Olen hahmottelemassa hautovaa kyyhkyä pesälleen. Samassa kynäni pysähtyy ilmaan. Minkähän väriset ovat palmukyyhkyn munat? Aah - eipä tule ongelmaa, lähetän tekstiviestin miehelle kotimaahan. Tarkka vastaus tulee varmaan ennen kuin ehdin laskea puhelimen pöydälle.
Seuraavana iltana nousee taas ylitsepääsemätön ongelma. Onko sisaren kissan nenä musta vai vaaleanpunainen? Eipä hätää, senhän voisin kysyä sähköpostissa.
Vielä muutama vuosi sitten, kun olin ystäväni kanssa matkoilla, viestit olivat harvinaisia, niitä lähetettiin vain todella tärkeistä asioista. Mies ilmoitti, että hän oli saanut kirjalleen kustantajan, tai ystävä sai luvan tuulettaa, kun tuli tieto siitä, että hänet oli valittu kunnanvaltuustoon.
Kylväjä-lehti kirjoitti tästä muuttuneesta tiedonvälityksestä, miten erilaista oli ennen, kun esim. lähetti lähti Kiinaan tai Afrikkaan. Kotimaan arki ei ollut koko ajan tavoitettavissa parin klikkauksen päästä. Oliko silloin helpompaa vai vaikeampaa sopeutua uusiin oloihin? Oliko elämä silloin kokonaisvaltaisempaa? Vaivasiko koti-ikävä enemmän vai vähemmän?
Näpäytän Face bookin auki lähettääkseni syntymäpäiväonnittelut. Entisten oppilaitteni naamat pulpahtavat näytöltä eilatilaiseen nettikahvilaan. Pari tuttua teiniä haluaa lähettää minulla musiikkia Spotifyn välityksellä. Kaadan toisen kupin teetä ja alan siirtää kuvaa blogiin. Päivityksen jälkeen soittaisin Face Time-puhelun kotiin. Näyttäisikö mieheni taas lumista maisemaa ja koiravanhukseni rahjustamista pihapolulla?
Rukouspalvelukin pelaa on line. Kännykkä soi aamulla, ja nuori äiti kertoo, ettei pienellä esikoululaisella ole uudessa eskarissa yhtään ystävää. Viemme pyynnön hotellin alkerran synagogaan, ja iltamyöhällä kaikuu tekstiviestin piipitys avarassa huoneistossa: pojalle tulikin tänään nollan asemasta kolme uutta ystävää!
Monenlaisia verkkoja - kaikenlaisia kiemuroita!
