Hiiren nakertamia näköaloja

Ylioppilasasuani viimeisteli 50 vuotta sitten luonnonvalkoinen silkkihuivi. Koska en ole elämässäni joutunut muuttamaan, huivi on säilynyt tallella - tosin jo vähän harmaantuneena kuten kantajansakin.
Värimuutoksesta johtuen huivi ei ole päässyt kaulalleni, mutta olen hulmutellut sitä, kun olen kuunnellut heprealaisia lauluja ja pyörähdellyt se kädessä pirttini lattialla.
Huiviani olen säilyttänyt yölampun päällä, mistä se on ollut helposti löydettävissä.

Kun palasimme keväällä maalle, löysin huivini lattialle pudonneena. Hiiret olivat löytäneet ylistyshuivini ja nakertaneet sen reikiä täyteen. Olin aivan tyrmistynyt. Miksi ne olivat valinneet juuri huivin?
En lannistunut, pesin sen ja ripustin kevättuuleen kuivumaan.
Sitten aloin tirkistellä hiiren nakertamista koloista ympärillä olevaa maisemaa.

Näin pilviä ja sinistä taivasta, mutta en maiseman halki sujahtavaa pääskyä. Näin metsän reunan, mutta näkymäni ei ulottunut naapuritilan jättimännyille. Näin järvenpinnan ja veden välkkeen, mutta rannan kaislat jäivät rantanotkon suojaan. Katselin kylvettyä peltoa, mutta en nähnyt tienvarren leskenlehtiä.

Usein näkökulmamme elämään on "hiiren nakertama". Suostumme katsomaan elämää vain pienestä reiästä, vaikka elämän rikkaus löytyy aivan näkökulmamme vierestä. Monesti toisten määrittelemät perinteiset asenteet, poliittiset puolueet tai myös uskonnolliset "tirkistysaukot" rajaavat mahdollisuuden tarkastella maailman erilaisia ilmiöitä laajemmin. Heti tulevat valmiiksi asetetut rajat vastaan.

Jeesus kutsuu meitä elämään täyttä elämää. Kol. 2 kirjoittaa rajoituksista, joita ihmiset asettavat helposti toisilleen.
Jos kerran olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

Vapauteen Kristus vapauttaa meidät.

Huivin tarina ei lopu tähän. Mieheni ihmetteli, kun näki minun päärmäävän huivia sinisellä kirjontalangalla.
           - Mitä kummaa sinä teet? hän kysyi. - Heitä jo mokoma huivi menemään.
           - Minä en anna periksi hiirille, sanoin, kiersin nakerrettua reikää pienillä pykäpistoilla ja valmistauduin tekemään kukkia linnunsilmäpistoilla.
           Huivini saisi vielä uuden kevään.

Mitä sinä näet?

Nykyään ovat selfie-kuvat kovin muodikkaita. Tämän kuvan tekeminen oli monen mutkan tulos: mukana kännykkä,  peilin heijastuma ja suurennuslasi.
Syynä vaivalloisen viritelmän rakenteluun oli näkökulman havainnollistaminen, - pohdinta siitä, miten näkökulma syntyy. Mistä saamme tietomme ja ajatuksemme? Tulevatko ne monen mutkan kautta, suodatettuina, vääristyneinä, perspektiivinsä menettäneinä peilikuvina? Ovatko ne median ja toisten mielipiteiden muokkaamia vai otammeko itse asioista selvää?

4. Moos: 12, 13 ja 14 kerrotaan tapahtumaketjusta, joka synnytti kaksi aivan vastakkaista näkökulmaa. Jumala kehotti Moosesta lähettämään miehiä vakoilemaan Kanaanin maata, jonka hän lupasi israelilaisille. Niin 12 miestä lähti matkaan. Heitä pyydettiin katselemaan ympärilleen ja tekemään havaintoja siitä, millainen maa oikein on. Kun he palasivat maata vakoilemasta 40 päivän kuluttua, heillä oli sekä hyviä ja huonoja uutisia. He kertoivat maan olevan hyvin viljava, ja vakuudeksi kaksi miestä kantoi korennolla yhtä rypäleterttua. Huono uutinen oli se, että vakoilijoiden mielestä maa oli täynnä jättiläisiä, joiden kimppuun oli mahdoton käydä.

Kun kansa kuuli nämä uutiset, he joutuivat epätoivoon ja halusivat palata Egyptiin. He olivat täysin unohtaneet Egyptin orjuuden kurjuuden, nyt se tuntui tutulta ja turvalliselta. He olivat myös unohtaneet Jumalan huolenpidon erämaassa: manna, viiriäiset ja kalloista juokseva vesi - kaikki hyvä katosi mielestä.
Vain Kaaleb ja Joosua olivat Mooseksen ja Aaronin ohella sitä mieltä, että pitäisi lähteä heti valloittamaan edessä olevaa maata. He näkivät asiat toisin kuin 10 muuta. Heillä oli erilainen näkökulma!

Jokainen valitsee itse, miten asioita tarkastelee. Myös Kaaleb ja Joosua näkivät linnoitetut kaupungit ja jättiläiset. He kuitenkin valitsivat sen näkökulman, että Jumala oli luvannut heille maan. Heidän näkökulmansa oli sama kuin Jumalan.
Muut laskivat katseensa, sokaistuivat, unohtivat ja joutuivat pelon valtaan.

Kaaleb ja Joosua tarttuivat Jumalan sanaan. Kun näin toimitaan, nähdään kyllä ongelmat, mutta nähdään myös niiden taakse ja katsotaan Jumalaan ongelmien yli. Samalla myös kurottaudutaan Jumalaa kohti, eletään suorastaan jännityksessä odottaen, mitä nyt tapahtuu.
Jos jäämme kiinni ihmisen näkökulmaan, elämästä tulee pitkä rivi laiminlyötyjä tilaisuuksia, kun näkökulma ja rohkeus puuttuvat.

Kuvissa erilaisia näkökulmia samasta paikasta. Kyseessä on vanha rautatiesilta, joka ei ehkä kuvista paljastukaan.