Koko viikon minua on hyräilyttänyt virsi 577, Sun kätes, Herra, voimakkaan, jota kutsutaan Isänmaanvirreksi. Kirjoitan tähän sen yhdeksästä säkeistöstä vain ensimmäisen. Virren voi kuunnella kokonaisena youtubesta, siellä siitä löytyy erilaisia versioita.
Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.
Kun virsi alkoi jatkuvasti pyöriä ajatuksissani, rupesin selvittämään sen historiaa. Virsihän on Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) sanoitus. Hänet valittiin komiteaan, jonka tarkoitus oli valmistella uutta ruotsinkielistä virsikirjaa. Vaikka hän ei aluksi ollut kovin innostunut tehtävästä, hän suoritti sen kuitenkin ripeästi. Muutaman vuoden kuluttua hän saattoi esitellä virsikirjaehdotuksensa, jonka virsistä 60 oli hänen omia sanoituksiaan. Isänmaanvirsi Bevara, Gud, vårt fosterland oli niiden joukossa. Runebergin ehdotus ei mennyt kuitenkaan läpi, sillä kirkossa oli nousemassa herätyskristillisyys, ja Runebergia pidettiin liiaksi "kulttuurikristillisenä". Suomalaiseen virsikirjaan virsi pääsi vasta 1938. Sitä laulettiinkin sitten aidosti ja vilpittömästi, sillä virsikirja otettiin käyttöön adventtisunnuntaina 3.12.1939, talvisodan neljäntenä päivänä.
Virren suomentajan, kirkkoherra, runoilija ja kirjailija Väinö Havaksen (synt. 1898), elämänkohtalo on hyvin koskettava. Hän kaatui komppanianpäällikkönä viidennessä vapaaehtoisessa sodassaan, elokuussa 1941 ja jätti jälkeensä surevan sotalesken ja kymmenen sotaorpoa: Vienan, Inkerin, Lean, Aunuksen, Yrjön, Martin, Marjatan, Mirjamin, Heikin ja Hannun.
Isänmaanvirttä Havas piti itse parhaimpana kirjallisena saavutuksenaan. Havaksesta tuli yksi tunnetuimmista sankarivainajistamme, ehkä hänen runonsa Testamentti pojalleni vaikutti siihen. Tämä runo esitettiin Sulho Rannan säveltämänä lukemattomissa sankarihautajaisissa.
Tässä muutamia säkeitä puhuttelevasta runosta:
Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Perinnöksesi, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies!
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Merkillinen mies tuo Havas, jonka muisto elää vieläkin suomalaisessa yhteiskunnassa esim. kokoomuksen eduskuntaryhmän huoneen seinällä on hänen muotokuvansa.
Hänen sanoittamansa virren sanat Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan ovat tänäkin päivänä ajankohtainen pyyntö Isällemme. Virren sanat kutsuvat meitä rukoukseen rakkaan Suomen puolesta, että anoisimme taivaan Isän jatkuvaa siunausta ja rukousherätystä maallemme sekä oikein enkelivartiota varjelemaan rajojamme.
Haastankin, sinut rakas blogimme lukija, tähän rukoukseen. En haasta vain itsemme tähden, vaan niin kuin Havas tuossa pateettisessa runossaan luettelee rakkaitaan: poikansa, vaimonsa, perheen muut lapset. Monilla meillä pyörivät mielessä ensimmäisinä omat lapset, heidän puolisonsa ja lastenlapset. Omat sisarukset, vanhemmat ja muut läheiset sukulaiset ja ystävät. Varmaan jokaisella löytyy melkoinen joukko, jonka puolesta huokailla ylöspäin.
P. S. Kuvan taustalla verhojen takana häämöttää lastenlasten askartelema, sinitarralla ikkunaan kiinnitetty avaruus planeettoineen.
Miten sitä katsellessa alkaakin mieleeni nousta rohkea ja toiveikas ajatus siitä, että Isällämme on kuitenkin kaikki, mitä tuleekin tapahtumaan, hallinnassaan!
P. S. Kuvan taustalla verhojen takana häämöttää lastenlasten askartelema, sinitarralla ikkunaan kiinnitetty avaruus planeettoineen.
Miten sitä katsellessa alkaakin mieleeni nousta rohkea ja toiveikas ajatus siitä, että Isällämme on kuitenkin kaikki, mitä tuleekin tapahtumaan, hallinnassaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti