Muokattuja

(Tekstini otsikko ratkeaa kirjoitelmani loppukuvan avulla)
.
Kun perheemme turvaverkko 1980-luvun loppupuolella meni sen tuhannen päreiksi, Suomen nk. 90-luvun lamassa, maalasin siitä hetkestä perheellemme muistoksi öljyllä taulun, jolle annoin nimeksi "Särkynyt saviruukku."
Kun tänään kuulen nuorten suomalaisten, korkeasti koulutettujenkin perheiden kohtaloista - työn, kotien ja toiveitten kadotessa tuhkana tuuleen - rukoilen, että näissä perheissä itkevät vanhemmat voisivat löytää sen saman aarteen jonka itse sain löytää ja jonka suojiin sain turvallisesti kätkeytyä - huolimatta siitä, että maailman vinkkelistä katsottuna ei perheellämme ollut edessään muuta tietä kuin kahdenkymmenen vuoden velkavankeus.
En taulua maalatessani vielä tiennyt, että Taivaallinen Isämme käyttää kovin usein meistä ihmisitä vertausta 'savi' ja häntä itseään kutsutaan isossa kirjassa 'Suureksi savenvalajaksi'. Hautajaisissa olin tietysti aina kuullut sanonnan  '..maasta sinä olet tullut' jne , mutta se oli korvissani kuulostanut ennemminkin lorulta kuin miltään tosiasialta. Tänään olen vähän viisaampi.

Savenvalajan työ, ainakin tuolla etelän mailla, alkaa siitä, että mestari itse käy maastosta etsimässä juuri sitä oikeanlaista savea sisältävän maakimpaleen, jostä useiden päivien liotuksella saadaan ensin pois suurimmat epäpuhtaudet, kivet ja muut roskat. Sitten alkaa varsinainen vaivaaminen, hienotyöskentely. Valajan herkät sormet tunnistavat pienimmänkin kivensirun taikinastaan. Yksikin saveen jäänyt epäpuhtaus repii nimittäin melkoisella varmuudella valuvaiheessa astian kyljen auki.

Saman puhdistustyön tekee 'Kuninkaallinen savenvalaja' meissä lapsissaan. Raamattua tutkiessa näyttää jopa siltä, että Jumala 'vaivaa' erityisesti niitä, joita Hän tahtoisi käyttää. Aabraham oli maaton ja miltei satavuotiaaksi lapseton,  Joosef perheensä pettämä ja orja, Mooses pakolainen, Johannes Kastaja erämaan kasvatti.
 Profeetta Jeremia joutui 'vaivaamisvaiheessa' ensin upotetuksi liejuiseen kaivoon, sitten hänet hakattiin puolikuoliaaksi ja lopulta tämä suuri profeetta istutettiin jalkapuuhun. Vasta sitten hän oli valmis lausumaan Mestarille nämä sanat: " Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut." (Jer.20:7) Kuulummekohan mekin tähän taivuteltavien joukkoon?


Minulla on viime viikkoina ollut sellainen tunne, että itse elän juuri tällä hetkellä (taas) tätä vieraan aineksen poiskaulimisen aikaa. Kaivon pohjaan voi nimittäin upota ilman kaivoakin, hakattavaksi voi joutua sanoillakin ja jalkapuita on tänä päivänä kaikenmoisia.
Onneksi nykyään jo melko pian huomaan, kun vaikeuksia ja kipuja alkaa ympäristöstä sadella, mistä siinä isosti on kyse. Olemme ihmisinä usein niin kovakorvaisia, että välillä Isämme joutuu käyttämään koviakin konsteja ennen kuin suostumme Hänen puhutteluunsa.
Arka tunto Jumalan edessä kuuluu aina elävään kristillisyyteen. 2 Kun.22:19 on usein ankeina kasvukipujen aikoina ollut minulle suurena lohtuna.
" Koska sinun sydämesi on pehminnyt ja sinä olet nöyrtynyt Herran edessä - ja itkenyt minun edessäni, niin minäkin olen kuullut sinua."

Kun maastosta löytynyt savi on savipajassa moneen kertaan liotettu, hutkittu ja tutkittu, kaaviloidaan siitä lopuksi litteä leipä, joka rullataan söpöksi kääröksi ja siirretään pajan hyllylle kaveriden kanssa 'lepäämään' - odottamaan tulevaa käyttöä. Kuvassa näitä savipossuja lötköttelemässä ja odottelemassa käyttöönottoaan. Löydätkö sinä sieltä itsesi? Minä löysin. Olen kolmas rulla oikealta ylös. (Kuva Shalom- lehdestä 8/2014).