Marjatta-ystäväni runo

Näin pääsiäisen jälkeen mielessäni on usein pyörinyt ystäväni rovasti Marjatta Koskenvesan runo
Yhä seisotko rannalla, Jeesus? Runo kertoo siitä vaiheesta, jolloin Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousseena Vapahtajana. Joh. 21

Runon vahva tunnelma ei ole jättänyt minua rauhaan, eivätkä sen intensiiviset kysymykset.

Vasta paljon kirjoittamisen jälkeen Marjatta huomasi, että runoa voi laulaa Petri Laaksosen sävelmällä
Sinun varaasi kaiken laitan.

1. Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
rakas katseesi järvelle päin.
Kun me kalassa olimme yömme
täältä tulemme nyyhkyttäin.
Emme saalista saaneet taaskaan,
toivo hävisi hetkittäin.

2. Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
pyrin luoksesi päivin ja öin.
Epäilysteni aallot ei kanna
silti syliisi ikävöin.
Veden varaan ken uskaltaa jäädä
edes pelkää ei myrskyöin.

3. Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
leivän, kalan saan kädestäsi.
Saan sanoa kolmeen kertaan:
Olet, Herrani, rakkaani.
Yhä äänesi minulle kertaa:
sinä myös olet rakkaani.

4.Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
neuvot verkkoja virittämään
kohtaan, jonne jo lauma on koottu
saatu armoa ikävöimään.
Tulet kohtaamaan lastasi uutta

hänet ystäviin liittämään.

5. Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
minut kohtasit niskurin.
Otan uudelleen käskysi vastaan,
menen vhvistan veljenikin.
Kun palasin pelkurin tieltä
katson silmiisi rohkeammin.

6. Yhä seisotko rannalla, Jeesus,
elon matkaamme siunaten.
Ja suurena aamuna siellä,
missä ranta on viimeinen.
Sinä seisothan rannalla siellä
meidät kasvoista tuntien?

Kuvat otettu Gennesaretin rannalta

Onko se masennus sellaista ...

Salome puhui viime kerran tekstissään depressiosta. Kirjoitan  tähän masennuksesta kertovan runoni, jossa poika pohtii äitinsä sairautta ja sitä, miten se on vaikuttanut koko perheen elämään.

Kirjasta Kirjavissa kengissä 2011

REKO

Tänne osastolle ei voi tulla suoraan,
täytyy soittaa ovikelloa.
Ne tuntee kyllä minut,
kävelen suoraan vitoshuoneen ovelle.
Raskas avata, kurkistan raosta,
(Tältäköhön enkelistä tuntui haudan suulla?)
siellä on äidin sänky, vaalea peitto koholla,
näkyy päälaelta karheaa tukkaa.
Se on mun pikkuinen äiti!
On kuin joku meidän luokkalainen olisi
kippurassa peiton alla,
mun pikkusisko tai kissa.
Kuinka äiti voi muuttua niin pieneksi,
ettei jaksa päätään nostaa?
Onko se masennus vähän niin kuin sellaista,
että lumi on tuiskuttanut ladun umpeen,
eikä jaksa enää hiihtää?
Isä tekee meille perunamuusia joka päivä. OK.
Mutta sisko on muuttunut kaktukseksi
ja piikittelee.
Isä kulkee huoneissa ja nostelee meidän tavaroita.
Sekin on vähentänyt puhumisen.
Sängyn viereltä äipän päätä
ihan pikkuisen hipaisen.

Kuva: Magdaleena