Olenko onnellinen?

Onnellisuuden objekti

Monet ihmiset tuntuvat keskittyvän onnen etsimiseen.
Vaikuttaa siltä, että he elävät tuntosarvet pystyssä miettien: - Olenkohan moinä onnellinen?
- Onko juuri tänään onnellisuusakkuni täynnä?
- Ovatko ympärilläni olevat ihmiset onnistuneet tekemään minut onnelliseksi?
- Ovatko elämäni olosuhteet niin puutteelliset, ettei onnellisuusmittarini humahdakaan nollan yläpuolelle.

Tuntuu, että tällainen tuntosarvet - koholla - kulkija näkee itsensä onnellisuuden objektina, joka vain miettii muiden vaikutusta.

Välillä hän joutuu suorastaan onnellisuusansaan, jossa hän räpistelee kuin lintu surkeana onnellisuuttaan tutkaillessaan.

Hauras onni

Onni on kovin hauras, se on katoavaa kuin jäätynyt saippuakupla pakkashangella.
Onnea ei sovi pitää itsestään selvänä, sen eteen pitää pysähtyä, ihmetellä ja yrittää sitä vaalia.

Elämä on kovin yllätyksellistä, asiat voivat hetkessä muuttua joko hyvään tai huonoon suuntaan. Hetkessä  vakava sairastuminen tai onnettomuus voi muuttaa kaiken. Mutta myös yllättävä tapaaminen tai menestys voi muuttaa koko elämän suunnan.

Luin viime syksynä jostakin tutkimuksen, jossa tutkijat olivat tulleet siihen tulokseen, että ihmisellä on vain viisi onnen minuuttia vuodessa. Tosin minulle ei selvinnyt, millaista tuo viiden minuutin onni oikein on.

Onnenhetki metsäpolulla

Venäjän kielessä onnellisuuden tavoitteluun suhtaudutaan vaatimattomammin. Kun venäläiseltä kysytään kuulumisia: - Što staboi? vastaukseksi tulee usein: - Normalna! Vastaajan elämä on silloin normaalia, tavallista, ei mitään pilviä hipovaa, mutta silti ihan tyydyttävää ja hyvää.

Rakastan omaa normaalia arkeani. Usein toivon jo illalla, että tulisipa pian aamu. Silloin pääsisin keittämään kahvia ja sen jälkeen koiran kanssa ulos lenkille. Minusta on hauskaa katsella, kuinka se puikkelehtii metsäpolulla kuono maassa lumoutuen hajujen maailmasta. Minä puolestani tähyilen ylöspäin ja lähettelen aamuajatuksiani Isälle. Nämä aamuhetket ovat niin rauhallisia ja hyvän mielen täyttämiä, että niistä on tullut arkeeni odottamisen arvoista.

Tarvitsemme onneemme jotain rakastettavaa, muuten eläisimme tunteiltamme nälkäisinä, viluisina, yksin oman itsemme varassa. Perhe, lapset ja lastenlapset vilahtelevat mielessä. Monta kertaa päivän aikana ajatukset viivähtävät vuoroin kenenkin luona, sen mukaan kenen asiat ovat ajankohtaisia.
Ajatukseni hyppelehtivät läheisestä toiseen ja aprikoin vaikkapa tällaisia.
- Onko Johanneksen yskä jo helpottanut?
- Kuinkahan Inari onnistui pianomatineassaan?
- Täytyy muistaa leipoa jotain munatonta Lauriinalle ukin juhliin.

Rakastettuna oleminen saa ihmisen ojentautumaan ylös Isäämme kohti ja samalla eteenpäin elämässä.
Tuntuu kuin olisi kasvi, joka virkoaa saatuaan raikasta vettä. On suurta lahjaa, jos saa olla rakkauden kohteena, se ei ole kaikille ollenkaan itsestään selvää.
Pikkulasten suusta saa kuulla ihanimmat rakkaudentunnustukset. Kuinka koskettavalta tuntuikaan, kun Johannes 7-vuotiaana levitti kätensä apposen auki ja huudahti: - Minä rakastan mummia niin äärettömästi!
Parasta, etten silloin tehnyt mitään erikoista - lököttelin vain sinisellä sohvallani.

Pieni keväinen onni

Onnellisuus voi syntyä rakkauden virtaamisesta myös toisinpäin. Kohteen ei tarvitse olla ihminen, se voi olla mielekästä tekemistä, taidetta, se voi olla rakas pyhä paikka, jossa ihminen on kohdannut Jumalan, lähimmäisen tai itsensä.
Rakastettava voi olla vaikkapa eläin, jonka kanssa on syntynyt syvä yhteisymmärrys. Eläimen samankaltaisuus ihmisen kanssa on hämmästyttävää, sen perustarpeet, hyvä mieli, pelot ja kivut ovat tuttuja. Eläimen seuraaminen voi tuoda paljon iloa ja lohtua suruun tai pitkiin yksinäisiin päiviin.

Onnellisuus on hyvin monimuotoista. Kevättalvella Suomi nousi otsikoihin, kun se nousi 156 maan joukosta maailman onnellisimmaksi maaksi. Vertailun mittarina olivat mm. elinajan odote, korruption vähyys, sosiaaliset turvaverkot, terveys sekä kansalaisten kokemus vapaudestaan. Mielenkiintoista oli se, että tutkimuksessa oli mukana myös maahanmuuttajien näkökulma - miten he kokivat uuden kotimaansa.

Onnen avain?

Olen tässä omasta näkökulmastani vain hieman raapaissut  onnellisuuden pintaa.
Mutta mikä on sitten onnen avain?

Raamatussa psalmilaulaja laulaa: - Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.

Jumala tuntuu välillä kovin etäiseltä ja vieraalta. Hänet oppii kuitenkin tuntemaan raamatussa ja rukouksessa.
Seurakunta on paikka, jossa voi opiskella lisää Jumalan tuntemista, ja siellä voi kasvaa kristittynä toisten joukossa.

Kun viipyy Jumalan lähellä kysellen ja kuunnellen, oppii hänet tuntemaan. Hän ei ole kaukana kenestäkään.

                                                             

Onnellinen

Koska Salome ja minä asumme eri paikkakunnilla, meillä on vain vähän tilaisuuksia viettää aikaa yhdessä, niinpä tavatessa käydyt pienetkin keskustelut jäävät jälkeenpäin pyörimään mielessä.
         Istuimme jo aiemmin kerrotulla risteilyllä ruokasalissa laivan keulassa ja seurailimme, kun laiva lipui sumussa olevien saarien ohi. Silloin aloin muistella: - Kerran 90- luvun alkuvuosina olin Saksassa kirkkokuoromatkalla.  Oli valoisa kesäkuun yö. Tulimme laivalla lahden yli. Piipahdimme joskus aamuyön tunteina mieheni kanssa laivan discoon  tanssimaan. Laivan ikkunat ylettyivät lattiasta kattoon, ja sumuinen saaristo näkyi himmeän usvaisena suurista ikkunoista. Oli niin kaunista. Silloin  olin onnellinen.
Salome kääntyi vilkaisemaan minua ja kysyi: - Ai, mitä?
- Silloin minä olin onnellinen, toistin.
- Ai, mikä olit?
- No, onnellinen! Oli vaan niin kaunista.

En tiedä - aiheuttiko laivan vaimea jyske, vai se että uskovana ihmisenä aloin yllättäen puhua siitä, että juuri laivan discossa olin tuntenut onnellisuutta, vai että yleensä kerroin olleeni onnellinen - sen ettei Salome saanut selvää sanoistani.
Onhan niin, että harvemmin tulemme kertoneeksi toiselle, milloin olemme onnellisia. Ehkä onnellisuus kirjoitetaan ajatuksissamme niin isoilla kirjaimilla, että sitä ei uskalla paljon muille raottaakaan. Eikä aina edes tajua olevansa onnellinen, sen huomaa vasta jälkeenpäin.

Löysin tiedostoistani virikekuvaksi onnellisennäköisen prinsessan. Kerran pudotin sen pölyjä pyyhkiessäni lapsenlapseni vaatekaapin päältä, ja nukelta irtosi pää. Kuvassa se kuitenkin hymyilee tyytyväisenä, eikä arvaisikaan, mitä se on joutunut kokemaan. Päänsä katkaissut prinsessa muistuttaa siitä, ettei onnellisuus suinkaan tarkoita täydellisyyttä. Päinvastoin - onnellisuus saattaakin olla juuri elämänkolhuissa tulleita korjattuja ja vahvistettuja kohtia!

Mittaamme myös helposti elämäämme tunteiden mukaan: nyt olen saanut kokea hyvää mieltä, olen onnellinen. Tai päinvastoin: tunteeni ja toiveeni eivät ole tulleet tyydytetyiksi, olen siis onneton.
Mittarimme olemassaolon mielekkyyteen ovat omat kokemuksemme, jotka tekevät meistä tuuliviirin. Aina eteemme tulee harmillisia tilanteita, jotka suistavat meidät epätasapainoon: myöhästymme bussista, joudumme joulupakettia postittaessamme pisimpään jonoon, uudesta kengästä irtoaa korko.

Kuitenkin onnemme juurien pitäisi olla paljon syvemmällä kuin muuttuvissa ohikiitävissä tapahtumissa. Psalminkirjoittaja sanoo: "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä".
Kun olemme juurtuneet hänen läheisyyteensä ja imemme voimamme hänestä, silloin eivät pienemmät, mutta eivät isommatkaan vastoinkäymiset ja pelot  saa meitä epätasapainoon.

Usein olomme tuntuu samalta kuin psalmissa 43, kuin laulaja kyselee:" Miksi olet masentunut sieluni, miksi olet niin levoton?"
 Kun uutiset täyttävät mielemme huolilla ja levottomuudella, silloinkaan meidän ei tarvitse pelätä ja kadottaa pohjimmaista onnellisuuttamme. Jae 5 jatkuu lupauksella: "Odota Jumalaa! Vielä minä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani". 
Kaikessa median pyörityksessä olisi hyvä muistaa Jeesuksen sanat joissa on samanlainen rohkaisu. Hän sanoo, että kun kaikki muuttuu ja maailmantilanne tuntuu jatkuvasti vain synkkenevän, hänen omiensa pitäisi vaan nostaa rohkeasti päänsä, sillä he tietävät silloin, että heidän vapautuksensa aika on lähellä.