Opettaako Siperia?

Suomi istahti eilen kodeissaan kuuntelemaan Suomen tasavallan presidentin uudenvuoden puhetta. Eilisessä puhetilaisuudessa ihailin erityisesti sitä, miten upeasti itse kuvauspaikka oli sijoitettu. Sille oli erikseen rakennettu koroke ikkunan eteen siten, että Mäntyniemen mäntyjen takaa häämötti taivaanrannan vaaleanoranssi auringon kajo. Näkyi siis kauas. Se sopi puheeseen, jonka tarkoituksena oli yrittää nähdä kauas. Presidentin puheesta kirjoitin muistiin yhden kansallemme annetun - luottamusta osoittavan lauseen:
"Me emme pikku tuulessa taivu, emmekä kovassakaan viimassa taitu." 
Kun hän vielä lopetti puheensa Jumalan siunaukseen, niin jo oli meikäläisellä kyynel silmässä.

 Kuva, jonka tähän kirjoitelmaani olen liittänyt, on otettu presidentinvaalien ääntenlaskennan  jännittävillä loppumetreillä -  ilmeet ovat siis sen mukaiset. Katselen kuvan tunnelmaa usein, sillä se on 'unohtunut' jääkaappimme oveen, tarkoituksella että muistaisin siunata heitä vastuullisessa työssään Suomen kansan keulakuvina. Niin, Suomen kulloinenkin presidenttipari - keulakuvia he ovat - ovat aina olleet - haluttiinpa sitä tai ei.
Olen 'tutustunut' nykyiseen presidenttiimme jo ennen hänen valintaansa maamme päämieheksi. Tämä tutustuminen tapahtui vähän niin kuin takaoven kautta. Sain silloin luettavakseni novellikokoelman nimeltä "Hiljaisten historia." Kirjan ensimmäinen painos on julkaistu v. 2007 ja kirjan on kirjoittanut mies nimeltä Sauli Niinistö - eli ei siis Suomen presidentti. Sen kirjan myötä sain tutustua ihmiseen, joka asuu nykyisen presidenttimme sisimmässä, ja kuva oli herkän kaunis.

Meillä on ulkosaaristossa mökki ja kaksi merikelpoista moottorivenettä. Toinen on 'lattakeulainen' buster ja toinen teräväkeulainen, paikallisen veneenveistäjän valmistama merikelpoinen mahonkivene. Molemmissa veneissä on omat erityiset ominaisuutensa ja molempia tarvitaan, mutta eri tarkoituksiin. Teräväkeulaista on helpompi ohjata aallokossa,  mutta busteri jaksaa raahata raskaita taakkoja eikä ole 'herkkähipiäinen'.
Vertaan nykyistä presidenttipariamme käsinveistettyyn mahonkiveneeseen. He ovat heti jo toimikautensa alussa ottaneet maamme johdossa aivan omannäköisensä suunnan. He käyvät rohkeasti päin aaltoja.
Jo ensimmäisenä presidenttitalvena itketti Jenni-vaimo vanhoja lottia yksinkertaisesti vain sillä, että ilmoitti arvostavansa heidän osuuttaan Suomen kansan vaikeina vuosina. Tyyli millä se sanottiin pani itkemään. Siinä puheessa oli äänessä enemmän sydän kuin suu.

Joulukuun alun Itsenäisyyspäivänä oli kaduilla Suomen olosuhteisiin nähden harvinaisen kovia ihmismyrskyjä. Outoa, että kadulla riehuttiin juuri silloin, kun presidenttiparimme oli päättänyt koota koko Suomen kansan katsomaan ja kuuntelemaan TV:n ääreen korkealaatuista suomalaista 'joka alan taidetta' - sen sijaan, että Linnassa olisi vain eliitti esitellyt Pariisista 'sillä ja sillä' hinnalla ostettuja korvakorujaan.

Seuraava yllätys Saulilta ja Jenniltä oli se, kun he osallistuivat Töölön Kisahallissa Heikki Hurstin järjestämään syrjäytyneiden ja yksinäisten joulujuhlaan. Saman he olivat tehneet myös viime vuonna. Netissä oli liuta kuvia heistä - joulupuurolla - kaiken kansan keskellä.

Siperiako tämän sydämen sivistyksen heihin on istuttanut? Tiedämme Saulin taustan nuorena leskenä, kahden murrosikäisen pojan yksinhuoltajana ja hänen tsunamissa kokemansa kuolemankauhut. Vaikeat elämäntilanteet voivat meitä katkeroittaa --- mutta jos ne eivät katkeroita, niin ne jalostavat. On tärkeää muistaa rukoilla Suomi-laivan keulassa aaltoja halkovan pariskunnan puolesta, jotta he vuorostaan muistaisivat rukoilla itselleen viisautta ja nöyryyttä yhteisen laivamme kokkamiehinä.