Salome puhui viime kerran tekstissään depressiosta. Kirjoitan tähän masennuksesta kertovan runoni, jossa poika pohtii äitinsä sairautta ja sitä, miten se on vaikuttanut koko perheen elämään.
Kirjasta Kirjavissa kengissä 2011
REKO
Tänne osastolle ei voi tulla suoraan,
täytyy soittaa ovikelloa.
Ne tuntee kyllä minut,
kävelen suoraan vitoshuoneen ovelle.
Raskas avata, kurkistan raosta,
(Tältäköhön enkelistä tuntui haudan suulla?)
siellä on äidin sänky, vaalea peitto koholla,
näkyy päälaelta karheaa tukkaa.
Se on mun pikkuinen äiti!
On kuin joku meidän luokkalainen olisi
kippurassa peiton alla,
mun pikkusisko tai kissa.
Kuinka äiti voi muuttua niin pieneksi,
ettei jaksa päätään nostaa?
Onko se masennus vähän niin kuin sellaista,
että lumi on tuiskuttanut ladun umpeen,
eikä jaksa enää hiihtää?
Isä tekee meille perunamuusia joka päivä. OK.
Mutta sisko on muuttunut kaktukseksi
ja piikittelee.
Isä kulkee huoneissa ja nostelee meidän tavaroita.
Sekin on vähentänyt puhumisen.
Sängyn viereltä äipän päätä
ihan pikkuisen hipaisen.
Kuva: Magdaleena
Kirjasta Kirjavissa kengissä 2011
REKO
Tänne osastolle ei voi tulla suoraan,
täytyy soittaa ovikelloa.
Ne tuntee kyllä minut,
kävelen suoraan vitoshuoneen ovelle.
Raskas avata, kurkistan raosta,
(Tältäköhön enkelistä tuntui haudan suulla?)
siellä on äidin sänky, vaalea peitto koholla,
näkyy päälaelta karheaa tukkaa.
Se on mun pikkuinen äiti!
On kuin joku meidän luokkalainen olisi
kippurassa peiton alla,
mun pikkusisko tai kissa.
Kuinka äiti voi muuttua niin pieneksi,
ettei jaksa päätään nostaa?
Onko se masennus vähän niin kuin sellaista,
että lumi on tuiskuttanut ladun umpeen,
eikä jaksa enää hiihtää?
Isä tekee meille perunamuusia joka päivä. OK.
Mutta sisko on muuttunut kaktukseksi
ja piikittelee.
Isä kulkee huoneissa ja nostelee meidän tavaroita.
Sekin on vähentänyt puhumisen.
Sängyn viereltä äipän päätä
ihan pikkuisen hipaisen.
Kuva: Magdaleena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti