Ohjauksessa

Olimme kyläilemässä ystäviemme, Ruutin ja Paavalin, luona "etelässä".
Ruutin koti sijaitsee mielenkiintoisella paikalla Helsingin vanhankaupungin lahden lähettyvillä, josta on vain pieni kävelymatka tähystelemään lintuja. Niinpä mekin parina päivänä tartuimme kiikareihin ja kaukoputkeen ja kiipesimme lintutorniin tai asetuimme piilokojuun tarkkailemaan kevätmuuttoa. Vaikuttavinta oli yli tuhannen valkoposkihanhen saapuminen Viikin suunnasta lahden yläpuolelle ja nähdä, kuinka parvi yksituumaisesti  laskeutui sujahtaen lahdelle.
Koskaan en lakkaa ihmettelmästä muuttolintuja ja niiden reittejä, miten ne osaavat lentää tuhansien kilometrien matkoja tietystä paikasta toiseen. Mikä on se ohjaus, mikä niitä kuljettaa?

Niin, mikä meitä kuljettaa? Ajatus alkoi pyöriä mielessäni, kun poikkesimme Kiasman nykytaiteen museossa. Museossa oli näyttelyitä, jotka saivat miettimään nykytaiteen olemusta - mikä oikein on taidetta? Alkoi tuntua, että kaikki mahdollinen oli laajemmin ajatellen taidetta.
Nyt museovieras sai itsekin osallistua taiteen tekemiseen. Piirsimme Ruutin kanssa telineiden ääressä kolmimetristä silmiään räpyttelevää mallinukkea ja osallistuimme tanskalaisen taiteilijan Christian Falsnaesin Astu lavalle-performanssiin. Siinä piti laittaa kuulokkeet korvilleen, kuunnella niistä kuuluvia ohjeita ja ryhtyä sitten toimimaan niitten mukaan.
Käskyt olivat yksinkertaisia esim. näin: astu näyttämön keskelle, nosta molemmat kätesi ylös, pidä niitä koko ajan ylhäällä, huuda yes, huuda vielä kovempaa yes, huuda kaikin voimin yeah.

Kun kuljeskelin pitkin näyttämöä ja toteutin kuulokkeista tulevia ohjeita, ajattelin, että monen ihmisen elämä on tällaista, että toimitaan ulkoapäin tulevien ajatusten ja trendien mukaan asettamatta niitä sen kummemmin kyseenalaisiksi. On helppoa huutaa, kun on hyväksynyt päänsisäisen käskijän. Kun ajatusmaailmansa on antanut jonkun aatesuunnan tai arvomaailman käyttöön, toimii kuin tahdottomasti kuin opetettu koira.

Ajattelen, että on yleensäkin tärkeää tietää, kenen joukoissa seisoo, ja kenen lauluja laulaa.
Kenen lähettämää päänsisäistä ääntä suostuu kuuntelemaan?
Kenen ajatukset muuttuvat omiksi ajatuksiksi ja teoiksi?
Pystyvätkö ympärillä olevat ihmiset näkemään, minkälaisessa "ohjauksessa" elämme?

Aina on mahdollista pysähtyä ja tarkistaa suuntaa. Onko tämä se elämä, jolloista haluan elää?
Onko suuntani oikea? Harhailenko vain sinne tänne massojen ajattelun ja mielipiteiden mukana?

Jos tuntuu, että itsenäinen ajattelu ja elämän suunta on päässyt hukkumaan voi pyytää psalmin sanoin: Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Eikä Jumala jätä ketään harhailemaan yksin. Psalmilaulaja uskoo:
Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.  Ps. 16:11

 

Retki Hula-järvelle

Koska mieheni on harrastajaornitologi, niin matkaamme kuului myös käynti Hula-järvellä, mikä on mitä erinomaisin lintujen tarkkailupaikka.

Vielä 1900-luvun alussa maassa oli paljon soita, Jisreelin laakso, Galilean laaksot ja Hula.
Soiden kuivattamisessa oli paljon työtä ja vaivaa, sillä maa oli huonossa kunnossa, koska se oli ollut paimentolaisten hallussa.
Uudisraivaajien vaivana oli malaria, joka vei monen hengen. Siitä päästiin kuitenkin eroon, kun juutalaiset keksivät tuottaa Australiasta eukalyptuspuita, joita he istuttivat soiden ympärille. Malariasääsket eivät siedä eukalyptuksen hajua, ja näin päästiin niistä eroon.

Hula-järvi ja sen ympärillä olevat suot kuivatettiin 1950-luvun alussa hallituksen toimesta.

Hula-järvelle oli helppoa ajaa Tiberiaasta lähes suoraa tietä, nro 90. Matkaa kaupungista kertyi n. 35 km. Mietimme etukäteen, kuinka huomaisimme oikean tienhaaran, mutta oikealle kääntyvä tienviitta lintukuvineen neuvoi.

Valtava määrä muuttolintuja lentää Hula-laaksoa pitkin Euroopasta tai Siperiasta Afrikkaan. Ne pysähtyvät pitämään laaksossa lepotaukoa. Nytkin pellot olivat täynnä kymmeniätuhansia kurkia.
Olivatkohan siellä meidänkin kotipellon kaksi kurkea, joita päivittäin seurailimme?

Ehkä mielenkiintoisin näkemämme lintu oli pelikaani.

Laakson eteläpäässä on 70 ha kokoinen Hulan luonnonsuojelusalue, jolla elää satoja vesipuhveleita, vesikilpikonnia, villisikoja ja flamingoja.
Näimme myös nutrian näköisen eläimen, joka edestä katsottuna näytti söpöltä, kun se silmät kiinni nakersi ruohoa pelkäämättä katselijoita. Takana sillä kuitenkin oli rottamainen häntä, mikä ei enää tuntunutkaan mukavalta.

Liikuimme laaksossa äänettömällä golf-autolla kapeita asvalttiteitä pitkin.
Turisteille olisi ollut muitakin liikkumistapoja kuten traktorinkyyti, polkupyörä tai aasilla ratsastus.
Golf-auto oli oikein miellyttävä, sen kyyti oli hiljaista ja tasaista, jota linnut ja muut eläimet eivät säikkyneet.

Kuvassa ystävämme Ruut ja mieheni, joka tekee näkemästään muistiinpanoja 

Hulan laakson kasveista muutama sana.
Koska laakso on lämmin ja suojainen paikka, siellä kasvaa monia sellaisia kasveja, mitä muualla ei ole. Se on esim. pohjoisin paikka, mistä löytyy papyrusruokoa.
Siellä kasvaa myös erilaisia lumpeita, jättiläiskaislaa,
karhunvatukkaa, pajuja ja viikunapuita.

Hula-järven kaloista yleisimmät ovat karpit ja kissakala.

Hula-järven retkeä voi suositella kaikille Israelin-kävijöille, jotka pitävät luonnosta ja erityisesti lintujen tarkkailusta.

Laakson rauha ja hiljaisuus oli myös ihanaa vastapainoa pari päivää aikaisemmin Gennesaretin kierroksella kokemallemme turistihälinälle