. . . olipa kerran Kazimierzissä . . .
Miten saatoinkin ennen Krakovan matkaa olla niin käsittämättömän naiivi? Olin katsonut matkaoppaasta entisestä juutalaiskaupunginosasta ravintolan, jossa soitetaan iltaisin klezmer-musiikkia ja tarjotaan juutalaisia ruokia. Kuvittelin, että istumme Klezmer-ravintolassa rentoutuneina, hyvillä mielin ja nautimme ympärillä olevista ihmisistä ja talon tunnelmasta.
Olimme jo edellispäivänä kiertäneet juutalaisen Krakovan, joka tuntui olevan kaupungin näkyvä matkailuvaltti. Keskustorin reunoilla oli pysäköitynä parisenkymmentä mopoautoa, joiden yläreunoissa kulkivat tekstit: Kazimierz, Getto, Schindlerin tehdas. Nauhoitukset kaikuivat erikielisinä ja kuuluttivat, kuinka paljon Kazimierzissä oli ollut asukkaita ennen natsimiehitystä, ja miten kaupunginosa sitten tyhjennettiin, väki sai kävellä tavaroineen gettoon Veikselin yli parin kilometrin matkan, ja kuinka sekin sitten tyhjennettiin viimeistä juutalaista myöten. Geton torin reunalla viitta osoitti kohti Placzovin keskitysleiriä, jonne matkaa oli torilta vain kolmisen kilometriä, hieman pidempi matka kuin Schindlerin tehtaalle.
Tämä paikkojen läheisyys oli yksi mieltäni hämmentävä asia. Koko tapahtumien kulku oli helposti tavoitettavissa, kun itse pystyi kulkemaan Krakovan juutalaisten kärsimystien askele askeleelta. Minua hämmensi myös nykyinen tilanne, koska tämän päivän krakovalaiset tuntuivat tahkoavan rahaa holocaustin kauheudella, vaikka aikoinaan tapahtumien vyöryessä vain muutamat nousivat auttamaan saati puolustamaan juutalaisia. Mielessä pyörivät kuvaukset siitä, kuinka puolalaiset olivat Kazimierzissä tyhjentämässä juutalaisten koteja ja heittelemässä heidän tavaroitaan ikkunasta pihalle. Mieheni tosin muistutti minua siitä, että puolalaiset olivat itsekin miehitysvallan alaisia, ja siinä tilanteessa oli vaikea nousta juutalaisia puolustamaan.
Kaikki tämä myllersi mielessä, kun istuimme Klezmer-ravintolassa Kazimierzissä syömässä, minkä piti oli olla matkan kohokohta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta. Kazimierzin kauupunginosa on vasta viime aikoina alkanut nousta jaloilleen, mutta historian lasti painaa, monet talot ovat hyljätynoloisia ja korjaamattomia. Meidänkin ravintolastamme leyhähti niin voimakas homeen haju, että jäimme istumaan pihamaalle oksiaan riiputtavan koivun katveeseen. Olimme paikan ainoat asiakkaat, eikä klezmer-musiikki soinut. Tilasimme Hamanin- korvia (korvanmuotoinen leivonnainen) ja minä viihdytin puolisoani tilauksen saapumista odotellessamme kertomalla pahasta Hamanista, juutalaisesta Mordokaista ja hänen ottotyttärestään, kuningatar Esteristä, joka pelasti kansansa (Esterin kirja). Ottoisä Mordokain sanoi tässä vakavassa paikassa Esterille: - Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten.
Nämä sanat oikean ihmisen toimimisesta omalla paikallaan tulivat mieleen, kun kiertelimme Schindlerin tehtaalla. Schindler käytti kaikkia mahdollisia konsteja, erityisesti lahjontaa juutalaisia pelastaakseen. Ihmettelen kovasti hänen huimapäisyyttään ja rohkeuttaan, huoletonta, röyhkeää itsevarmuutta ja nokkeluutta, jonka avulla hän selvisi kolmesti vankilasta. Schindler oli minun näkökulmastani katsoen varsin nuori - sodan loppuessa 34-vuotias. Hänen rohkeudessaan on jotain kadehdittavaa. Jospa itsekin häntä tällä hetkellä 30 vuotta vanhempana uskaltaisi rohkeana seistä omien ajatustensa takana! Olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tehtävässä. Toisi näköalattomuuteen ja alakuloon pienen valonsäteen!
Miten saatoinkin ennen Krakovan matkaa olla niin käsittämättömän naiivi? Olin katsonut matkaoppaasta entisestä juutalaiskaupunginosasta ravintolan, jossa soitetaan iltaisin klezmer-musiikkia ja tarjotaan juutalaisia ruokia. Kuvittelin, että istumme Klezmer-ravintolassa rentoutuneina, hyvillä mielin ja nautimme ympärillä olevista ihmisistä ja talon tunnelmasta.
Olimme jo edellispäivänä kiertäneet juutalaisen Krakovan, joka tuntui olevan kaupungin näkyvä matkailuvaltti. Keskustorin reunoilla oli pysäköitynä parisenkymmentä mopoautoa, joiden yläreunoissa kulkivat tekstit: Kazimierz, Getto, Schindlerin tehdas. Nauhoitukset kaikuivat erikielisinä ja kuuluttivat, kuinka paljon Kazimierzissä oli ollut asukkaita ennen natsimiehitystä, ja miten kaupunginosa sitten tyhjennettiin, väki sai kävellä tavaroineen gettoon Veikselin yli parin kilometrin matkan, ja kuinka sekin sitten tyhjennettiin viimeistä juutalaista myöten. Geton torin reunalla viitta osoitti kohti Placzovin keskitysleiriä, jonne matkaa oli torilta vain kolmisen kilometriä, hieman pidempi matka kuin Schindlerin tehtaalle.
Tämä paikkojen läheisyys oli yksi mieltäni hämmentävä asia. Koko tapahtumien kulku oli helposti tavoitettavissa, kun itse pystyi kulkemaan Krakovan juutalaisten kärsimystien askele askeleelta. Minua hämmensi myös nykyinen tilanne, koska tämän päivän krakovalaiset tuntuivat tahkoavan rahaa holocaustin kauheudella, vaikka aikoinaan tapahtumien vyöryessä vain muutamat nousivat auttamaan saati puolustamaan juutalaisia. Mielessä pyörivät kuvaukset siitä, kuinka puolalaiset olivat Kazimierzissä tyhjentämässä juutalaisten koteja ja heittelemässä heidän tavaroitaan ikkunasta pihalle. Mieheni tosin muistutti minua siitä, että puolalaiset olivat itsekin miehitysvallan alaisia, ja siinä tilanteessa oli vaikea nousta juutalaisia puolustamaan.
Kaikki tämä myllersi mielessä, kun istuimme Klezmer-ravintolassa Kazimierzissä syömässä, minkä piti oli olla matkan kohokohta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta. Kazimierzin kauupunginosa on vasta viime aikoina alkanut nousta jaloilleen, mutta historian lasti painaa, monet talot ovat hyljätynoloisia ja korjaamattomia. Meidänkin ravintolastamme leyhähti niin voimakas homeen haju, että jäimme istumaan pihamaalle oksiaan riiputtavan koivun katveeseen. Olimme paikan ainoat asiakkaat, eikä klezmer-musiikki soinut. Tilasimme Hamanin- korvia (korvanmuotoinen leivonnainen) ja minä viihdytin puolisoani tilauksen saapumista odotellessamme kertomalla pahasta Hamanista, juutalaisesta Mordokaista ja hänen ottotyttärestään, kuningatar Esteristä, joka pelasti kansansa (Esterin kirja). Ottoisä Mordokain sanoi tässä vakavassa paikassa Esterille: - Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten.
Nämä sanat oikean ihmisen toimimisesta omalla paikallaan tulivat mieleen, kun kiertelimme Schindlerin tehtaalla. Schindler käytti kaikkia mahdollisia konsteja, erityisesti lahjontaa juutalaisia pelastaakseen. Ihmettelen kovasti hänen huimapäisyyttään ja rohkeuttaan, huoletonta, röyhkeää itsevarmuutta ja nokkeluutta, jonka avulla hän selvisi kolmesti vankilasta. Schindler oli minun näkökulmastani katsoen varsin nuori - sodan loppuessa 34-vuotias. Hänen rohkeudessaan on jotain kadehdittavaa. Jospa itsekin häntä tällä hetkellä 30 vuotta vanhempana uskaltaisi rohkeana seistä omien ajatustensa takana! Olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tehtävässä. Toisi näköalattomuuteen ja alakuloon pienen valonsäteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti