksi sormi vastaa aina yhtä tyttöä tai naista. Aina kun rukoilemme ja ristimme kätemme, niin silloin kannamme nämä rakkaat ihmiset Jumalan eteen.
Tämän idean rukoussormista sai Salome-ystäväni Jumalalta muutama vuosi sitten, silloin sormiin laitettiin Suomen miehet. Tällä hetkellä tuntuvat miesten asiat olevan kuitenkin paremmalla mallilla.
Otetaan näin äitienpäivän aikaan rukoussormiimme varttuvat tytöt ja nuoret naiset - joista jonakin päivänä tulee Suomeen uusi äitien sukupolvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti