Istuessani eilen vastaleikatulla nurmella, valtavan vaahteran alla katsellen, kun suvun nuoriso kiinnitteli juhannuskoivuja porstuan pieliin, alkoi päässäni soida vanha, suomalainen kansanlaulu, jonka ensimmäisen säkeistön sanat kykenin vielä kansakouluajoiltani palauttamaan mieleeni.
"Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty, puhtoinen, pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portilla kuiskii, kesän juhlasta pihlaja kuiskii.
Metsiköstä kielot kannettiin, sinikukat huoneisiin."
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja - ne tahtoisin niiiin elää uudelleen. Lukiessani aaton iltapäivälehteä sain liiankin realistisen kuvan tämän päivän juhannuksenvietosta. Näin siinä uumoiltiin:
"Tulossa huikea juhannus! Mutta samalla... surullinen tosiasia on se, että keskimäärin 20 ihmistä ei enää palaa kotiin juhannuksen vietostaan."
Oi, oi. Minun mieleni ahdistuu ja rasittuu kaikkea tätä miettiessä. Voisiko maailma vielä alkaa tikittää aikaa taaksepäin?
Matti Vuori, edesmennyt europarlamentaarikko, kuvaili tätä aikaa todella rankasti maaliskuisessa Elämään-lehdessä. Tässä siitä pieni näyte:
" Meidän aikamme ihanneihminen on lapsen tasolle taantunut tunneköyhä narsisti, joka kuluttaa kuuliaisesti ja loitontuu yhä kauemmas aidosta elämänrytmistään. Yhteiskunta alkaa muistuttaa jättiläismäistä huvipuistoa, jossa karamelliväreissä kimalteleva tiedonvälityksen ja hömpän sekoitus houkuttelee yhä uusiin vempaimiin. Kaikki on kuin yhtä Linnanmäkeä, tamperelaisittain Särkänniemeä."
Mutta nyt takaisin juhannukseen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä - niin myös juhannuksella. Juhannuksen varhaisimpia nimiä ovat olleet mm.vakkajuhla ja Ukon juhla. Lounais-Suomessa ja ruotsinkielisillä alueilla juhlaa kutsutaan nimellä "mittumaari", joka on väännös keskikesään viittaavasta sanasta - midsommar. Nykyään käytössämme oleva juhannus-nimi tulee Johannes Kastajan nimen mukaan. 'Juhannus' on nimittäin Johannes-nimen vanhin muoto, ja nimi tarkoittaa - Jumala on armollinen. Monet kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä. Suomen kirkkoon tämä muistopäivä on tullut keskiajalla.
Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan juhannuksen sankarin, Johannes Kastajan, syntymään liittyneestä ihmeestä, sekä siitä tehtävästä, johon hänet oli 'maan kansoille' lähetetty.
Johanneksen isä, pappi Sakarias ja hänen vaimonsa Elisabet olivat jo "iällisiksi tulleita", eikä heillä ollut lasta. Silloin ilmestyi Sakariaalle temppelissä Herran enkeli, joka sanoi: jakeet 13-14:
"...sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettfva hänelle nimi Johannes. Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi ja monet iloitsevat hänen syntymästään.
jae 15:
"Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
jae 17:
"Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
Tämä vaatimaton askeetikko kamelinkarvapuvussaan, Johannes, joka itse asiassa oli Jeesuksen serkku ja vain kolme kuukautta häntä vanhempi, pantiin 'käymään' Jeesuksen edellä --- jotta isät tajuaisivat kasvattaa lapsensa viisaasti ja jotta ne, jotka olivat pudonneet tasaiselta tieltä, voisivat sieltä jälleen nousta ja saada uuden, ihmisarvoisen alun elämäänsä.
Johannesta ei lähetetty vain sille aikakaudelle, eikä vain Israelin lapsille, vaan meille kaikille - tänäänkin - ja ehkä erityisesti juuri meille ja erityisesti juuri tänään. Vierelläkulkijoita tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti