Sivut
▼
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Psalloo
Jouduin edellisessä postituksessani miettimään, miksi juuri Martta Wendelinin tuotanto on niin syvästi minua viime aikoina puhuttanut. Kun tämänpäiväisen tekstin myötä vaihdoin kuvataiteen ajattelemisen musiikkiin, aukesi eteeni aivan uusi tapa käsittää myös rajoittunutta mieltymystäni Wendeliniin.
Musiikki-nimisessä taiteenlajissa on yleensä kaksi osaajaa; on säveltäjä ja soittaja, joka tulkitsee muiden sävellyksiä.Tulkitsija myös itse valitsee itselleen sopivan musiikkivälineen ja teokset, jotka hän haluaa esittää - tai kuunnella. No mutta - eikö samasta voisi minun kohdallani olla kyse myös kuvataiteessa? Martta on maalannut minua miellyttävän kuvan, ja nyt minä haluan 'tulkita' eli tuottaa sen omien taitojeni mukaan - eli ikään kuin "kuunnella sen alusta loppuun läpi - omalla siveltimelläni." Miksiköhän tätä ei pidetä yhtä luonnollisena kuin musiikinkin tulkintaa?
Tässä kirjoituksessa on kuvana kaksi 'tulkintaa' luutunsoittajasta, jonka joku katutaiteilija oli maalannut Eilatissa kadun reunalla sijaitsevaan sähkökaapin oveen. Otimme siitä valokuvan ja illalla hotellihuoneessa 'tulkitsimme' sen, me kumpainenkin, oman kykymme mukaan. Tekstin alussa on Salomen näkemys ja loppukuvana Magdaleenan muusikko.
Tämänkertaisessa otsikossani on oudolta kuulostava sana, psalloo. Sana psalloo tulee sanasta psalmi, kreikaksi Psalteerion. Psalmien kirja oli, ja on yhä, Israelin kansan rukous- ja kiitoskirja, mutta myös heidän hengellinen laulukirjansa. On harmillista, ettei meille ole säilynyt pienintäkään vihjettä siitä, millaista sen taustana käytetty musiikki on ollut
Vanhimmat psalmit ovat Mooseksen ajalta n.1400 eKr - 500 eKr. Useissa psalmeissa on otsikko, jonka perusteella selviää kenen kirjoittama se on ja usein myös psalmin aihe.
Daavidin kirjoittamia psalmeja on Psalmien kirjassa eniten, kokonaista 73 kappaletta.
Sana psalmi tarkoittaa siis laulettavaa ja kielisoittimella säestettävää runoa. Heprealaisessa runoudessa ei ole rytmiä eikä loppusointua. Heidän runoutensa erityisominaisuus on "ajatusrytmi", mikä jo ajatuksenakin kuulostaa ihanalta. Seuraavassa esimerkki psalmista, jossa runon jälkimmäinen osa täydentää ensimmäistä: "Pelasta kansasi ja siunaa perikuntaasi. Kaitse heitä ja kanna heitä ainiaan." Ps. 28:9
Muutama vuosikymmen sitten vieraili useissa suomalaisissa seurakunnissa entinen rockmuusikko Mike Herron. Tultuaan aikuisiällä uskoon, oli hän syvällisesti joutunut miettimään eri musiikkityylien vaikutusta meihin ihmisiin. Kaikkihan me sen tiedämme, että vaikutusta musiikilla on, jopa joukkohysteriaan asti. Mike Herron analysoi eri musiikkityylejä siitä tiedosta käsin, että me ihmiset olemme kolmiosaisia. Meissä kaikissa on henki, sielu ja ruumis. Lyhyesti ilmaistuna hän selitti asian näin: Hengellinen musiikki menee meissä sydämen alueelle, sinfoniat siirtyvät päähän ja rock osuu vyötärön alapuolelle.
Ilmiselvästi sama koskee myös kuvataiteita. Kuvataiteetkin taitavat osua meissä olemuksemme eri alueille. Ja ilmeisesti Martta Wendelinin aiheet ja tulkinta osuvat minussa juuri siihen osastoon, jota nyt haluan kehittää - sydämen ryytimaahan, jota näin voin puhdistaa, kastella ja kitkeä.
Luther on luonnehtinut musiikkia omalla loistokkaalla tavallaan:
" Musiikki on Jumalan suurin lahja teologian jälkeen, sillä se tekee ihmisen iloiseksi ja taitavaksi. Musiikki on kuulunut Jumalan luomakuntaan alusta asti. "Jopa näkymätön ilma väreilee musiikkia. Luotujen, erityisesti lintujen laulua on jo Daavidkin ylistänyt.
Musiikki ilmaisee syvimmältään Jumalan lakia haastavana, uhkaavana ja murskaavana ja Jumalan evankeliumia ilahduttavana, lohduttavana, rohkaisevana ja voimaa antavana".
( Lutherin kodissaan laulettiin motetteja eli moniäänisiä hengellisiä kuorolauluja ilman säestystä).
Niin, ja onhan meidän puhumisemmekin eräänlaista musiikkia rytmissään, värissään, voimakkuudessaan, sävelkuluissaan ja tauoissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti