Me puhumme 'vanhasta vuodesta' ja uudesta vuodesta. Raamatussa puhutaan Vanhasta ja Uudesta liitosta. Vanha liitto oli Israelin kansan ja Jumalan välinen liitto, joka Jeesuksen kuoleman johdosta oli muuttunut vanhaksi.
Samoin Raamatussa neuvotaan, ettei uutta viiniä saa laskea vanhoihin leileihin. Sillä viitattiin fariseusten vanhoihin elämäntapoihin, jotka eivät sopeutuneet evankeliumin uuteen henkeen.
Perisynnin turmelemaa ihmistä sanotaan 'vanhaksi' ihmiseksi. Esimerkiksi Ef 4; 22 -24 "Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte...
...pukekaa yllenne uusi ihminen, joka on Jumalan mukaan luotu totuuden vanhurslkauteen ja pyhyyteen."
Näissä vertauksissa uusi on hyvää ja kaunista. Eläinlapset ovat tainnuttavan söpöjä, possutkin. Ja voiko maailmassa mitään kauniimpaa olla kuin vastasyntynyt, äidin rinnoille laskettu kylvetetty pienokainen.
Mutta entäs me täysikasvuiset? Ken on meistä kaunehin?
Minä sain tavata joulun alla erään tällaisen häkellyttävän kauniin ihmisen, erään kauneimmista näkemistäni. Hän oli 101-vuotias entinen lähetyssaarnaajamies Päivö Parviainen, joka oli tehnyt elämäntyönsä Kiinassa. Hänet oli kutsuttu oman seurakuntani pienryhmien joulujuhlaan pääpuhujaksi.
Nyt hänet työnnettiin pyörätuolissa salin eteen - hän puhui ja lauloi puheen päätteeksi sekä kiinaksi että englanniksi erään hengellisen laulun. Hauraudestaan huolimatta hänessä oli sisäistä valoa, voimaa, viisautta ja rakkautta. Minua kosketti erityisesti hänen haaveensa siitä, että hänet vielä kerran kutsuttaisiin johonkin koululle puhujaksi. Hänellä kun oli sellainen tunne, että juuri siltä koululta saattaisi löytyä hänen työnsä jatkaja Kiinaan.
Voi miten toivonkaan, että joku sopiva henkilö olisi kokenut tämän 'omaksi jutukseen' ja olisi ottanut tästä hänen toiveestaan kopin.
Luonnonkansojen keskuudessa arvostetaan vanhoja ihmisiä. Myös Vanhassa Testamentissa sukujen vanhimmilla oli erityinen asema. Miksi tämä ajattelutapa ei ole periytynyt länsimaiseen kulttuuriin?
Minä itse olen sitä mieltä, että juuri vanhana ihminen on kauneimmillaan. Nuori nk. kaunis ihminen on usein vasta kuin kuorrutus. Mitä olisi täytekakku ilman sisuksia? Otan tässä vertailuun vaikkapa Jean Sibeliuksen. Kaikki olemme varmaan sitä mieltä, että tuttu kuva vanhasta Sibelius-herrasta on ihanan kaunis. Entä nuorena? Sanoisin, että siinä voisi olla kuka hyvänsä tuon ajan herrasmies.
MOT. Olkaamme kunniakkaasti vanhenevia ja rypistyviä. Kantakaamme kunnialla kokemusten tuomaa jakkupukua ja menetysten tuomaa huntuamme. Samainen Eila Roine, josta kerroin joulunjälkeisessä blogissamme osaa tuonkin tehdä, olla kunniakkaasti mummin ikäinen, valoisa ja lämmin.
Ottamani kuva omassa olohuoneessani on nimeltään: Vanha on niin kaunista.
Omistan Väinö Parviaisen kirjoittaman pienen kirjasen, nimeltään Jussin kotimatka.
VastaaPoistaKirjoitan siitä tähän pienen pätkän. "Kerran Jussin kummisetä, iso Jussi tuli Jussin kotiin saunomaan. Saunaa odotellessa Jussi kiipesi tyytyväisenä kummisedän syliin ja kummisetä kysyi Jussilta: "Mitenkäs se iso poika syliin tulee?" Jussi vastasi siihen: Niin, minä olen jo kasvanut isoksi, kun et ole pitkään aikaan käynyt." Tovin istuttuaan Jussi virkkoi: "Kummisetä, oletko sinä uskossa?" Kummisetä meni aivan hiljaiseksi ja sitten vastasi: "No, omalla tavallaan." Siihen Jussi heti tokaisi: "Ei se riitä, vaan pitää uskoa Jeesukseen niin, että pääsee taivaaseen. Muuten ei pääse." Tämä Jussi oli pieni evankelista, joka kutsuttiin taivaan kotiin 8-vuotiaana.
Päivö Parviainen sai sydämelleen toimittaa tämän tositapahtumiin pohjautuvan kertomuksen Jussin elämästä ja kotimatkasta. Vihkonen on koottu Nilsiässä Lehtomäen kodilla Jussin isän kertomuksen mukaan. Puhtaaksi tekstin kirjoitti Marika Huusko.