Maailmassa on kautta aikojen tapeltu ja riidelty. Niin varmaan tänä kesänä tässäkin maassa. Tuntuu siltä, että jos on kylmä kesä - petytään ja ollaan vihaisia. Jos taas on kuuma kesä - väsytään ja ollaan vihaisia.
Tyttärenpoikieni, 8 ja 10-vuotiaiden pikkuvesseleiden välille syntyi muutama hellepäivä sitten täysin turha tappelu. Tilanteen rauhoituttua juttelin poikien kanssa 'söpösti' kaikenkaltaisesta riitelystä - riidoista joita käydään eri kansojen kesken, riidoista aikuisten, lasten ja kavereiden kesken. Keskustelu kaarteli isoja ympyröitä ja lopulta huomasimme muistelevamme sukujen ristiriitoja, joita esiintyi runsaasti jo Vanhan testamentin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Siellähän se oli - maailman ensimmäinen riitelevä veljesparikin - Kain ja Abel. Vanhempi näistä omista pojistamme oli tämän kertomuksen koulussa jo lukenutkin, mutta kun juttelimme siitä kotoisesti mustikkakulhojen ääressä toi se tuttuun tarinaan aivan uuden näkökulman.
Ja kauhistuttavahan se tarina onkin. Kaikkea sitä alakoululaisille kerrotaankin - ajatteli sinä hetkenä tämä x-alakoulunopettaja..
Ensimmäinen Mooseksen kirja on, ikävä kyllä, aina yhtä tuore ja ajankohtainen. Kaikki samat ihmisen perusominaisuudet ovat yhä vallalla meissä jokaisessa ihmispoloisessa: kateus, lempilapset, pettäminen, ahneus, kiittämättömyys, pahansuopuus, ymmärtämättömyys, omanvoitonpyynti ynnä muut. On se vaan niin masentavaa, ettei ihminen mitään syntyjään opi. Jokainen sukupolviparka kohtaa elämänsä aikana aina samat perusongelmat, niin itsessään kuin kanssaihmisissäänkin.
Tässä ajassa on kyllä vielä eräs uusikin piirre. Valaisen tätä ongelmaa tämän 'autuaallisen mökkeilyn' avulla.
Useiden ikäisteni ystävien mökeillä, kuten täälläkin, vietetään lomaa jakamattomalla sukutilalla. Isovanhempien sukupolvi on naivisti käynyt luulemaan, että heille rakkaista ja muistorikkaista tanhuvista riittää onnea useille suvun pesueille ja toivon mukaan vielä sitä seuraavallekin sukupolvelle. Mutta tälle nykypäivän sukupolvelle - tälle "mulle-heti-kaikki-sukupolvelle" - nautintaoikeus ei näytä olevan mikään oikeus. Lopun kaiken saattaakin käydä niin, ettei perintötilalla nauti enää kukaan. Olen ollut kuulevinani, että jok'ikisellä tuntemallani perheellä näyttää olevan omanlaisensa ongelmavyyhti kesän jäljiltä selvitettävänään.
Minun lapsuuteni kesähuvila oli myös jakamaton tila. Nautintaoikeus onnistui siten, että kukin perijäperhe, joita oli sopivasti kolme, vietti mökillä kukin oman lomakuukautensa. Mummilla, siis omistajalla, oli huvilalla ikioma huone. Hän sai tuurimoottorilla (= taksivene) putputtaa huvilansa laituriin aina kun häntä huvitti.
Eikä ainakaan minun lapsenkorviini koskaan tullut mitään kaikuja siitä, että tämä olisi ollut huono idea
Aika on kuitenkin nyt kertakaikkiaan toinen. Tänään kylät autioituvat, eikä mökkeilyynkään enää sisälly sitä samaa autuaallista hohtoa kuin omassa lapsuudessani. Iltasanomissa oli keväällä seuraavanlainen otsikko: "Mummojen pienet perintömökit eivä enää perijöille kelpaa".
Ystäväni Hämeestä laski, että heidänkin kylällään oli tyhjillään kokonaista 17 mökkiä.Tekeepä mieleni melkein huutaa Rousseaun lailla: Palatkaa luontoon.
Minä istuin tänä aamuna jo kello kuusi kuistillani kahvikuppini kera ja seurasin taas erästä niistä maailman kauneimmista auringonnousuista. Nuori väkemme tietysti nukkuu ja kun heräävät on aika selvitellä taas muutama sotkuun mennyt elämänvyyhti.
"Aika on herätä varhain ja aika mennä myöhään nukkumaan", sanoisi varmaan Saarnaaja, jos eläisi tällä aikakaudella.
Onneksi uskon ja tiedän, että omien ongelmavyyhtieni avuksi asettuu Hän, joka aikojen alussa loi kaaoksesta esiin tämän kauniin maailman, nosti tähdet taivaalle ja neuvoi kukkia noudattamaan vuodenaikojen rytmiä. Kyllä Hän pystyy minunkin pienen sekasortoni taas muuttamaan rauhaksi ja järjestykseksi.
Kuva: Myrskyn sotkema verkko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti