Ystäväni.

Magdaleena kertoi edellisessä blogikirjoituksessaan hauskasti pikkupoikiensa kompuroinnista korpimetsässä. Pienet saappaat ja lyhyet sääret vaikeakulkuisessa maastossa on hankala yhtälö. Mutta me aikuiset kokemuksesta tiedämme, että juuri tällaisista sitkeistä pikkumiehistä kasvaa niitä vahvoja ja rohkeita miehiä!
Omassa virikekuvassani on oman saaristoni lapsia - erittäin hyviä ystäviä, kuten kuvan huumorista käy ilmi.

Sitkeyttä ja rohkeutta tarvitsi myös Bunyan, tämä englantilainen kattilanpaikkaaja, josta Magdaleena kertoi. Huvittavaa tarinassa oli se, että tämä mies löysi 'parhaan ystävänsä' vaimonsa kapiokirstusta. Kuka siis mistäkin löytää, jotkut eivät koko elämänsä aikana mistään.
Bunyanin, Paavali-veljemme, Wurmbrandtin ja tuhansien muiden sitkeys ja uskollisuus kyseistä ystävää kohtaan vei heidät vankilaan. Meillä muilla matka on helpompaa - vain ikuista 'rämpimistä'. Milloin jää jalka kiinni kenenkin lähimmäisen ilkeään kommenttiin.
Olen usein miettinyt olemmeko tehneet uskostamme liian monimutkaisen, liian vaikeatajuisen, liian pelottavan, joustamattoman ja rakkaudettoman. Bunyan tähtäsi kirjallaan juuri tähän. Hän höysti vakavan asiansa meihin itseemme kohdistuvalla huumorilla. Onhan huomattavasti miellyttävämpää se, että osaamme itse nauraa itsellemme, kuin että sen tekee joku muu.  

Luin tänään pienestä hartauskirjastani hätkähdyttävän napakan ajatuskokonaisuuden.
 Se kuului näin:
¤  Mitä ihminen sanoo kääntymykseksi,  onkin todellisuudessa suuren ystävän löytämistä.
¤  Mitä ihminen sanoo uskonnoksi,  onkin hyvän ystävän tuntemista.
¤  Mitä ihminen sanoo pyhitykseksi,  onkin tämän hyvän ystävän seuraamista.

Miten ihananan yksinkertaisesti sanottu. Yksinkertaisuus on maailman kaunein asia.

Alakoululaisteni aineen aiheena oli usein otsikko: Millainen on sinun mielestäsi hyvä ystävä? Eipä tee pahaa joskus sitä aikuisenkin pohtia. Näin tulee samalla ajateltua osaanko minä itse olla jollekulle se hyvä ystävä?
Eräs sukulaisystäväni (sukulainen voi siis olla myös ystävä, vaikkakin se taitaa olla harvinaista) innostui kirjoittamaan minulle pitkän kirjeen luettuaan blogitekstini, joka kertoi riemuylioppilasjuhlistani. Tämä 'kälyseni' kertoi, että hänelle oli jäänyt kouluajoista asti jäljelle yksi, vain ja ainoastaan yksi ystävä. Muutama viikko sitten he olivat tämän ystävän kanssa viettäneet kulttuuriviikonlopun Hartolassa, Itä-Hämeen opistossa, antiikkiseminaarissa.
Kälyseni lopetti mielenkiintoisen kirjeensä sanoihin: "Yksikin ystävä riittää, jos hänet on oppinut tunteman hyvin."

Bunyan löysi siis parhaan ystävänsä nuoren vaimonsa kapiokirstusta. Herkullista huumoria. Ystävä voi siis olla piilossa miltei missä vain. Monet virsienkirjoittajat ovat myös tämän kyseisen ystävän löytäneet. Olemme heidän sanoittamiaan virsiä kaikki lapsena laulaneet, halusimmepa tai emme.
Tuntunevat tutuilta: Ystävä sä lapsien (lapsenmielisten, ei lapsellisten), Jeesus parhain ystäväni jne.

Nämä virret kertovat täydellisestä ystävästä - ystävästä, joka on väsymätön, epäitsekäs, kaikessa voittava ja ihmeitä tekevä. Tuollaiseen ei meistä kestään ole.