"Luostarielämää ja nunnien aamuhartaus"

Kuvassa Eurajoen eskarilaisten sydämiä v. 2015-16. Työt löytyvät paikkakunnan kirjaston seinältä.

Talossamme vilisi syysloman aikana neljä lastenlasta. Vanhin heistä, 12-vuotias Karoliina, oli valmistautunut pitämään serkkupojille ja pikkusisarelleen (7-, 5-, ja 5-vuotiaat) partioleiriä. Hän saapui meille 84-sivuinen suunnitelma repussaan, sen lisäksi olivat itsepiirretyt värityskuvat.
Niin leiri alkoi, emmekä me aikuiset voineet muuta kuin seurata sivusta ja ihmetellä lasten touhuja. Eräskin päivä alkoi luostarielämään tutustumisella ja nunnien aamuhartaudella (joka ei ehkä ihan tainnut olla kuulijakunnan ikärakenteelle ja sukupuolijakautumalle osuva :) Iltaisin oli iltahartaus, jossa näyteltiin mm. laupiasta samarialaista. Pienet tutustuivat nuoren johtajansa opastuksella roomalaisiin numeroihin ja ensiaputaitoihin - jopa koirakin asetettiin makaamaan kylkiasentoon.
Me, mummi ja ukki, osasimme arvostaa erityisesti päivää, joka oli nimetty sanalla "arjen taitoja", sillä silloin pikkuväki valmisti koko aterian: pastaa, italialaista tomaattikastiketta (buenissimo!) sekä omenapiirakkaa.
Leiriviikko päättyi kokkitaitokisoihin, jossa lapset kekseliäästi käyttivät ruokakaapeista löytyneitä ruoka-aineita. Parasta toki  mummista oli se, että keittiö oli siivottu kaiken tämän touhuamisen jälkeen.

Taas kerran olen pysähtynyt ihmettelemään ihmisten erilaisuutta ja niitä lahjoja, joita jokainen on saanut syntymälahjakseen. Aina ei tule ajatelleeksi, kuinka monenlaisia nämä lahjat voivatkaan olla. Ihastelemme helposti lapsia, jotka kunnostautuvat esim. taiteiden tai liikunnan alueilla. Itsekin katselin menneellä viikolla kokonaisen päivän 11-vuotiasta Alma Deutscheria soittamassa viulua ja pianoa Israelin Filharmonisen orkesterin solistina sekä kuuntelin hänen säveltämänsä täysmittaisen oopperan Wienistä. Tästä iloisesta ihmelapsesta tulee melkein Mozart mieleen!
Vuoden takaisessa linkissä pieni Alma soittaa säveltämäänsä musiikkia viululla.

https://www.youtube.com/watch?v=zad7fkhGzzs

Tärkeää on kuitenkin huomata myös nämä tavalliset lapset, esim. arjen organisaattorit (kuten meidän Karoliina), ja nähdä kaikki lapset ainutlaatuisina, rakastettavina olentoina.

Tänään haluan kiittää jokaisesta taivaaallisen Isämme luomasta pikkuihmisestä! Kiitos, kiitos!
Pyydetään lapsille hyvää ja turvallista elämää Suojelusenkeli- laulun ajatuksin, joka on nyt virsi 971.

On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois. 

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

Piiloutuneen baskerin tarina

Sain sisareltani lahjaksi villabaskerin. Kun lähdin syysaamuna lenkille koirani kanssa, painoin sen  tyytyväisenä päähäni. Oli kuitenkin lämpimämpää, kuin olin luullut, ja työnsin baskerin talteen takkini hihaan.
Kävelylenkistä tuli levoton, sillä vastaantulevia koiria oli paljon, ja puolivuotta maaseudun hiljaisuudessa vaikutti siihen, että koirani oli unohtanut kaikki opetukset ja käveli kohtaamisissa kahdella jalalla. Huomioni meni kokonaan koiran uudelleen kouluttamiseen.
Jossain vaiheessa huomasin, että hihaan työnnetty baskeri oli kadonnut. Harmittelin, että siskoni lahja oli hukkunut, sillä se oli ollut minulle kaikin puolin sopiva.

Joskus huomaan, että Jumalan antamien lahjojen kanssa on käy samalla tavalla. Olemme ehkä eläneet lähellä Jumalaa ja iloinneet hänen lahjoistaan. Sitten elämä on muuttunut niin vauhdikkaaksi, että seurakuntayhteys ja Raamattuun tarttuminen on jäänyt. Jumalan lahjat ovat unohtuneet ja suorastaan hävinneet elämästä. Ne eivät enää olekaan rohkaisemassa ja vahvistamassa seurakuntaa ja itseä eteenpäin uskon tiellä.

Paavali kehottaa meitä pyrkimään osallisiksi kaikkein parhaimmista armolahjoista. Niitä on siis sopivaa ja luvallista rukoilla. Hän sanoo vielä osoittavansa kaikkein verrattomimman ja parhaan tien, joka on rakkaus.

Nyt puhutaan paljon pakolaistulvan haasteista, mutta muistutetaan samalla siitä, että olemme saaneet lähetyskentän aivan lähellemme. Pakolaisten aito lähestyminen vaatii, että pyrimme ymmärtämään toistemme elämää ja lähestymään toisiamme. Jumala voi varustaa meidät aivan erityisellä viisaudella, välittämisellä, rohkeudella ja rakkaudella. Mitään muuta tietä tulijoiden luottamuksen saavuttamiseen tuskin on.
Pakistanilainen Nabeel Quresh kertoo kirjassaan Etsin Allahia, löysin Jeesuksen ajasta, jolloin hänellä ei ollut vielä kristittyä ystävää: "Koska yksikään kristitty ei välittänyt minusta, en minäkään välittänyt heidän seurastaan". Onneksi hän lopulta kohtasi erään, joka välitti.

Jumalan lahjat ovat varmaankin meissä olemassa, mutta olemme ehkä hukanneet ne tässä kuohunnassa. Kannattaa varmaan ruveta rukoilemaan itselleen näitä kätkeytyneitä ja unohtuneita tarpeellisia lähestymiskeinoja.
Muuten - minäkin löysin kadonneen baskerin uponneena syvälle hihansuuhun. Sinne se oli valunut kiihkeässä koiran koulutuksessa.