keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kiitos ihanasta syksypäivästä!


Tämän alkaneen aamun suuri ilo on ollut herätä aurinkoiseen aamuun. Kun takana on muutamia kylmiä ja tihkusateisia päiviä, niin tällainen aurinkoinen aamu, jolloin myöhäissyksyn väreissä viipyvä luonto loistelee auringossa, on suurta lahjaa.

Viime sunnuntain psalmiteksti (Ps. 136) ylisti Jumalaa Luojana. Psalmin alussa kerrataan Jumalan suuria luomistekoja, ja sen jälkeen siirrytään kertaamaan Israelin kansan historiaa, muistelemaan, miten Jumala on auttanut kansaansa.

Jokainen psalmin 26 jakeesta päättyy huudahdukseen: Iäti kestää hänen armonsa!
Huudahduksesta muodostuu eräänlainen uskontunnustus Jumalan hyvyydestä luomakuntaansa ja erityisesti Israelia kohtaan.
Samalla tavalla me suomalaisetkin voimme kertailla omaa historiaamme, ja ihmetellä sitä, kuinka olemme selvinneet vaikeista tilanteista ja kansana välttäneet raskaita kohtaloita Jumalan varjelevan käden alla. Kiitos siitä taivaalliselle Isälle! Todellakin iäti kestää hänen armonsa!

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä.
Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää jumalien Jumalaa!
Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää valtiaitten valtiasta!
Iäti kestää hänen armonsa.

Hän yksin tekee suuria ihmetekoja.
Iäti kestää hänen armonsa!

Hän on taitavalla kädellään tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa!

Hän on tehnyt suuret valot.
Iäti kestää hänen armonsa!

 

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Israeliin keväällä 2020!





Lupasin laittaa tänne blogiin Israelin kiertomatkan ohjelman.
Toimin toisena matkanjohtajana hepreanopettajani Eijan kanssa. Minun tehtäväni on opettaa vasta-alkajille tervehdyksiä, kiitos-, anteeksi- yms. sanoja. Eija puolestaan opettaisi ryhmää, joka osaa jo vähän hepreaa. Kumpaankaan ryhmään ei tarvitse osallistua, kaikki on aivan vapaaehtoista.

Matka Israelin kevääseen 21.-29.2.2020
”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen.”
Matkaoppaana Pentti Holi puh. 040 721 3939
Matkanjohtajina: Eija Helin 0400 205 486 ja Marja-Liisa Kuitunen 0400 599 218

Aamuisin on tarjolla oppitunti heprean harrastajille. Laulamme heprealaisia lauluja, tutustumme myös israelilaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Mukaan ovat tervetulleita myös he, jotka eivät harrasta hepreaa. Tutkimme matkalla aimo annoksen Raamattua kertomusten tapahtumapaikoilla. Majapaikkoinamme ovat Jerusalem ja Välimeren rantakaupunki Natanya. Matka osuu kevään kauneimpaan aikaan. Vuoret ja laaksot ovat saaneet vihreän nurmipeitteen, ja kukkakentät hehkuvat runsaassa väriloistossaan. Muuttolinnut kiiruhtavat suurina parvina pohjoista kohti

LENTOAIKATAULU (FINNAIR) pe 21.2. AY1979 Helsinki-Tel Aviv 19.55 - 00.20 (la 22.2.)) La 29.2. AY1980 Tel Aviv –Helsinki 01.10 – 05.50 (Lentoyhtiö Finnair, lentoaikataulut sitoumuksetta, kaikki paikallisia aikoja) HOTELLIT 21.-25.2.2020 Jerusalem, Jerusalem Tower tai vastaava, 23 Hillel st. p. + 972-2-6209209. Hotelli sijaitsee kaupungin liikekeskustassa, lähellä Jerusalemin Vanhaakaupunkia. Hotellissa on 120 huonetta, joissa kylpyhuone, puhelin, ilmastointi, turvasäilö, internet ja tv. Suosittu, vilkas Ben Jehudan promenaadi on viiden minuutin kävelymatkan päässä.
25. – 28.2.2020 Natania, Residence hotelli tai vastaava
18 Gad Machness Street, p. + 972-9-8301111.
Hotelli sijaitsee Välimeren rannalla, viiden minuutin kävelymatkan päässä viihtyisästä kaupungin keskustasta.
Ravintola, Baari, Savuttomia huoneita, Huoneita liikuntarajoitteisille, Hissi, Lämmitys, llmastointi

Matkan hinta: 1680 €/ hlö/2 h huone

Hintaan sisältyvät:
• Finnairin lennot Helsinki–Tel Aviv–Helsinki
• Lentokenttäverot ja matkustajamaksut
• 1kpl/ enintään 23kg matkatavaraa
• 1kpl/ enintään 8kg käsimatkatavaraa
• Matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja tutustumiskohteet
• Majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa
• Puolihoito (runsas aamiainen ja päivällinen)
• Oppaan ja matkanjohtajan palvelut
Hintaan eivät sisälly:
• Matkavakuutus
• Ylimääräiset retket ja ateriat
• Ateriat lennolla
• 1 hengen huone, lisämaksu 390 €
• Palvelumaksu 10 € / lasku
Varaukset ja varausmaksu maksettava viimeistään 7.11.2019: Matkavekka/ hanna.piilonen@matkavekka.fi
puh. 020 120 4984
Paikkoja rajoitetusti.

Israeliin matkustettaessa Suomen kansalaiset tarvitsevat matkalla passin, joka on voimassa 6kk matkan jälkeen.
Pyydämme lähettämään passitiedot tai -kopion meille viimeistään 1kk ennen matkaa.
Kyseessä on matkapaketti; vastuullinen matkanjärjestäjä on Matkavekka - TravelCo Nordic A/S. Noudatamme yleisiä matkapakettiehtoja sekä Matkavekan lisä- ja erityisehtoja tämän matkan osalta. Matka- ja maksuehdot ryhmämyyjältä.
Kehotamme ottamaan riittävän matkavakuutuksen jo matkavarausta tehtäessä.
(heti kun varausmaksu on
suoritettu).
Matkavekka
Äyritie 12 C, 01510 Vantaa
myynti@matkavekka.fi • puhelin: 020 120 4000 • matkavekka.fi • TravelCo Nordic A/S (CVR 21148180)

MATKAOHJELMA
pe 21.2. Lento Helsingistä Tel Aviviin, jonne saavumme lauantaina (22.2.) puolenyön jälkeen. Sieltä on vajaan tunnin bussimatka Juudean vuorille Jerusalemiin. Majoittuminen hotelliin, jossa asumme tiistaihin saakka.

la 22.2. Lyhyen yön jälkeen on aamulla mahdollisuus nauttia hotelliaamiaista tavallista myöhempään. Puolilta päivin lähdemme näköalakierrokselle, nousemme Öljymäelle, josta ihastelemme Jerusalemin upeita näkymiä. Sieltä laskeudumme Kaikkien kansojen kirkkoon ja Getsemanen puutarhaan. Vierailemme juutalaisen kansan pyhimmällä paikalla, Itkumuurilla (Länsimuurilla).

su 23.2. Päivän aluksi tehdään kierros Jerusalemin uudemmassa osassa. Vierailemme Israelin parlamenttitalossa. Israel-museossa tutustumme Jerusalemin pienoismalliin ja Kirjan pyhäkköön sekä museon mittaviin taideaarteisiin. Käytyämme holokaustimuseo Jad Vashemissa ajamme Itämaan tietäjien askelissa suurten kuninkaitten pieneen Betlehemiin, jossa kuultiin ensiksi Jeesuksen, Vapahtajan synnyttämät iloiset sävelet.

ma 24.2. Aloitamme retkipäivän Jeesuksen ylösnousemuksen juhlatunnelmissa Puutarhahaudalla. Seuraavaksi käyskentelemme Jerusalemin Vanhan kaupungin sokkeloissa keskellä arkeologian ja historian nähtävyyksiä sekä basaarien itämaisia houkutuksia. Astelemme Cardo-kadun ja Via Dolorosan kiveyksillä juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kortteleissa. Iltapäivällä nautimme vielä Juudean vuorimaan uljaista ja vehmaista maisemista. Kyläilemme suomalaisten perustamassa Jad Hashmonan asutuksessa ja kaupunkikibbutsi Reshitissä.

ti 25.2. Siirrymme Jerusalemista Kuolleen meren ja Galilean kautta Välimeren rannalle Natanyaan. Kuolleella merellä perehdymme maailman alimman paikan erikoisuuksiin ja ihmeisiin. Uimme Kuolleen meren suolaisissa vesissä. Tutustumme myös Kuolleen meren mineraaleista jalostettuihin terveys- ja kosmetiikkatuotteisiin. Sieltä jatkamme Jordaninlaakson tietä Galileaan. Kierämme Genesaretin järven ympäri ja pysähdymme esimerkiksi Kapernaumissa, Tabghassa. Sieltä jatkamme Jisreelin ja Sharonin tasankojen kautta Natanyaan, jossa majoittuminen ja illallinen.

ke 26.2. Päivä aluksi vierailemme roomalaishenkisessä, Uuden testamentin aikaisen Kesarean kaupungin kaivauksilla. Tutustumme kaupungin teatteriin, stadioniin sekä sataman, palatsien ja kylpylöiden jäännöksiin. Sieltä jatkamme maan suurimpaan satamakaupunkiin Haifaan, joka on myös Israelin tärkeimpiä kulttuurin ja tieteen keskuksia. Käymme myös Länsi-Galilean pääkaupungissa Akkossa. Paluu matkalla joko ylitämme tai alitamme Karmel-vuoren.

to 27.2. Ajamme aluksi Herzeliyan kautta Tel Aviin. Tutustumme Tel Aviviin
Kiertelemme Jaffon suurenmoista, tasokkaasti järjesteltyä kirpputoria, jossa voi tehdä yllättäviä löytöjä. Jatkamme etelään juutalaisen uskon merkittävään keskukseen Yavneen. Ennen hotellille paluuta käymme vielä naapuriasutuksen ystäviä tapaamassa sekä ihastelemassa heidän kaunista kotiaan ja nauttimaan heidän vieraanvaraisuudestaan.

pe 28.2. Aamupäivän varaamme ostoksiin ja lepoon. Illan suussa siirrymme Jaffoon jossa tutustumme paikallisseurakuntaan ja ennen lentoasemalle siirtymistä nautimme siellä itämaisen läksiäisaterian.

la 29.2. Lento Tel Aviv-Helsinki (01.10 – 05.50)

TERVETULOA MUKAAN MATKALLE!




perjantai 13. syyskuuta 2019

Jos tahtoo vähän

 


Täällä meillä päin on vielä sellainenkin ihme kuin toimiva pankkikonttori. Tosin se on auki vain kerran viikossa ja silloinkin vain muutaman tunnin kerrallaan. Ruuhkaa siellä ei kuitenkaan yleensä ole paria asiakasta enemmän. 
Istuin siellä eräänä päivänä perikunnan pankkiasioiden takia ja ennätin hieman silmäillä ympärilleni. Vastapäisellä seinällä oli juliste, jossa määrätietoisen näköinen tyttö katselee hieman yläviistoon ja julisteen teksti kertoo: JOS TAHTOO VÄHÄN, SAA VÄHÄN.

Näpsäytin kuvan kännykällä julisteesta ja ajattelin, että onpa osuva teksti, mikä sopii taivaalliseen Isään ja rukoilemiseen.

Monesti käy niin, että olemme itse rajaamassa Jumalan mahdollisuuksia auttaa ja toimia. Pyydämme  vain hiukan ja varovaisesti, tyydymme pieniin vastauksiin. Kuitenkin Jumalalla on kaikki valta ja kaikki rikkaudet. Taivaalliset varastot ovat loputtomat.

Jumala haluaa, että olemme vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. Puhetta hänen kanssaan kutsutaan rukoukseksi. Jumala haluaa, että lähestymme häntä kaikkine ajatuksinemme. Valitettavasti emme muista useinkaan rukoilla ja yhteydenotto meidän puoleltamme tapahtuu monesti vain silloin, kun meillä on joku huoli tai hätä. Usein Jumala kutsuukin ihmistä vaikeuksien kautta.

Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua. Ps. 50:15
  
Raamattuopiston perustajan, Urho Muroman, kerrotaan sanoneen:"Missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta. Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta."
Siunaushan tarkoittaa kaikkia elämässämme olevia hyviä asioita.


 Raamattu on suorastaan pullollaan lupauksia rukousten kuulemisesta. Yksi kaikenkattava lupaus löytyy Fil. 4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. 

Usein jäämme vaille taivaallisen Isän huolenpitoa ja siunauksia siksi, ettemme tule pyytäneeksi. Elämme vain kiireisinä omassa voimassamme.
Jaakob muistuttaakin 4:2, jäätte vaille, koska ette pyydä.

Muutama vuosi sitten tein kuvan eräässä Edinburgin kirkossa olevan patsaasta, jossa enkeli ojentaa tyhjää rukousten maljaa. Enkeli näyttää alakuloiselta, mutta eipä ihme, kun malja on tyhjä. 
Patsas puhui minulle voimakkaasti tuosta Jaakobin kirjeen kohdasta.  

Teillä ei ole, kun ette ano. Jaak. 4:2










perjantai 6. syyskuuta 2019

Armo riittää


Kirjoitin edellisellä kerralla kilvoittelusta, joka on eräänlaista peiliinkatsomista ja oman olemisensa arviointia. Kun katsomme peiliin, niin sieltä ei löydykään täydellistä ihmistä, aina paljastuu tyhmyyksiä, laiminlyöntejä ja kaikenlaista, minkä olisi voinut tehdä toisin.

Raamatustakin löytyy - jopa Jeesuksen sanoin - kehotus täydellisyyteen: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Mt 5:48  tai Pietari kirjoittaa 1. Piet. 1:"Onhan kirjoitettu. Olkaa pyhät, niin kuin minä olen pyhä." Sama ajatus löytyy jo Moosekselta, 3. Moos. 11.

Jumala siis tuntuu odottavan odottaa meiltä täydellisyyttä, mutta epätäydellisyys tulee vastaan kaikessa: ruumiissa, ajatuksissa ja teoissa.

Paavali joutui kamppailemaan erityisen ankarasti häpeällisen menneisyytensä kanssa. Kuitenkin hän sai kuulla Jumalan lohdutuksen: "Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä voimani tulee esiin heikkoudessa." 1. Kor. 1.

Itse olen joutunut elämän isojen vaatimusten keskellä takertumaan Paavalin sanoihin, joissa kaiken tekemisen ja itsetunnon pohjaksi on löytynyt omaa itseä suurempi tuki: "Jumalan armosta olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha." 1. Kor. 15


Jumala katsoo meitä rakastavasti, vaikka olemme keskeneräisiä. Hän näkee meidät omina rakkaina lapsinaan Kristuksen pelastustyön puhdistamina. Vaihtokauppa Jeesuksen kanssa kannatti.
Me luovutimme Jeesukselle omat syntimme ja puutteemme, hän antoi meille oikeuden ja rohkeuden tulla täydellisinä Isän eteen.

Siirrytään risuaidan varjosta suoraan eteenpäin!













sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Ilo elää Ilomantsissa

Me kolme opiskeluajan kämppistä, Riitta, Milja ja minä matkasimme muutamaksi päiväksi Ilomantsiin tapaamaan porukkamme neljättä jäsentä, Pirkkoa.

B&B Kuuksenkaari toimii entisen koulun tiloissa
Majoituksen varasimme Kuuksenvaaran entiseltä koululta. Entisiä kouluja tuntui Ilomantsissa riittävän: parhaimmillaan kunnassa oli toiminut 50 koulua, nyt enää kaksi. Luvut puhuvat selvää kieltä työpaikkojen siirtymisestä kauas ja maaltamuutosta.
Meistä tuntui aika tunnelmalliselta asua vanhassa luokkahuoneessa, jossa tilaa oli riittämiin.

Möhkön suunnalta löytyy vielä juoksuhautoja








Ilomantsilaisen ystävämme mies on ollut rajavartijana, niinpä meillä olikin paras mahdollinen opas, kun hän kuljetti meitä rajan tuntumassa, näytti ja kertoi sodan aikaisista tapahtumista. Minulle oli uusi asia, kuinka ankaria taisteluja Ilomantsissa oli käyty, miten suomalaiset olivat onnistuneet torjumaan monta vaarallista hyökkäystä. Sota kosketti ankarasti myös Ilomantsin itäisiä osia, joista ihmiset joutuivat lähtemään evakkoon. Osa pitäjästä jouduttiin luovuttamaan rauhanteossa Neuvostoliitolle.

Sää suosi meitä matkalaisia, elokuun viimeiset päivät olivat aurinkoisia, jopa suorastaan helteisiä. Vierailimme Petkeljärven kansallispuistossa, ihailimme upeaa, suorarunkoista mäntymetsää ja vaelsimme helppokulkuisia tasaisia polkuja hiekkapohjaisessa maastossa.
Laajat näkymät vaaran laelta




Paluumatkalla poikkesimme Heinävedellä Valamon luostarissa. Se olikin meille tuttu paikka. Itse olen ollut siellä kirjoittajakurssilla, ja Milja on ollut siellä pari kertaa vapaaehtoisena puutarhatöissä muutama vuosi sitten.

Parppeinvaaran karjalaisia rakennuksia. 
Puhuimme ortodoksisuudesta, siitä miten se eroaa luterilaisuudesta.Ortodoksi-isät puhuvat paljon kilvoittelusta. Se on luterilaiselle ajattelutavalle melko vieras käsite.
Raamattu tosin kehottaa meitä kaikkia:
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.  1. Tim. 6

Kilvoittelu sana tarkoittaa UT:ssa kilpailua, usein juoksukilpailua. Uskon elämässä emme kilpaile toistemme kanssa siitä, kuka on paras. Kilpailun
tarkoitus on päästä maallisen elämän päätteeksi
taivaan kotiin. Jeesus itse antaa omalla elämällään esimerkin kilvoittelusta. Hän ei lähtenyt Paholaisen houkutuksiin helposta ja loistokkaasta elämästä, vaan turvasi Sanan lupauksiin.
Samalla tavalla myöskään me nykyisen ajan uskovat emme saisi rakentaa elämäämme ympäröivän maailman arvojen mukaan, vaan elämän suunta ja ohjeet pitäisi etsiä Raamatusta.

Kilvoittelua tästä näkökulmasta voisi olla vaikkapa vähempi somessa roikuminen ja sen sijaan Raamattuun tarttuminen entistä useammin. Apua kilvoitteluun saa osallistumisesta raamattupiiriin ja jumalanpalveluksiin, joissa puhutaan Raamatun mukaisesti.

Ne jotka juoksevat maratoneja tai muita pitkiä lenkkejä, puhuvat reitin varrella olevista juottopisteistä, joissa tarjotaan juoksijoille vettä. Tällaista voimaannuttavaa vettä voivat olla juuri srk:n yhteiset kokoontumiset, joissa tankataan kilvoittelijaa eteenpäin.

Jos kilvoittelija käyttää vain kaikki rahansa, voimansa ja energiansa oman itsensä mukavuudeksi, voi olla, että häneltä kilpailu tyystin unohtuu, ja hän nyykähtää tien varteen.

”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. 
Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.” Hepr. 12
Ikonostaasi Valamon luostarista








tiistai 27. elokuuta 2019

Mitä meistä jää?

Ote yhdestä Elli-tädin rakkauskirjeestä
 Olen jatkanut sukukirjan tekemistä, kaivellut laatikoita ja tutkinut vanhoja papereita.  Talossa, missä asumme nykyisin puolet vuodesta, on asunut isomummuni sekä hänen seitsemän tytärtään. Yksi tyttäristä on ollut mummuni Hilja, mutta kuudesta muustakin siskosta löytyy vielä muistoja.

Elli-täti oli siskoista se, joka tarttui rohkeasti töihin, jotka vielä 1900-luvun vaihteessa perinteisesti kuuluivat miehille. Hän korjasi esim. kaivoa, mutta onnettomuudekseen kerran putosikin sinne. Se ei tyttöä haitannut, hänellä riitti energiaa iltamenoihin, jonne äiti ei olisi tyttöjä päästänyt. Ikkunasta pääsi kuitenkin näppärästi karkuun. Elli-täti meni naimisiin vasta 30- vuotiaana, mutta hänellä ehti olla monia "sulhasia". Laatikosta löytyikin nippu kuvia näistä poikaystävistä. Mielenkiintoisin löytö tuli vastaan jo vuosia sitten, kun remontoimme makuuhuonettamme, niin seitsemän Elli-tädin liisteröimän tapetin alta löytyi nippu seinään naulattuja rakkauskirjeitä, joista yksi vuodelta 1919 on kuvattuna yläpuolella. Kirjoittaja W. M. on Suomenlinnassa sotilaspalveluksessa ja kirjoittaa m.m. sisällissodasta ja espanjantaudin leviämisestä.

Kaikista siskoista ei ole jäänyt paljoakaan muistoja. Pienestä Helli Aurorasta, joka kuoli vain yhdeksän kuukauden ikäisenä, on vain isosiskon kirjoittama paperilappu, josta löytyvät Hellin tärkeät päivämäärät sekä nöyrä toteamus: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi olkoon kiitetty.

Yksi sisaruksista, Linda, rakastui talossa olevaan Jussi-renkiin, joka oli kyllä talollista sukua, muttei kuitenkaan tyttöjen äidistä tarpeeksi varakas. Nuorien avioliittoajatusta ei hyväksytty. Mikä siis neuvoksi? Ei auttanut kuin ottaa kohtalo omiin käsiin. Avulias renkikaveri vei nuorenparin tavaroineen Hämeenlinnan asemalle, josta he sitten pakenivat junalla Helsinkiin. Siellä he sitten aloittivat oman elämänsä. Vasta myöhemmin heille lohkaistiin päätilasta oma tila, jonne he palasivat rakentamaan oman kotitalonsa.
Pikkusiskon kiusoitteleva piirros Jussi-rengistä, joka on jäniksen kyydissä, kertoo tapahtumien vauhdikkaasta kulusta omalla tavallaan. Jänis kuvaa Lindaa, joka vie Jussia mennessään! 


Kun kääntelin ja ihmettelin näitä vanhoja papereita, havahduin katsomaan sänkyni vieressä seinällä olevaa huoneentaulua, jonka pelastin poikani ja miniäni roskakasasta vuosia sitten. Taulu on miniäni mummon tekemä, mutta nuorenparin kodissa sille ei löytynyt paikkaa. Pyysin taulun itselleni ja lupasin palauttaa sen heille sitten, kun he sen haluavat. Nyt se on seinällä perhekuvan yläpuolella ja puhuu väkevää kieltään, siitä, kuinka Jumalan armo riittää sukupolvesta toiseen. Me tällä hetkellä elävät emme ole täydellisiä, mutta eivät nuo aiemmin eläneetkään tunnu olleen. Kuitenkin Jumalan ihmeellinen armo riittää sukupolvelta toiselle.
Joka aamu on armo uus.


torstai 22. elokuuta 2019

Joka ainoan tuntee hän

Äitienpäivä Padankosken kansakoululla ehkä vuonna 1927

Joku tarkka blogin seuraaja on saattanut huomata, että päivityksien väli venähti hieman tavallista pidemmäksi. Koneeni nimittäin kuoli ylirasitukseen!
Tein innostuneena kahdesta suvustani Ifolor-kirjaa, lähetin ja siirtelin kuvia, kunnes kovalevy posahti, eikä kone enää suostunut käynnistymään. Tietysti suurin huoli oli siitä, mitä tärkeää ehkä olisi kadonnut. Onneksi apu löytyi, eikä mitään suurempaa onnettomuutta tapahtunut kuin muutaman päivän pakollinen nettipaasto.

Olen viime päivät tuijotellut vuosikymmenien takaisia valokuvia, joista olen pystynyt tunnistamaan ehkä pari-kolme ihmistä, mutta suurin osa on jäänyt tuntemattomiksi. Tuosta äitienpäiväkuvasta vuodelta 1927 löydän eturivissä ruutumekossa hymyilevän lettipäisen äitini. Huomaan, että muistutin kovasti häntä samanikäisenä. Mummuni puolestaan istuu kuvan oikeassa syrjässä toiseksi ylimmässä rivissä. Hänen polveensa nojailee pikkuenoni Kustaa, joka kaatui 1943 Maaselässä.

Kuvakirjaa tehdessäni minua ovat koskettaneet erityisesti kaikki ne ihmiset, joita en ole tuntenut. Olen hypistellyt kädessäni nipullista studiokuvia ihmisistä, jotka ovat pukeutuneet ajan kuosiin tyylikkäästi, mutta kenelläkään nykyään elävällä ei ole harmaintakaan aavistusta, keitä he ovat.

Sitten olen ajatellut, miten ihmeellistä on, että Jumala tuntee kuitenkin heistä jokaisen. Hänen silmissään kaikki elävät. Jumala ei unohda nimiä, eikä hylkää luotujaan. Hän vakuuttaa profeetta Jesajan kautta ( luvuissa 43 ja 54)  
Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky,
eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra sinun armahtajasi.

Jumala ei ainostaan tunne meitä nimeltä, vaan hän kutsuu jokaista yhtyteensä kulkemaan taivastietä täällä maan päällä ollessa. Kutsu on henkilökohtainen, sillä hänellä on meille jokaiselle ainutkertainen suunnitelma. Hän haluaa vetää meitä lähelleen ja tarjoaa matkalle rikasta ja kiinnostavaa elämää.    

Äitini Elli ja hänen veljensä Eino kuvattuna Tampereella lokakuussa 1917


Satatuhatta tähteä loistaa,
joka ainoan tuntee hän.
Joka perhosen nimeltä kutsuu
ja kukkasen pienimmän.

Ei ainutta tähteä, kukkaa,
voi Jumala unhoittaa.
Ja maailman kaikki lapset
hän helmaansa kokoaa.

                                                                Tuntematon

perjantai 16. elokuuta 2019

Lähde matkalle Israeliin!


Olen ollut tällä viikolla palaverissa, jossa suunnittelimme Israelin matkaa.
Hepreanopettajani, erityisopettaja ja muusikko Eija Helin Lahdesta veti jo tänä vuonna Pentti Holin kanssa  kevättalvella matkaa.  Pentti Holi on rovasti, mutta samalla myös erittäin kokenut opas, joka on asunut Israelissa ja ollut opastamassa siellä pari-kolme kertaa vuodessa.

Menneen kevään matkalla oli erikoisuutena Eijan aamulla pitämät 45 min.  vapaaehtoiset hepreantunnit, joissa opeteltiin kieltä matkalla eteen tulevia käytännön tilanteita varten. Koska hänen ryhmänsä oli varsin suuri, hän pyysi minut mukaan tulevalle matkalle opettamaan aivan alkeita.
Innostuin heti kovasti ajatuksesta.

Vielä ei varsinaista ohjelmaa ole lyöty lukkoon, mutta tässä jo etukäteistietoa, että voit ryhtyä miettimään, voisitko lähteä matkalle mukaan.

Israelin kiertomatka 
21.2.- 29.2. 2020
Matkanjohtajina
Eija Helin, p. 0400 205 486
Marja-Liisa Kuitunen, p. 0400 599 218
Aamuisin on tarjolla oppitunti heprean harrastajille.
Mukaan ovat toki tervetulleita myös he, jotka eivät harrasta hepreaa. 
Laulamme heprealaisia lauluja, tutustumme myös israelilaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. 
Tutkimme matkalla aimo annoksen Raamattua kertomusten tapahtumapaikoilla. 
Majapaikkoinamme ovat Jerusalem ja Välimeren rantakaupunki Natanya. 
Nyt on erinomainen tilaisuus tutustua Välimeren rannikkokaupunkeihin Nataniaan, Haifaan ja Tel Aviviin, joissa harvemmin vieraillaan.
 Matka osuu kevään kauneimpaan aikaan. Vuoret ja laaksot ovat saaneet vihreän nurmipeitteen, ja kukkakentät hehkuvat runsaassa väriloistossaan. Muuttolinnut kiiruhtavat suurina parvina pohjoista kohti.
Hinta 1680 €

Matkasta tulee lisää tietoa myös Pentti Holin holiway.fi sivuille.
Hänen hauskaan ja persoonalliseen opastustyyliinsä voi tutustua myös TV7 arkistossa ohjelmaan 
7 päivää Israelissa. 
Pentin elämänvaiheita Israelissa ja ajatuksia mm. maan turvallisuudesta voi katsella myös ohjelmasta Roihu Vieraana Pentti Holi.
Kirjoitan tänne myöemmin matkan tarkan ohjelman. 

Nyt on mahdollisuus kulkea maassa, missä Jeesus syntyi, eli, kärsi, kuoli, heräsi kuolleista ja nousi taivaaseen. Tähän maahan hän on vielä kerran palaava takaisin uskomme mukaan.
Olet lämpimästi tervetullut matkalle mukaan!

Marja-Liisa Kuitunen (Magdaleena) Jerusalemin Vanhan kaupungin muureilla