ALLERGIAINEN
Poikani oli pukemassa pian kolme vuotta täyttävää tytärtään hoitoon ja höpötteli: - Oletko sinä isän mussukka?
Tyttö kiemurteli suojapukuunsa ja sanoi: - En ole.
Poikani kysyi sitten: - Mikä sinä sitten isälle olet?
Siihen tyttö vastasi topakasti: - Minä olen allergiainen!
Viime sunnuntain tekstissä puhuttiin siitä, kuinka ihminen elää maailmassa omaa arkeaan, mutta on silti samalla taivaan kansalainen (Joh. 16: 5-15). Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että olemme kovin arkoja ja vaivaantuneita puhumaan taivaan valtakunnan asioista mitään. Olemme aivan kuin allergisia käyttämään sellaisia sanoja kuin Jumala, taivaan Isä ja Jeesus, jo nimien mainitseminen on kovin ujostuttavaa. Vielä vaikeampaa on puhua siitä, mitä Raamattu heistä kertoo, ja erittäin vaikeaa on paljastaa, mitä nämä nimet merkitsevät omassa elämässämme.
Pääsiäisaamun kertomuksissa Jeesuksen haudalla aamuvarhaisella vieraili naisia ja pari opetuslasta. Naisista kerrotaan, kuinka he tyhjän haudan nähtyään juoksunjalkaa kiirehtivät kaupunkiin, pelkästä ilosta veivät näin uutista eteenpäin. He eivät arkailleet, vaan olivat täynnä kertomisen halua. He eivät olleet Jeesuksen nimelle allergisia!
Olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut elää lapsuuteni kodissa, jossa ei Jumalalle oltu allergisia. Muistan, kuinka äitini iltaisin nojasi selkäänsä lämpimään uuniin ja luki meille siskoksille Uuden testamentin kertomuksia, tai samassa talossa asunut isotätini vei minua hengellisille lastenleireille. Isälläkin oli oma tapansa puhua Raamatusta: se oli ihmetteleminen. Kun jo vähän isompana tyttönä olin isän kanssa töissä pelloilla, hän alkoi usein puhua omalla murteellaan Vanhan testamentin tapahtumista: - Sitä mie kovast ihmettelen, ko se Simson anto silviisii Telilan ittiään huijata. Kui se huijar Telila pääs Simsonilt parra leikkaamaan? (Kertomus löytyy Tuomarien kirjasta luku 16.)
Minulla on unelma siitä, että me vanhempi sukupolvi olisimme rohkeita puhumaan nuoremmille taivaan valtakunnan asioista. Siihen on monia tapoja: jollekin on luontevaa lauleskella hengellistä laulua, toinen voi pyytää lasta tai nuorta kanssaan kirkkoon tai sopivaan tilaisuuteen. Kolmas voi opettaa pienelle iltarukouksen, samalla hän näyttää omalla esimerkillään, kuinka ilot ja huolet voi muutamalla sanalla tuoda taivaan Isän hoitoon. Tällä tavalla voimme toimia ilosanoman viejinä kuten pääsiäisaamun naiset ja opetuslapset. Jokaisella on siihen oma luonteva tapansa. Käyttäisimme vain rohkeasti mummoenergiaa ja pappa-poweria!
Iloa ja rohkeutta kaikille!
(Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 24.4.2013)
Kuva: Magdaleena
Poikani oli pukemassa pian kolme vuotta täyttävää tytärtään hoitoon ja höpötteli: - Oletko sinä isän mussukka?
Tyttö kiemurteli suojapukuunsa ja sanoi: - En ole.
Poikani kysyi sitten: - Mikä sinä sitten isälle olet?
Siihen tyttö vastasi topakasti: - Minä olen allergiainen!
Viime sunnuntain tekstissä puhuttiin siitä, kuinka ihminen elää maailmassa omaa arkeaan, mutta on silti samalla taivaan kansalainen (Joh. 16: 5-15). Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että olemme kovin arkoja ja vaivaantuneita puhumaan taivaan valtakunnan asioista mitään. Olemme aivan kuin allergisia käyttämään sellaisia sanoja kuin Jumala, taivaan Isä ja Jeesus, jo nimien mainitseminen on kovin ujostuttavaa. Vielä vaikeampaa on puhua siitä, mitä Raamattu heistä kertoo, ja erittäin vaikeaa on paljastaa, mitä nämä nimet merkitsevät omassa elämässämme.
Pääsiäisaamun kertomuksissa Jeesuksen haudalla aamuvarhaisella vieraili naisia ja pari opetuslasta. Naisista kerrotaan, kuinka he tyhjän haudan nähtyään juoksunjalkaa kiirehtivät kaupunkiin, pelkästä ilosta veivät näin uutista eteenpäin. He eivät arkailleet, vaan olivat täynnä kertomisen halua. He eivät olleet Jeesuksen nimelle allergisia!
Olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut elää lapsuuteni kodissa, jossa ei Jumalalle oltu allergisia. Muistan, kuinka äitini iltaisin nojasi selkäänsä lämpimään uuniin ja luki meille siskoksille Uuden testamentin kertomuksia, tai samassa talossa asunut isotätini vei minua hengellisille lastenleireille. Isälläkin oli oma tapansa puhua Raamatusta: se oli ihmetteleminen. Kun jo vähän isompana tyttönä olin isän kanssa töissä pelloilla, hän alkoi usein puhua omalla murteellaan Vanhan testamentin tapahtumista: - Sitä mie kovast ihmettelen, ko se Simson anto silviisii Telilan ittiään huijata. Kui se huijar Telila pääs Simsonilt parra leikkaamaan? (Kertomus löytyy Tuomarien kirjasta luku 16.)
Minulla on unelma siitä, että me vanhempi sukupolvi olisimme rohkeita puhumaan nuoremmille taivaan valtakunnan asioista. Siihen on monia tapoja: jollekin on luontevaa lauleskella hengellistä laulua, toinen voi pyytää lasta tai nuorta kanssaan kirkkoon tai sopivaan tilaisuuteen. Kolmas voi opettaa pienelle iltarukouksen, samalla hän näyttää omalla esimerkillään, kuinka ilot ja huolet voi muutamalla sanalla tuoda taivaan Isän hoitoon. Tällä tavalla voimme toimia ilosanoman viejinä kuten pääsiäisaamun naiset ja opetuslapset. Jokaisella on siihen oma luonteva tapansa. Käyttäisimme vain rohkeasti mummoenergiaa ja pappa-poweria!
Iloa ja rohkeutta kaikille!
(Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 24.4.2013)
Kuva: Magdaleena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti