Seimen luo ihmettelemään

Olen ostanut kuvan seimen nelisenkymmentä vuotta sitten Betlehemistä. Silloin tämä öljypuinen seimi lähes ylitti vatimattoman matkabudjettini, mutta halusin saada pitkäikäisen joulunajan koristeen. Sellainen seimestä on sitten tullutkin. Se kaivetaan kaapin perältä adventin saapuessa ja vasta tammikuun lopulla havahdutaan siihen, että se pitäisi taas siirtää vuosilepoonsa.

Nyt adventtiajan lehdissä on ollut uutinen siitä, kuinka Roomasta palautettiin Betlehemiin pala Jeesuksen seimeä. Tämä pyhäinjäännös oli ollut lainassa 1 000 vuotta, Rooma oli tarvinnut Pyhästä Maasta peräisin olevia esineitä perustaakseen vaihtoehtoisen Jerusalemin - korostaakseen omaa imagoaan pyhänä kaupunkina. Nyt ilmeisesti Rooman ei tarvitse enää aprikoida omaa arvoaan, koska he suostuivat seimen palautukseen.

Monelle seimen palautus oli kuitenkin melkoinen pettymys, sillä seimeä saatiin Betlehemiin vain peukalon kokoinen palanen, suurin osa pyhästä esineestä jäi kuitenkin Roomaan.

Me suomalaiset emme osaa arvostaa pyhäinjäännöksiä, koska emme ole niihin tottuneet. Ihmettelin aikoinani Rooman eräässä suuressa katedraalissa Pyhän Pietarin patsaan jalkaterää, jota oli suudeltu niin usein, että kaikki kultaus oli siitä kulunut ja varvas kulunut littanaksi. Halusin kokeilla, miltä tuntuisi olla katolinen ja suudella patsaan jalkaa, mutta yrityksestäni huolimatta en saanut sitä tehdyksi.

Mikä on sitten seimen sanoma meille?
Ajattelen, että ennen kaikkea seimi puhuu nöyryydestä, siitä, että maan ja taivaan valtiaan, Jumalan Pojan ensimmäinen makuusija oli eläinten syöttökaukalo. Vaatimattomasti hänen elämänsä alkoi, ja tähän vaatimattomaan ja nöyrään elämänasenteeseen hän halusi ohjata seuraajiaan.
Matt.11:29 hän kehottaa "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon."

Näin adventin aikaan Jeesus näyttäytyy hiljaisena ja nöyränä kuninkaana, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Kansanjoukot heiluttavat palmunoksia, levittävät vaatteita tielle ja huutavat hänelle Hoosiannaa, mutta Jeesus ei halua olla mikään palvottu julkkis. Hän on tullut elämään arkea ihmisten rinnalla, auttamaan, parantamaan ja opettamaan. Hän on tullut täyttämään Isänsä tahdon, eikä etsi omaa kunniaansa.


Nyt ennen joulua elämme pienen paaston aikaa, siihen kuuluu erityisesti itsensä tutkiminen suuren juhlan edellä. Olisi varmaan hyödyllistä miettiä, onko omassa elämässä  mahdollista etsiä Jeesuksen mallin mukaista nöyryyttä. Silloin emme olisi aina ensimmäisinä etsimässä hyvää vain itsellemme, olisi laukomassa omia mielipiteitämme, jopa arvostelemassa ja paheksumassa, vaikka emme edes ymmäräisi, mistä on kyse.
Pitäisi vaan yrittää katsoa asioita lähimmäisen näkökulmasta ja pyrkiä auttamaan ja rohkaisemaan  varovaisesti ja kuunnellen - hänen ehdoillaan.

Kun Jeesus elämänsä viimeisenä iltana pesi oppilaiden ihmetykseksi heidän jalkansa, hän selitti tekoaan:"Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille".  Joh. 13:15

Palanen seimeä on saapunut Betlehemiin.
Betlehemissä, Gazassa ja Länsirannalla 1% asukkaista on kristittyjä.

Epämuodikasta

Salome kirjoitti viime kerralla nöyryydestä ja lainasi Jobin kirjan järisyttävää kohtaa: "Herra antoi, Herra otti. Ylistetty olkoon Herran nimi!"

Joskus nuorena kun selasin äitini suvun perheraamatun alkulehtiä, jäin tuijottamaan sivua, jossa oli äidin lapsuudenperheen nuorina kuolleiden jäsenten nimet. Erityisesti minua kosketti pieni yhdeksänkuisena kuolleen tyttövauvan nimi, jonka nimen alle pappani oli kirjoittanut juuri nuo Jobin sanat: "Herra antoi, Herra otti. Ylistetty olkoon Herran nimi!"
Ihmettelin silloin, kuinka joku on kyennyt ottamaan tuollaisin sanoin kauhean iskun vastaan. Tuskin osaisin vieläkään  suhtautua noin täydellisen luottavasti Jumalan tahtoon. Että raskaimmankin menetyksen hetkellä voi nähdä, että Jumala sittenkin rakastaa ja on kaiken takana.

Salome sanoi, ettei nöyryys ole nykyisin enää muodikasta. Jos kadunmieheltä lähtisi kyselemään, mitä nöyrä-sana tarkoittaa, olisi todennäköistä, ettei kysymykseen saisi vastausta. Helpoimmin sanan voi varmaan määritellä vastakohtansa avulla.
Jaakobin kirjeessä 4: 6 sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

Ylpeä ihminen luulee olevansa viisas, taitava ja mahtava. Hän pitää itseään muita parempana ja kuvittelee saavuttaneensa jotakin omilla taidoillaan. Hän ei anna tekemisistään kunniaa Jumalalle, vaan ottaa sen kaiken itselleen ja ylpistyy.

Nykyaika tuntuu vaativan ihmiseltä kaikenlaista itsensä kehumista. Jo työpaikkaa hakiessa pitää osoittaa, miksi juuri kyseinen henkilö on maan mainioin ja tehtävään paras monessa suhteessa. On toki tärkeää osata arvostaa itseään. Vääränlainen ylpeys syntyykin mittaamalla omaa tekemistään lähimmäisiin ja ympäristöön. Jos ihminen on yksin kotonaan ja hääri itsekseen töittensä parissa, hän voi kyllä kokea omista tekemisistään tyytyväisyyttä ja hyvää mieltä. Vasta toisten joukossa hän alkaa miettiä omaa itseään suhteessa muihin: onko hän heitä parempi vai huonompi. Vanha suomalaisen  sananlaskun muistutus on vieläkin ajankohtainen: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."

Paavali kirjoittaa korinttolaisille 4: 7 "Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet kuin se olisi omaa ansiotasi?"
Kaikki on siis Jumalalta luomisen lahjaa. Toiset ihmiset ovat aivan samassa asemassa hänen edessään.