Hiljaa ja hämmentyneenä

Järkyttävä viesti Pariisin terroriteoista on saapunut tänne Punaisen meren rannalle. Se on hiljentänyt ajattelemaan tapahtuneen järjettömyyttä, jota ei mitenkään kykene ymmärtämään.
Ei voi käsittää, että Euroopan sydämessä ihmisiä voidaan tappaa täysin tunteettomasti.
Tuntuu ahdistavalta ajatella, että varuillaanolo ja pelko tulevat tästä lähtien olemaan alituisia seuralaisia siellä, missä väkeä liikkuu, tai ollaan joukolla koolla.
Mieltä painaa ajatus siitä, että tulevina päivinä pelästys ja kauhu hiipivät  kintereillä, saavat ihmiset varomaan, välttämään ja kiertämään. Epävarmuus saa säikkymään outoutta,  säpsähtämään äkkinäisiä ääniä, yllättäviä liikahduksia.

Jumala ei kuitenkaan tahdo, että elämme pelossa. Hänen yllättävä lahjansa pimeyden keskelle on rohkeuden henki. Hän kehottaa nostamaan katseen ylöspäin ja päämme pystyyn.

Vaikka ympärillä on melskettä ja sanomia sodista, niin Jeesus muistuttaa: - Katsokaa, ettette peljästy, sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (Matt. 24:6)

On aika yllättävää, että kristittyjä varoitetaan huolehtimaan siitä, etteivät he pelästyisi näkemistään ja kuulemistaan kauheuksista. Heidän pitäisi pikemminkin lohduttaa ja rohkaista muita.
Heidän tehtävänsä on tarjota toivon näkökulmaa, myötätuntoa, turvaa ja yrittää etsiä kriiseihin oikeudenmukaisia ratkaisuja.

Kun Dietrich Bonhoeffer oli natsien vankina, hän kirjoitti virren 600. Virressä rukoillaan toivoa pelon maailmaan. Siinä uskotaan kaiken kauhean keskellä hyvyyden voimaan.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,

tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.

Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.

Jää keskellemme, Kristus, rauha suo.

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,

vahvista ääni toisen maailman. 

Isän nimi

Kun esikoislapsenlapsemme oli kolmivuotias, hän oli käymässä isänsä kanssa neuvolassa tarkastuksessa.
Neuvolan täti kysyi pikkutytöltä: - Osaatko sinä kirjoittaa jo oman nimesi?
Tyttö istui isänsä sylissä, vilkaisi tätä kasvoihin ja sanoi: - En osaa, mutta minä osaan kirjoittaa isän nimen!
Voitte arvata, että lapsen isä oli vastauksesta ylpeä ja onnellinen!
Muisto neuvolakäynnistä onkin taltioitu parhaitten perhetapahtumien joukkoon.

Viime viikolla valmistelimme naistenpiirissä tulevan sunnuntain messuavustusta. Meitä oli pitkän pöydän ympärillä iso joukko naisia ja kävimme huolella kaikki pyhäpäivän tekstit lävitse: luimme ne sekä uudesta että vanhan käännöksestä ja yritimme tavoittaa tekstien välisen yhteisen punaisen langan. Oli mielenkiintoista tutkia tällä tavalla Raamattua ja ihmetellä käännöksien eroavaisuutta, mutta tilaisuus venyi (varmaan minusta johtuen!) huomaamatta liian pitkäksi. Väki alkoi liikehtiä levottomana. Puhelinkin soi ja kaikkia kiinnostava puhelu valtasi mielet. Alettiin miettiä lähestyviä syntymäpäiviä ja erilaisia delegaatioita, jotka lähtisivät 90-vuotiasta päivänsankaria onnittelemaan.
Lopulta piirin huomio saatiin kahmittua sen verran kasaan, että päästiin ehdottamaan loppuvirttä. Se oli virsi 600:
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Siinä laulettaessa tuntui, että Hyvyyden voima kokosi meidän hajalleen ryöpsähtäneet ajatukset yhteen nippuun. Se keräsi kaiken väsymyksen ja levottomuuden.

Alkukesän viikolla Valamossa filosofi Torsti Lehtinen sanoi jossain yhteydessä puhuessaan ihmisen levottomuudesta, että hänen rukouksensa on: - Tee rauha minun rauhattomuuteni kanssa!

Kun Kristus katsoo meitä lunastamiaan ihmisiä, hän näkee meidät kauniina kuin syksyisen puun, joka on verhoutunut lehvistön kultaan. Hän ei näe harmaita ja haarovia oksanrankoja, eikä myhkyräisiä vartta. Hän ei näe puun sammaloitunutta ja jäkälään piiloutunutta pintaa. Hän ei näe puutteitamme, laiminlyöntejä, kaikkea mahdollista rumaa, ikävää ja väärää.
Hän näkee meidät kääriytyneinä hänen tarjoamaansa lepoon, kauneuteen, kirkkauteen.

Kolossalaiskirjeessä puhutaan pukeutumisesta sydämelliseen armahtamiseen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.
Lyhyesti sanottuna koko pitkän hyvien asioiden rimpsun voisi tiivistää yhteen sanaan: rakkaus.

Taidamme olla kuin pikkuinen lapsi, joka osasi kirjoittaa vain isänsä nimen - meilläkään ei ole mitään muuta niin tärkeää kuin Isän nimi! Sen turvin on lupa kietoutua Jumalan rauhaan ja rakkauteen.