Miettimisen paikka

Joskus sitä joutuu kuin kolmivuotias miettimispenkille. Tällä hetkellä tuntuu aivan siltä, että minua olisi napattu niskasta kiinni ja retuutettu hetkeksi sivuun. Minut on istutettu penkille  pohtimaan omia asenteitani ja puheitani toisia kohtaan.
Näin tapahtui, kun tutkimme naisporukalla viime sunnuntain raamatuntekstiä. Se oli niin tiukkaa puhetta, että suu meni solmuun.

Sunnuntain teksti on osa Jeesuksen vuorisaarnasta Matt. 5: 20 -30. Siinä Jeesus pohdiskelee lakia, erityisesti Jumalan Israelin kansalle antamaa kymmentä käskyä. Juutalaisille lainopettajille laki oli iso juttu, sitä tutkittiin ja tulkittiin äärimmäisen pikkutarkasti. Käskyistä oli vielä tarkemmat sovellutukset, jotka suorastaan rajoittivat ja vieläkin rajoittavat elämää.
Pieni esimerkki 3. käskyn tarkentamisesta Eilatista viime talvelta: hotellimme sapattihissi, joka kulki  sapatinmatkan ylöspäin. Se tarkoitti liikkumista  vain yhden kerroksen välillä, sitten hissi taas pysähtyi huilaamaan pitkäksi aikaa.

Jeesus ei suinkaan väheksynyt lakia, hän suhtautui siihen vakavasti ja kunnioittavasti. Hän veti kuitenkin lain noudattamisen vielä paljon pidemmälle kuin lainopettajat tekivätkään. Hän opetti esim. 5. käskystä näin: - Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: "Älä tapa". Se joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen,  joka sanoo veljelleen:" Senkin hölmö", on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo:" Sinä hullu", on ansainnut helvetin tulen.

Huh huh, kylläpä onkin kovaa puhetta! Kuinka helposti huulilta livahtaa tunteiden tuoksinassa sellaista, mikä ei ole niin loppuun harkittua, jossa on vähättelevä sävy.
Jeesus kuitenkin haluaa sanoa tällä, että olemme kaikki syyllisiä ajatuksissa ja asenteissa. Hän tarkoittaa, ettemme onnistu täyttämään rakkauden lakia, jossa lähimmäisen hyvä pitäisi asettaa yhtä tärkeäksi kuin oma itse. "Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi". Lain mukaan kaikki ovat syyllisiä, eikä kukaan muu voi auttaa ihmispoloa eteenpäin kuin Jeesus itse.

Samoihin aikoihin kun naisten piirissä pohdiskelimme sanojen merkitystä ihmissuhteissa, satuin  kuuntelemaan TV7:ltä Joyce Meyerin puheen. Joyce on kuuluisa evankelista, joka kiertää ympäri maailman puhumassa. Hänen teemansa on Iloa arkeen, josta hän puhuu omakohtaisesti ja humoristisesti. Hänen kokouksissaan onkin paikalla tuhansittain väkeä (pääasiassa naisia). Kuuntelemassani puheessa hän korosti sitä, että meidän on aivan turhaa rukoilla läheisellemme mitään hyvää,  jos oma asenteemme läheistämme kohtaan on moittiva, nariseva ja nitisevä. Ja jos rukoiltuamme juoksemme valittamaan lempiystävällemme, millainen mahdoton tyyppi rukoustemme kohde oikein on!
Hän otti esimerkiksi Israelin kansan harhailun Siinailla, kuinka israelilaiset saivat kiukuttelulla, oikuttelulla, tyytymättömyydellä ja napinalla kulumaan 11 päivän matkaan 40 vuotta erämaassa.
Niin tärkeä on asenne!  Oma arvosteleva mieli -  oma epäuskoinen suhtautuminen -  taitavat olla pahimmat esteet rukouksien toteutumiseen!
Tuntui aika masentavalta tajuta tämä kaikki.
Mutta ehkä miettimispenkillä on välillä ihan tarpeellista kököttää.

Jos haluat joskus kuunnella Tv7:lta Joyce Meyeriä, hänen puheitaan löytyy ulkomaisen opetuksen osastosta. Puheet ovat lyhyitä, kestävät ehkä vartin verran. Mutta antavat kummasti iloa arkeen.

Magdaleenan kuvat Krakovasta ja Luopioisten kirkon seinältä