Näin outoon loruun päädyin, kun jouluruuhkaisena lauantaipäivänä eksyin tavarataloon. Eksyin siis todella, sillä yritin löytää sen läpi, päästääkseni sen toisessa laidassa olevaan ruokakauppaan ostamaan puuroriisiä.Siellä tuli mieleeni kyseinen loru, jota saattoi pyörittää ympäri vaikka lopun päivää, jos vain jaksoi sitä veivata.
Minun loruni nyt tässä koneeni äärellä on kuitenkin tällainen. - Jouluruuhka toi mieleeni baabelin, baabeli toi mieleeni kielten sekoituksen ja kielten sekoitus toi mieleeni minun omat sekoiluni yrittäessäni asioida jollakin 'muka' osaamallani kielellä.
Viimeisin sekoiluni sattui kaksi viikkoa sitten Venäjällä, eräässä kylämme laitamille rakennetussa valintamyymälässä. Oli perjantai-ilta ja olimme tulleet pitkän pötkön koti-Suomesta ja nyt oli edessä iltapalan laitto, kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla kirkollamme.Ostelimme modernissa valintamyymälässä kuka mitäkin, kun yht' äkkiä kuulin venäjän korostuksella jonkun sanovan nimeni. Edessäni seisoi miltei kaksimetrinen kummipoikani 7-vuotiaan pikkupoikansa kera. Olimme yllättyneitä tapaamisestamme ja muutimme puheen turvallisesti englanniksi. Sanoin lopuksi pikku-Daniilille pari lempeää lausetta venäjäksi. Hän tuijotti minua kummissaan ja sanoi sitten lauseen, jonka liiankin hyvin ymmärsin: "Jaa ponimaju tolbko russkij." = Minä ymmärrän vain venäjää. Katsoin onnettomana hänen isäänsä ja sanoin: "Eikös tuo sitten ollut venäjää?" Siihen hän vastasi diplomaattisesti: "Poika on filosofi."
Tästä kohtaamisesta on minulla ollut paljon hauskaa kerrottavaa. Itselleen nauraminen on tosi terveellistä.
Toinen hassu muisto on eräältä 'muinaiselta' venäjänmatkaltamme. Kerroin bussiimme nousseelle venäläiselle erään laajan pellon laidassa, että "tässä oikealla puolella oli vielä 1930-luvulla suuri, inkeriläinen "lesh".Olisi pitänyt sanoa "lesch". Lesh on nimittäin lahna ja lesch on metsä. Niin pienestä on joskus isotkin asiat kiinni - kuten esimerkiksi metsät.
Kolmas kielisotkuihin lliittyvä muistoni on jo useamman vuoden takaa. Opiskelin eräänä kesänä Pietarissa, Smolnan kesäyliopistossa erään ystäväni kanssa. Asuimme silloin humanitäärisen ryhmämme vuokraamassa kolmen huoneen asunnossa Pietarin esikaupungissa. Lahjaksi ilmaisesta asumisestamme päätimme ostaa asuntoon sieltä puuttuvan naulakon. Olimme jo illalla harjoitelleet lausumaan sanan naulakko, prihoozaja, ja aamulla suuntasimme sen tiedon kanssa paikalliseen huonekaluliikkeeseen. Kysyimme kahdelta nuorelta aulassa istuneelta daamilta, missä niitä mahtoi heidän liikkeessään olla myytävänä. He pudistivat samanmielisesti päätään. Heillä ei sellaisia ollut.. OK. Lähdimme kuitenkin kävelemään heidän liikkeeseensä ja kivutessamme sen yläkertaan törmäsimme siellä melko pian naulakkoon. Kun haimme tytöt katsomaan löytöämme, huudahtivat he yhdestä suusta: Ooo... prihoozaja!
Emme tänä päivänä tiedä, mikä ääntämisessämme meni vikaan. Mutta naulakon saimme. Voi baabel sentään!!
Sana baabel on hepreaa ja tarkoittaa 'sekaannusta'. Alkuperäinen Baabel oli kaupunki, josta kerrotaan
1. Moos luvussa 11. Nooan jälkeläiset olivat päättäneet rakentaa kaupungin ja sinne tornin, jonka huippu ylettyisi taivaisiin. Koska tämä torni oli aikansa ihmisten ylpeyden symboli, joutui Jumala puuttumaan asiaan sanoen jakeissa 6-7:
"Katso, he ovat yksi kansa ja heillä on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."Tämä on huomattu. Toinen ei siis ymmärrä toisen kieltä, ei aina silloinkaan, vaikka puhuisimme saman maan kieltä (Ei aina täällä kotonakaan.)
Kuvani on kirjasta "Suuri väriraamattu ja pyhän kirjan maailma". Maalaus Baabelin tornista on Bruegel-nimisen taiteilijan tuotos 1500-luvulta ja sitä säilytetään eräässä wieniläisessä museossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti